part 12

7.7K 323 257
                                    

—S I R U—

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.


S I R U

"Millon nään sut uudestaan?" hän kysyy, kun auto on pysähtynyt turvallisen välimatkan päähän. Minulla alkaa olla kiire, etten herätä epäilyksiä. Keittiön seinällä olevassa perheen kalenterissa näkyy koulupäivieni pituus, joka tänä päivänä loppui puoli tuntia sitten. Tai siis olisi loppunut, ellen olisi karannut koulusta ennen ruokatuntia. Lintsasin äikän ja kuviksen tunnit sekä bilsan kaksoistunnit, se tekee neljän tunnin verran selitettävää.

En tiedä vastausta hänen kysymykseensä, joten kierrän sen vastakysymyksellä. "Haluutsä muka oikeesti vielä nähä mut?"

Hän nostaa kulmiaan ja hymähtää siihen malliin, että kysymykseni oli hänen mielestään täysin typerä. "Huomenna?"

"En mä voi lintsata taas."

"Lauantaina?" hän kysyy toiveikkain silmin.

Nappaan piponi ja lapaseni kojelaudan tasolta syliini, mutten vielä laita niitä ylleni. Minun pitäisi olla jo kävelemässä kotiin, mutta en saa itseäni liikkeelle. "En voi luvata mitään."

"No sit mun pitää saada vähän Sirua varastoon nyt, ettei mulle tuu vierotusoireita —"

Marius nojautuu keskikonsolin yli ja ennen kun ehdin edes miettiä, hänen kätensä nostaa leukaani ylöspäin painaakseen huulensa omilleni. Se tapahtuu niin yhtäkkiä, etten meinaa saada henkeä. Hän ilmeisesti osaa lukea ajatukseni, sillä hän irroittaa huulensa ja antaa minun hengittää muutaman vedon hänen huuliaan vasten.

"Sä tuoksut aina niin hyvältä", Marius sanoo hiljaa. "Niin hyvältä, et se alkaa jo vähän vituttaa."

"Ai miks?" kysyn lyhyesti, koska en usko olevani tässä tunnelatauksessa kykeneväinen pidempäänkään lauseeseen.

Hän siirtää hiuksiani korvan taakse ja hymyilee. "Mulla tulee ikävä sitä."

***

Voiko onnellisuuteen kuolla? Alan nimittäin uskoa siihen.

Olen koko viikon vähän väliä yllättänyt itseni haukkomasta happea. Kirjaimellisesti. Ihan vain siksi, että ajatukseni harhailevat jatkuvasti yhteen kiharatukkaiseen poikaan ja se saa hengitykseni salpautumaan. Tämä on ihan outo tunne. Muuten olen kyllä ihan normaali oma itseni, mutta ihan kuin puseroni olisi niitattu täyteen iloisen värisiä ilmapalloja, joiden sisällä oleva helium nostaa minut ylös taivaisiin. Lopulta niin korkealle, että se saa hapen loppumaan.

Ajattelin elämäni tulevan olemaan aina samanlaista. Pikkulasten itkua ja parkua, riitojen sopimista, korvapuustin tuoksua, lapsenvahtivuoroja. Ensin pikkusisarusten ja sitten omien lapsien. Samaa vanhaa, mutta eri muodossa. Se ei houkutellut, mutta ajattelin aina löytäväni onneni sieltä. Että kyllä se ennen pitkää alkaisi kiinnostaa minuakin.

SIRIUSWhere stories live. Discover now