15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Anteeks ku ootte joutunu odottaa uutta lukua näin pitkään. Mulla on ollu kauhee kiire töiden kanssa ja on pitäny tietenki nähä myös kavereita ja olla läsnä poikaystävällekki. Mulle on aina ollu hankalaa sellanen, et kirjottaisin aina "vähän kerrallaan", vaan mun on pakko uppoutua ja sulkeutua muusta maailmasta jos meinaan saada omasta mielestä hyvää tekstiä aikaseks. Oon menossa yhteen koulutukseen, jonka takia en välttämättä kerkeä kirjottaa taaskaan vähään aikaan, toivottavasti ymmärrätte. Haluaisin kyllä kirjottaa, mut vaikee paneutua, ku on niin paljo kaikkea muuta. Älkää odottako lukuja niin tiuhaan tahtiin ku pari viikkoa sitte, mä en pysty siihen tahtiin nyt.
Mut tässä olis uus luku kuitenkin, toivottavasti tykkäätte <3 Ootte ihania!
Hoppla! Dieses Bild entspricht nicht unseren inhaltlichen Richtlinien. Um mit dem Veröffentlichen fortfahren zu können, entferne es bitte oder lade ein anderes Bild hoch.
— S I R U —
Kello lähenee jo pian kahta. Ennen koulusta lähtöä pyysin Rasmukselta palvelusta, että keksii jonkun hyvän tekosyyn opettajille miksi lähdin kesken päivän pois. Hän ei udellut tarkkaa syytä, mutta varmaan arvasi sen kyllä reaktiostani uutiseen. En tiedä kuinka hyvin voin Rasmukseen luottaa (tai kuinka vahva luotto opettajilla on poikaan, joka on pahemman luokan sarjalintsaaja itsekin), mutta pitää vain toivoa parasta. Toisaalta juuri nyt en jaksa edes välittää, vaikka kaikki saisivat tietää ja tulisin erotetuksi. Sanon sitten lopulta vaikka suoraan, että minulle yksi erittäin tärkeä ihminen joutui sairaalaan. Kyllä se on ihan hyvä syy karata koulusta.
Mutta kotona en voisi sitä sanoa syyksi.
Etsin yhteystiedoistani isoveljeni puhelinnumeron. Samuel on perheestämme ainoa, johon luotan kuin kiveen. Hän ei vastaa ensimmäisellä kerralla, eikä toisellakaan, mutta kolmannella tärppää. "Mitä helvettiä sä pommitat?"
Samuel puhuu hiljaa, mutta hänen äänensä kaikuu kuin hän olisi jossain hallissa. "Missä sä oot?"
"Kirjastossa, yritän lukee hissaa. Paras olla tärkeetä asiaa."
Samuel ei vaikuta kovin iloiselta keskeytettyäni hänen kirjoituksiin lukemisen, mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Jos puukotus kantautuu Saaran korviin, ei mene kauaa kun hän on keksinyt asian. Puristan silmäni kiinni, vaikka se ei mitään autakaan. "Samuel—"
"Siru Amalia Kamalia Kantola", veljeni heittää takaisin langan toisesta päästä ja ensimmäistä kertaa olen toisesta nimestäni vittuilusta jopa iloinen. Jos Samuel pystyy vitsailla, hän pystyy ottamaan myös pyyntöni paremmalla mielellä vastaan. Tai ainakin toivon niin. "Haloo?"
