15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
Herään aamulla siihen, kun nenääni haisee viina. Ihan rehellinen viina, tai ehkä viini, jokin alkoholipitoinen kuitenkin.
Tai krapula.
Nousen sängystä tuulettaakseni huonetta ja ikkunan rasahdettua auki viereisestä sängystä kuuluu uninen ynähdys. Saara on sittenkin kotona.
Hetken aikaa luulen ihan oikeasti hallusinoivani tai sitten olen vieläkin unessa. Ei Saara voi olla tuossa, sillä se tarkoittaisi sitä, että kuuliainen isosiskoni on tuonut viinanhajun mukanaan missä ikinä hän iltansa viettikään. Se ei käy ollenkaan järkeen, ei siis ollenkaan, ja melkein menen tutkimaan hänen reppuaan johtolankojen toivossa, mutta toimintani keskeytyy oven naristua.
Pienet kasvot kurkistavat ovenraosta.
"Siru, ootko hereillä?" kuusivuotias, lapsikatraamme ainoa blondi, kysyy varovaiseen sävyyn. "Hyi, mikä täällä haisee?" Saga kysyy toisen kysymyksen perään nuuhkien ilmaa kuin vainukoira.
"Käsidesi", vastaan pikaisesti ja käyn avaamassa ikkunan niin ammolleen kuin se vain suinkin menee, ja luikahdan oven toiselle puolelle sulkien sen hiljaa perässäni. "Mitä sulla oli?" kysyn ja silitän kuusivuotiaan vaaleaa tukkaa.
"En saa enää unta", Saga kertoo surullisena. "Voitko tulla leikkii mun kaa?"
"Tottakai", vastaan ja saan sillä blondin kasvoille valtavan hymyn ja pienet jalat alkavat vaihtaa painoa jalalta toiselle, ihan täpinöissään.
"Voidaanko mennä pihalle? Pliis pliis pliis?"
"Tän kerran."
"Jee!"
Saga lähtee loikkimaan alakertaan, mutta ennen kun itse menen hänen peräänsä, minun on pakko tehdä vielä yksi juttu. Avaan varovasti meidän makkarin oven herättämättä Saaraa, ja viinan haju tulvahtaa nenääni vielä kovempana kuin se oli herätessäni. Ei ihme, että Saga huomasi. Tyttö on kyllä hajuherkkä muutenkin, mutta koen silti jollain tasolla tarvetta pelastaa Saaran nahka, jos äiti sattuisi menemään huoneeseen.
Haen hiljaisin askelein vessan kaapista hajuttoman suihkeen, jolla on kyky poistaa epätoivottuja hajuja, ja suihkin sitä ympäri huonetta. Haluaisin suihkuttaa sitä Saaran suuhunkin. Lopulta, kun huone ei enää niin pistävästi haise alkoholille, suihkautan vielä hunajaista hajuvettä vähän jokaiseen huoneen tekstiiliin, petivaatteisiin ja verhoihin, mattoon ja lattialle mytättyihin vaatekappaleisiin. Uhraan Feeniksin killan tueksi ikkunaa vasten, jotta se pysyy varmasti ammollaan koko aamun.
Mitä hittoa Saara on oikein tehnyt?
***
"Lisää vauhtia!" Saga kiljuu keinussa ja kikattaa niin kovaan ääneen, että päässä alkaa jyskyttää. Työnnän kovat vauhdit pikkusiskolleni ja yritän samalla selata instagramin feediä. "Jihuuuuuu", Saga hihkaisee jokaisella työnnöllä ja kadun, etten ottanut kuulokkeita mukaan pihalle. Tai korvatulppia.
