15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
— S I R U —
Seison kylmällä kaakelilattialla pelkät vaaleanpunaiset pitsialushousut jalassani, kun Marius raottaa kylpyhuoneen ovea. Himmeä valo hiipii lattiaa pitkin uhkaavasti kohti varpaitani ja äsken kasaamani itsevarmuus karkaa samalla ovenavauksella pihalle. Ehdin napata paidan lattialta rintojeni peitoksi juuri ennen kun Marius kääntyy minua kohti.
"Käyn ottaa sen pizzan uunista, et meillä on edes jotain syötäväks kelpaavaa", Marius virnistää, mutta vakavoituu heti nähdessään kiusaantuneen olemukseni. "Kaikki hyvin?"
Asetan jalkani mutkalle toisen yli ja puristan paitaa tiukemmin ylävartaloani vasten. Yritän vääntää hymyn kasvoilleni ja nyökätä, mutta en ilmeisesti onnistu siinä kovin hyvin.
"Hei", Marius ottaa kätensä ovenrivalta ja astelee takaisin luokseni. Hän kohottaa toisen kätensä poskelleni ja sivelee sen ihoa peukalollaan. "Mentiinkö liian pitkälle? Sä voit kyllä aina sanoa ei, jos siltä tuntuu. Mä en ota siitä itteeni."
Käännän katseeni maahan ja nielaisen. "Mä en vaan oo koskaan harrast — tai siis, mä oon vielä —"
"Edetään ihan rauhassa", Marius keskeyttää säälittävän selitykseni kuin tilauksesta, kun takeltelen sanoissani kuin viimeistä päivää. Joitakin asioita on vain helpompi suoraan tehdä kuin sanoa ääneen, ja pelkään hänen pitävän minua ihan lapsellisena sen takia, mutta hän ei pidä. Hän nostaa kevyesti leukaani kohti hänen kasvojaan ja hymyilee suloisesti kunnioittaen koko olemustani. Saan tuosta hymystä kaiken sen turvan, mitä tarvitsenkin.
Vaikka äsken kokemamme hurmio oli periaatteessa rikollista minun ollessa alle suojaikärajan, en voisi olla onnellisempi siitä, että hän on niin paljon vanhempi. Jos olisin tehnyt tuon saman omaikäiseni kanssa, tässä seisoisi nyt kaksi helvetin kiusaantunutta teiniä. Nyt tässä on vain yksi sellainen, ja sekin kiusaantuneisuus lipuu Mariuksen kosketuksen mukana tiehensä, kun hän ei näe tässä mitään kiusallista. Se tuntuu ihanalta.
Marius silittää sormenpäillään paljaita käsivarsiani. "Haluun et sä tiedät, etten mä halua painostaa sua mihinkään. Sun pitää heti sanoa, jos joku asia tuntuu pahalta."
"Kyllä mä sanon", vastaan hymyillen ja tällä kertaa se tulee ihan aidosti.
Marius vastaa hymyyn ja painaa suukon nenänpäähäni. "Hyvä."
"Yks asia kyllä tuntuu pahalta —"
"Mikä?" Marius kysyy heti ja hänen silmänsä laajenevat. Otan vakavan ilmeen kasvoilleni, mikä saa hänet entisestään hätääntymään. "Mikä?!"
"Se on aika paha juttu, enkä mä tiiä voinko mä antaa sitä anteeks —"
Marius jähmettyy niille sijoilleen ja katsoo minua silmät paniikista leiskuen. Hän näyttää niin suloiselta tuollaisena pelokkaana, etten voi olla tirskahtamatta. "Se on anteeksantamatonta, et sä annat meidän ainoon lämpimän ruoan kärventyä tuolla uunissa", selvennän ja nyökkään kohti ovea.
