hiljennetty

18

Joel Kaislaniemi

Istuin kotona huoneeni lattialla ja mietin sitä, kuinka olin käytännössä vältellyt Jasperia viimeisen viikon ajan. Olin lähtenyt painelemaan nopeasti toiseen suuntaan, kun olin nähnyt edes vilahduksen oransseista hiuksista koulussa. En edes tiedä, miksi ylipäätään välttelin häntä. Hän ei ollut tehnyt mitään pahaa tai väärää ja silti minä välttelin häntä. Ihan ilman mitään syytä.

Tai no, ehkä syynä oli se, että minulla saattoi olla tunteita Jasperia kohtaan. En ollut koskaan aiemmin ollut ihastunut keneenkään, joten en tarkalleen tiennyt, miltä ihastuminen tuntui, mutta ne tunteet, joita tunsin ollessani Jasperin seurassa, todennäköisesti menisivät ihastumisen tunteiden kategoriaan. Ja koska ne tunteet olivat uusia, pelottivat ne minua enkä lainkaan tiennyt, miten niihin olisi pitänyt reagoida.

Siispä olin päättänyt vältellä Jasperia. Ja vaikka se olikin tuntunut tavallaan pahalta ja väärältä, en tiennyt, mikä olisi ollut parempi vaihtoehto. Kertoa hänelle tekstiviestillä, että saatoin olla ihastunut häneen? Se ei kuulostanut kovin hyvältä idealta.

Tänään oli kumminkin torstai ja tassuttelin koulun käytävää pitkin kohti sitä luokkaa, jossa minulla olisi englannin tunti. Olin aivan liian ajatuksissani ja onnistuin – kirjaimellisesti – törmäämään jonkun käytävällä seisoneen opiskelijan selkään. Onnekseni, mutta samalla myös epäonnekseni, se, jonka selkään onnistuin törmäämään, sattui olemaan juurikin Jasper, jota olin kovasti yrittänyt vältellä.

"Ai moi Joel!" hän sanoi iloisesti hymyillen, kun oli huomannut, että se olin ollut minä, joka oli törmännyt häneen. Nostin kättäni hiukan tervehtiäkseni häntä ja hymyilin vähän. "Me ei ollakaan nähty vähään aikaan", Jasper sanoi ja tunsin, kuinka poskilleni nousi pieni puna häpeän merkiksi, "miten sulla on mennyt?" Näytin hänelle vain peukkua vastaukseksi hänen kysymykseensä. En tiennyt, miten muuten olisin voinut hänelle vastata enkä halunnut vaivata Jasperia sillä, että olisin kirjoittanut hänelle viestillä kaikki viime aikojen tapahtumat.

Jasper vain hymyili minulle ja kun vastasin ujolla hymyllä hänen upeaan hymyynsä, hän käänsi päätänsä niin, etten nähnyt enää hänen kasvojaan. Kerkesin kuitenkin huomaamaan hänen poskilleen nousseen haalean punan ja se sai minut hämmentymään.

En kuitenkaan kerennyt analysoimaan Jasperin punastumista sen enempää, kun huomasin opettajani Juha Maahisen tallustelemassa kohti sitä luokkaa, jossa hän piti englannin tunnit, ja avaavan luokan oven. Siinä vaiheessa minun oli pakko jättää Jasperille hyvästit vilkuttamalla hänelle ja hänkin lähti sitten kohti seuraavaa oppituntiaan.

Istuin luokassa vakiopaikalleni lähelle Juhan pöytää ja hän tervehti minua hyväntuulisesti hymyillen. Hymyilin opettajalle takaisin tervehdykseksi ja hän jatkoi tietokoneensa ja muiden laitteidensa käynnistämistä tunnin pitämistä varten. Juha todella oli lempiopettajani lukiossa, sillä hän oli todella rento ja hänen päätehtävänsä opettajana tuntui olevan se, että kaikilla opiskelijoilla oli mukava ja turvallinen olo hänen luokassaan. Ja siinä hän kyllä onnistui.

* * *

Kun astuin englannin tunnin jälkeen luokasta ulos käytävälle, huomasin Jasperin seisovan luokan ovea vastapäätä sen näköisenä kuin hän olisi odottanut jotakuta. Hänen huomatessaan minun astuvan luokasta ulos, hänen ilmeensä näytti kirkastuvan. Oliko Jasper todella odottanut minua?

Hän vilkutti minulle ja vilkutin hänelle takaisin. Oranssit hiukset heiluen hän käveli luokseni ja hymyilin hänelle hiukan. Jasper vastasi hymyyni ja kysyi sitten yllättäen: "Hei Joel, haluaisitko sä lähteä mun kanssani kahville tänään iltapäivällä?"

Kysymys yllätti minut täysin, mutta Jasper itse taisi olla jopa yllättyneempi kuin minä. "Si-siis ei oo mikään pakko, jos et halua – tai jos se ei tunnu susta mukavalta, tai-", Jasper rupesi paniikissa selittämään ja nostin etusormeni hänen huulilleen hiljentääkseni hänen paniikinomaisen höpötyksensä. Se sai Jasperin muuttumaan vain aikaisempaa punaisemmaksi ja kun rekisteröin kunnolla, että etusormeni lepäsi Jasperin huulia vasten, laskin sormeni nopeasti alas ja tunsin, kuinka omatkin poskeni olivat ottaneet punaisen värin.

"So-sorry", sanoin hiljaa ja kun huomasin Jasperin kasvojen ilmeen muuttuneen, tajusin, että olin juuri puhunut ja Jasper oli kuullut sen. Ja se nosti paniikin, joka käski minua pakenemaan paikalta hippulat vinkuen, pintaan, mutta sama paniikki oli saanut minut jäätymään paikoilleni.

Katsoin paniikissa ympärilleni. Onnekseni käytävällä ei ollut juuri silloin minun ja Jasperin lisäksi muita ihmisiä. Se helpotti paniikkiani vähän, mutta ei niin paljoa, että olisin pystynyt toimimaan normaalisti. Niinpä päätin tehdä sen, minkä osasin parhaiten; paeta tilanteesta.

Sain kuin sainkin jalkani toimimaan ja lähdin juosten kohti ulko-ovia. Kuulin, kuinka Jasper huusi nimeäni ja kuinka joku lähti juoksemaan perääni. Se sai minua koventamaan tahtiani, mutten ollut kumminkaan tarpeeksi nopea.

Jasper sai minut kiinni ja lukitsi minut itsensä ja läheisimmän seinän väliin, jotta en päässyt pakoon. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja näin, kuinka hänen silmissään suorastaan myrskysi useat tunteet. Paniikkini tuntui kadonneen siinä hetkessä, kun pidin katseeni Jasperin upeissa silmissä.

Jasperin kasvoilla oli pehmeä ilme, kun hän varoen sanoi: "Mä tykkään susta Joel. Sillai 'enemmän kuin kaveri'-tavalla ja mä haluaisin siksi oppia tuntemaan sut kunnolla." Katsoin häntä hämmentyneenä. Hämmennystäni ei helpottanut se, että hän oli niin lähellä minua, että pystyin haistamaan hänen hajuvetensä tuoksun, eikä se helpottanut selkeyttämään päässäni parhaillaan käynnissä olevaa myrskyä.

Nostin etusormeni ilmaan ilmaisemaan, että halusin Jasperin odottavan hetken, ja kaivoin puhelimeni farkkujeni taskusta. Kirjoitin hänelle viestin: Musta tuntuu, että mäkin tykkään susta, ja haluaisin kans tuntea sut kunnolla.

Kun Jasperin puhelin piippasi viestin merkiksi, hän katsoi minua kuin kysyäkseen, olinko minä laittanut hänelle viestin. Ja saatuaan varmistuksen hän kaivoi puhelimensa taskustaan ja vilkaisi laittamaani viestiä. "Oikeastiko?" Jasper kysyi epäuskoisena ja hänen silmänsä suorastaan säihkyivät.

Nyökkäsin hymyillen vähän ja Jasper halasi minua. Siinä keskellä käytävää, välittämättä siitä, että monet opiskelijat tarkkailivat meitä kauempaa. Jasperia ei kumminkaan näyttänyt kiinnostavan muiden mielipiteet, ei nyt eikä oikeastaan muulloinkaan. Joten keräsin kaikki rohkeuden rippeet, joita minulla oli, ja halasin punahiuksista miestä takaisin.

Ja se tuntui hyvältä. Todella hyvältä.

- - -

A/N:  MOIKKULIS KAIKKI!!!
tässä on nyt taas kulunut aika monta kuukautta siitä, kun julkaisin uuden luvun ja pahoittelen sitä suuresti :::D en osaa ollenkaan luvata, milloin tulen julkaisemaan seuraavan luvun, mutta yritän ehkä vähän kohentaa tätä mun julkaisutahtiani xd

mutta joka tapauksessa, hyvää viikonjatkoa mussukat <3