hiljennetty

07

Jasper Stén

En ollut onnistunut törmäämään Joeliin koko päivänä. Se turhautti. Aivan, kuin hän olisi tarkoituksellisesti vältellyt minua. Se saattoi olla totta, etenkin perjantain takia. Oletin kuitenkin, että hänellä oli joko kaikki tunnit toisella puolella koulua tai sitten aivan toisella lukiolla.

Kuitenkin enemmän minua turhautti niin kutsuttu suosioni. Joo, nautin huomion keskipisteenä olemisesta suurimman osan ajasta, mutta juuri tänään se ärsytti. Olisin toivonut, että olisin voinut vain kadota. Toki lintsaaminen olisi ollut yksi vaihtoehto, mutten halunnut lentää ulos kursseilta.

Viimeisenä tuntina minulla oli ruotsia. Olin suoraan sanottuna aivan paska kyseisessä kielessä eikä asiaa helpottanut se, että ruotsinopettajani ei pitänyt minusta ollenkaan. Onnekseni opettajamme laittoi muutamia minuutteja ennen tunnin alkua Wilma-viestin ilmoittaakseen olevansa poissa. Olisin halunnut kiljua onnesta, mutta jätin sen välistä ja astuin hyvillä mielin ulos koulurakennuksesta.

Kotiin kävellessäni kerkesin miettiä miljoonaa eri asiaa, mutta ajatukseni keskeytyivät, kun huomasin talomme eteen pysäköidyn auton. Se oli melko hälyttävää, sillä setäni ei yleensä päässyt ennen neljää töistä ja kello näytti puolta kolmea. Kun kävelin lähemmäksi, huomasin, ettei auto ollut Valon. 

Koin parhaaksi soittaa sedälleni ilmoittaakseni asiasta. Nappasin puhelimeni taskustani ja näppäilin Valon puhelinnumeron. Puhelu kerkesi hälyttää hetken ennen kuin linjan toisesta kuului tuttuääni: "Valo Stén." "Hei, Jasper tässä. Ajattelin tuota soittaa ihan vaan kysyäkseni, että ootko sä kutsunut jonkun meille tänään?" kysyin saaden vastaukseksi vain hiljaisuuden, "Valo?" "Voi vittujen vittu ja saatanan perkele... Älä nyt vaan sano, että meidän pihalla seisoo punainen Audi. Eihän se ole punainen Audi?" setäni äänestä välittyi puhdas pelko. Kävelin lähemmäksi kotiani ja huomasin, että kyseinen auto oli todella punainen Audi. "Se auto on punainen Audi", kerroin hänelle, "kuinka niin?" Valo oli hetken hiljaa, kuulin vain hänen nopean hengityksensä. "Ja-Jasper, sun o-on lu-luvattava, ettet me-mene kotiin e-ennen kuin soitan si-si-sinulle myöhemmin tämän illan ai-aikana, okei? Sun on lu-luvattava", setäni sanoi ja lupasin, etten menisi kotiin, vaikka olisinkin halunnut tietää, mistä tässä oli kyse.

Kun päätimme puhelun, lähdin heti kävelemään rivakasti kohti ystäväni Aatun kotia. Mietin koko kävelymatkan ajan, miten Valo oli ollut niin paniikissa vain yhden punaisen Audin takia. Salasiko hän jotakin minulta?