hiljennetty

05

Jasper Stén

Koko perjantai-illan mietin vain, miten saisin kerrottua Joelille pitäväni hänestä. Makasin koko illan huoneeni lattialla, tai ainakin siihen asti, kun setäni tuli kotiin. "Mitä helvettiä sä teet siinä lattialla?" setäni Valo kysyi huoneeni oven suulta. "Kunhan vaan mietin maailman menoa", totesin ja käännyin vatsalleni, jotta näkisin setäni ilmeen. Se oli melko huvittunut.

Hetken kuluttua myös Valo makasi huoneeni lattialla. "Tiedätkö, kun tämä sun huoneesi lattia on yllättävän mukava?" hän sanoi ja purskahdin nauruun. "Hei sinä senkin kakara! Älä yhtään naura mulle!" vieressäni makaava mies sanoi olevinaan todella vihaisesti, mutta purskahti lopulta itsekin nauramaan. 

Makasimme siinä vierekkäin useamman tunnin ajan ja puhuimme monista asioista. En tiedä, mikä siinä oli, että aina jutellessani Valon kanssa keskustelu päätyy lopulta isääni. "Mulla on ikävä sun isääsi", hän sanoi huokaisten, "se tomppeli ei olisi ansainnut kuolla vielä." 

Isä ja Valo olivat aina olleet todella läheisiä, olivathan he kaksosia. He lähentyivät kuitenkin huomattavasti sen jälkeen, kun he olivat löytäneet minut heidän talonsa portailta. Heille ei ollut koskaan selvinnyt, kuka äitini oli, mutta olin biologisesti isäni lapsi. Sen he olivat testauttaneet. 

Isä kuoli minun ollessani neljätoista. Hän oli sairastunut vakavasti minun ollessani kolmentoista ja kuoli vuoden sairastamisen jälkeen. Se oli ollut raskasta katseltavaa, kun isä oli ollut lähes 24 tuntia vuorokaudesta hirveissä kivuissa. Kukaan ei osannut sanoa, mikä hänen sairautensa oli ollut, mutta mikään ei ollut helpottanut hänen kipujaan. 

"Niin mullakin", totesin ja käänsin päätäni niin, että näin Valon kasvot. Hänellä oli kasvoillaan surullinen hymy. "Valto oli hyvä ihminen. Hän oli niin ylpeä susta", setäni sanoi ja katsoi huoneeni kattoa. 

Isän ja Valon pystyi erottamaan kahdesta asiasta: isällä oli ollut paljon matalampi ääni kuin sedälläni ja Valolla oli vasemmassa poskessa luomi sekä oikealla puolella kasvoissa silmän poikki menevä arpi. Kuulemma kyseinen arpi oli jonkin villieläimen aiheuttama.

Vaikka isän kuolemasta oli kulunut jo kolme vuotta, emme olleet kumpikaan päässeet siitä yli. Emme varmaan koskaan pääsisi yli siitä faktasta, että nyt minulla ja Valolla oli enää vain toisemme.