Luku 8

2.1K 96 19
                                    

Näin alkajaisiksi, hyvää lomaa kaikille!

Nukuimme Antonin kanssa yön samassa sängyssä, mutta vannon, ettei mitään vakavaa tapahtunut. Söimme muun joukkueen kanssa aamiaista hotellin ravintolassa, ja sen jälkeen levähdimme hieman huoneissamme.

Kävellessämme hallille, Anton aukaisee yllättäen suunsa. "Mennäänkö illalla kaupungille?" Katsahdan jätkään yllättyneenä ja mietin hetken. "No voidaan me mennä jos-" mietin hetken sopivaa ehtoa "-ei juoda alkoholia?" Ehdotan epäröiden. Anton miettii hetken ja nyökkää.

Puristan tuon kättä lämpimästi ja olen onnellinen siitä, että hän vain on vieressäni. Aukaisen hallin oven ja suukotan Antonia kun hän lähtee pukuhuoneeseen. Kävelen katsomoon ja istahdan ihan pleksin vierelle. Pian vierelleni istuu noin 18-vuotias nainen. Hänellä on punertavat hiukset ja sinisen silmät.

"Siis Anton Pellinen on vaan niin hiton komea", hän huokaisee katsellessaan Antonin tuloa jäälle. Hymähdän myöntelevästi. "Totta", naurahdan ja tunnen samalla mustasukkaisuuden pistoksen sydämessäni. Anton on varattu vain minulle, mutta en ihmettelisi jos hän tuohon tyttöön retkahtaisi.

"Olen muuten Salina", tartun tuon käteen ja esittäydyn Ilonaksi. "Piti tulla tänne kuluttaa aikaa, koska poikaystävä meni salille", hän irvistää. "Ja ei sanaakaan hänelle, että kehuin Pellistä komeaksi", Salina lisää naurahtaen ja iskee silmäänsä.

"Juu ei", myöntelen hymyillen. "Mun piti tulla kattomaan koska iskä valmentaa noita", osoitan Kärppä-pelaajia jäällä. Salinan ilme on kuvaamisen arvoinen. Hänen suunsa aukeaa ja hän virnistää hetken kuluttua.

"Kappas, mun iskä valmentaa HIFK:iä", hän naurahtaa ja huiskauttaa kättään. "Ei oikeesti", Salina lisää huomatessaan hämmentyneen ilmeeni.

Saamme Salinan kanssa ajan kulumaan todella hyvin, ja huomaamme tulevamme hyvin toimeen. Treenien jälkeen juttelemme vielä ovilla, minä odotan Antonia ja hän poikaystäväänsä.

"Salina!" Kuulen miehen huutavan jostakin. Pian naisen vierellä onkin pitkä ja oikeastaan komeakin nuori mies. "Ilona, tässä on Oliver, mun poikaystävä", Salina katsoo kumppaniaan rakastavasti. Huomaan heti heidän välillään olevan todellista kipinää, jonka aistii ilmasta.

"Kiva tutustua Ilona!" Puristan Oliverin kättä ja pian tunnenkin olkapäideni ympäri kiertyvän käden.

"Täällähän sä oot", Anton sanoo ja pitää minusta omistavasti kiinni. Vilkaisen häntä ja huomaan tuon katseessa oudon välähdyksen. Ehkä mustasukkaisuutta?

"Hei, chillaa bro! En mä sun muijaas oo viemäs", Oliver naurahtaa ja ottaa Salinan kainaloonsa. Tunnen Antonin rentoutuvan. "Hyvä, Ilona on mun hamaan loppuun asti", sydämeni sulaa kun kuulen tuon sanovan noin kauniisti minusta.

"Anton, tässä on Salina ja Oliver", selitän miehelle. Anton nyökkää ja kättelee kumpaistakin.

"Ilona, sä et tainnu kertoo et seurustelet Anton Pellisen kanssa", Salina kikattaa ja vakavoituu sitten. "Oikeestaan en mä tiiä seurustellaanko me", päästän suustani ja vilkaisen hätäisesti Antonia. Toivottavasti en nyt loukannut häntä.

"Kyllä me seurustellaan baby", Anton hymyilee ja suukottaa minua hiuksiin. Baby, hän ei ole ikinä aikaisemmin käyttänyt minusta mitään söpöjä hellittelynimiä. Rakastan häntä jo nyt yli kaiken.

"Kyyhkyläiset, tuutteko illalla Oliverin luokse bileisiin?" Salina kysyy ja kallistaa hieman päätään. Anton vastaa melkein saman tein myöntävästi ja tyydyn nyökyttelemään.

"Hyvä, nähään 19.00, laitan Ilonalle snäpissä osotteen!" Salina taputtaa innostuneena käsiään.

———

Illalla käytyäni suihkussa yritän etsiä sopivia vaatteita.

"Argh, en mä tiiä mitä mä laitan!" Tuskastun ja katson eilen ostamiani kuteita. Anton kohottaa katseensa hotellihuoneen nojatuolista. "Näytät aina hyvältä, pistä vaikka pyjama", mies toteaa vino hymy kasvoillaan. Nakkaan tuota käsiini eksyneellä tyynyllä. "Kaunis kiitos", tuhahdan, mutta sisälläni läikkyy lämpimästi.

Lopulta päädyn punaisiin housuihin ja mustaan toppiin. Käsken Antonin ottaa kuvan ja yllätyksekseni siitä tulee hyvä. Postaan sen heti instagramin ihmeelliseen maailmaan.

Kävelemme Antonin kanssa käsi kädessä Oliverin vanhempien omakotitalolle

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Kävelemme Antonin kanssa käsi kädessä Oliverin vanhempien omakotitalolle. Talo on iso, vaalea rakennus Vantaalla.

"Lupaa et sä et juo alkoholia", vannotan Antonia. Hän nyökkää, mutta näyttää kapinoivan ehtoa vastaan. "Otetaan yhet oluet, siihen se voi jäädä?" Anton ehdottaakin kompromissiä. Nyökkään hyväksyvästi, se kuulostaa kohtuulliselta.

Aukaisen ulko-oven ja kasvoillemme lehahtaa heti vieno oluen ja tupakan katku. Astelemme peremmälle ja pian saavummekin olohuoneeseen, joka on täynnä juhlivaa porukkaa. Jengi kuuntelee musiikkia, ilmeisesti Aviciita.

"Ihanaa te tulitte", Salina horjuu viereeni ja näyttää olevan jo aika tukevassa hiprakassa. Ilmeisesti tunnin taktinen myöhästyminen meiltä oli hyvä veto. "Keittiössä on juomia", nainen lähtee horjumaan pois ja jäämme Antonin kanssa seisomaan keittiön ovensuuhun.

"Käydään hakemassa yhet", Anton vetää minut mukaansa ja pian seisonkin avattu tölkki kourassani. Maistelen hieman. Ihan ok, ei mitään lempparijuomaa. Joillakin ilmeisesti alkaa jo nousemaan päähän, sen verran humalaiselta porukka näyttää.

"Mä käyn vessassa", Anton sanoo ja häipyy. Jään keittiöön kaksin Oliverin kanssa, joka tekee ilmeisesti shotteja. Heti kun Anton lähtee Oliver kävelee luokseni.

"Mitä muru?" Hän kuiskii humalaisena ja kietoo kätensä ympärilleni. Toinen käsi puristaa persettä ja toinen eksyy tisseilleni. Yritän paniikissa työntää häntä pois. "Lopeta!" Sanon kiihtyneenä ja vedän päätäni kauemmas Oliverin yrittäessä suudella. Tunnen miehen puristelevan persettäni entistä enemmän ja yrittävän kiskoa toppiani alas. Se valahtaakin yltäni, ohuet lenkit ovat katkenneet. Puristan toisen käteni rintojeni peitoksi ja kyyneleet alkavat tehdä tuloaan. Tulisipa Anton pian!

Olen luovuttanut jo toivosta Oliverin lähmiessä minua kuvottavilla käsillään ja härskeillä panopuheillaan.

"Saatanan mulkku! Mitä sä teet mun tyttöystävälle?" Anton huutaa ja syöksyy luokseni. Pian Oliver on Antonin käsittelyssä tuon huutaessa. "Pidä näppis erossa Ilonasta, senkin ahistelija!" Anton karjahtaa ja lyö Oliveria kasvoihin. Nenästä kuuluu kuvottava ruksahdus ja veri alkaa valumaan.

"Tule rakas", Anton tulee luokseni ja kietoo kätensä ympärilleni. Hän ottaa hupparinsa yltään ja antaa sen minulle. Vedän sen ylleni tietäen hänen nyt näkevän rintani, mutta en juuri nyt jaksa välittää siitä. Tunnen kerääväni katseita kävellessäni itkuisen näköisenä Antonin kainalossa ulos talosta.

———

Piiitkästä aikaa uutta lukua! Nyt kun loma alkoi, ehdin väsäillä paljon aktiivisemmin näitä lukuja. Joskin minulla alkaa kesätyöt heti huomenna... Mutta ajattelin, että haluatteko hahmoesittelyä? Kertoilisin tärkeimmist ihmisitä luonteen jne. ja kuvat olisivat todellakin mukana!

Jääkiekon ja rakkauden säännötWhere stories live. Discover now