Jääkiekon ja rakkauden säännöt

Luku 10

KUUKAUDEN PÄÄSTÄ
1.1.2019

Seison Vancouverin Rogers-areenan katsomossa katsomassa nuoren u20 MM-kisojen 2019 finaaliottelua. Suomi-USA. Pureskelen jännittyneenä kynsiäni. 5 minuuttia viimeistä erää jäljellä ja Suomi johtaa 2-1. Seison Antonin vanhempien vierellä katsomossa.

"Mä en kestä enää!" Huokaisen kun kiekko on Suomen päädyssä. USA saa myllyn pyörimään. 4 minuuttia jäljellä. Suomen pelaaja saa mailansa syötön väliin, joten kiekko menee keskialueelle. Hypähtelen hermostuneena. Antonin isä nauraa huvittuneena.

3 minuuttia jäljellä. Peitän silmiäni välillä kun Suomen päädyssä on tiukka paikka. Yleisö puhkeaa huutoon. Kiekko on Suomen maalissa. "Eiiiiiiii!" Huuliltani karkaa epätoivoinen huudahdus. Miten on mahdollista? Katson hidastuksen hallin katosta roikkuvasta pömpelistä. Ukko-Pekka Luukkonen oli tilanteessa hyvin mukana, mutta silti USA:n pelaajan laukas uppoaa maaliin. En kestä katsoa USA:n riemua kentällä, joten istun pettyneenä alas. Toivottavasti Antonilla ei ole paineita, tai totta kai hänellä on, mutta ei kovin isoja.

2 minuuttia jäljellä. Kiekko edelleen pyörii Suomen päädyssä. Ville Heinola saa kiekon purettua, mutta siitä vihelletään pitkä kiekko. Tässä vaiheessa suljen silmäni kokonaan.

Minuutti jäljellä. Aukaisen silmäni. Pongaan Antonin kentältä, hän pelaa Kaapo Kakon kanssa laitahyökkääjinä ja Anton Lundell keskellä. Puolustaja saa kiekon itselleen ja syöttää suoraan Kakolle. USA:n mylly hajoaa ja Kakko pääse keskialueelle. Anton odottaa siniviivalla syöttöä, mutta se lähteekin Lundellille punaviivalle. Lundell pääsee USA:n alueelle ja luistelee päähän. Hän saa heti puolustajat kimppuun. Alan olemaan jo hermoraunio.

30 sekuntia. Tajuan kiekon olevan Antonilla ja hän vaikuttaa syöttävän alas puolustajalle. Hän laukaiseekin vedon maalia kohti, ja se ottaa ohjuria jostakin edessä olevasta pelaajasta. Seuraava hetki minkä tajuan, on se kun hypin ja kiljun. Suomi johtaa finaalia 3-2 kun on 14 sekuntia jäljellä!

———

Illalla kaikkien haastattelujen sun muiden jälkeen, olen joukkueen kanssa ravintolassa juhlistamassa mestaruutta. Istun Antonin vieressä syöden herkullista kanaa ja luon vaivihkakaisia silmäyksiä poikaystävääni. Otin annokseeni suolakurkkua, vaikka vihaan normaalisti sitä. Nyt vain tekee mieli suolakurkkuja.

"Hetkinen Ilona-", Anton katsoo minua ällistyneenä. "-sä syöt suolakurkkuja! Aina blokkaat ne hampurilaisista pois", Anton naurahtaa minulle. Nostan sormen huulilleni hyssyttelen tuolle. Lähellä istuvat joukkueelaiset katsahtavat meitä uteliaana.

"Mun tekee mieli suolakurkkuja", selitän ja vahvistukseksi nappaan yhden viipaleen haarukkaani ja työnnän suuhuni. Kirpeä maku leviää suuhuni ja nielaisen tyytyväisenä. Herkkua! Anton katsoo minua ja hieraisee silmiään. "Sä vihaat suolakurkkuja", kuulen tuon naurahtavan ja kääntyvän takaisin ruokansa pariin. Kohautan olkiani.

"Noh, Ilona, millainen Anton on?" Kaapo kysyy toiselta puoleltani. Nielaisen suupalan ja valmistaudun vastaamaan.

"Anton tosi raivostuttava sillon kun minä voitan kilpailuissa. Hän ei pidä piirretyistä, mutta on ihan huippu poikaystävä", kerron mielipiteeni. "Mut mä voitan aina ni oon tosi harvoin raivostuttava", Anton kiirehtii puolustautumaan. Ikävä kyllä, mutta se on totta. Häviän melkein aina!

———

Palattuamme Ouluun seuraavana päivänä, olen hieman huolissani. Menkkani ovat jo kaksi päivää myöhässä, mutta sehän on vain kaksi päivää, vakuuttelen itselleni. Kuitenkin levottomuuden puuskassa soitan Annalle. Puhelin piippaa pari kertaa, kunnes ystäväni vastaa.

"Mun menkat on myöhässä", kerron ääni värähtäen tervehtimisien jälkeen. Kuulen Annan huokaisevan pienesti. "Ilona, onko mahollista et sä oisit raskaana?" Ystäväni esittää kysymyksen kuten pitääkin. Mietin hetken.

"Me kyllä käytettiin kondomia", kerron ja alan rentoutumaan. Ihan turhaan ylireagoin, ei mitään kuitenkaan ole tapahtunut. "No, mä käyn kaupassa ja tuun sinne", Anna sanoo rauhoittavasti ja kiitän häntä helpottuneena. Onneksi olen yksin kotona Lunan kanssa. Niinpä, missä se kissa luuraa?

Odotellessani Annaa etsin Lunaa. Löydän sen sohvan alta ja houkuttelen kissan tonnikalan avulla pois sieltä. Nappaan sen syliini ja silittelen sitä hellästi. "Mun vauveli", kuiskuttelen samalla ja kuulen kissan kehräävän. Kuulen oven aukeavan, Anna ei ikinä pimpota tai koputa, vaan tulee suoraan sisälle.

"Huhuu?" Anna huhuilee. Luna pomppaa sylistäni ja tassuttelee eteiseen. "Mitä hölmöläinen?" Kuulen Annan kysyvän Lunalta. Kävelen eteiseen ja halaan ystävääni. "Ootappa vähäsen", Anna sanahtaa ja laittaa takkinsa naulakkoon ja riisuu kenkänsä. Sen jälkeen hän penkoo laukkuaan ja ojentaa minulle kolme raskaustestiä.

"Sun pitää tehä ne et saadaan selville et ooks raskaana", Anna kehottaa ja otan testit. Nyökkään hieman epäröiden. Kävelen alakerran vessaan ja henkäisen syvään. Otan ensimmäisen testin pois pakkauksesta ja pidän sitä tärisevissä sormissani. En mä voi olla raskaana, vakuuttelen itselleni tehdessäni testiä. Suljen silmäni ja lasken hitaasti kymmeneen ja katson testiä.

"Tää on negatiivinen!" Huudan Annalle helpottuneena oven läpi. Thank God, säikähdin ihan turhaan hymyilen pienesti. "Tee ne kaks muutaki, se saattaa olla väärässä", Anna kehottaa rauhallisesti ja pudottaa minut takaisin maanpinnalle. Teen seuraavan testin rennompana ja lasken taas hitaasti kymmeneen. Katson testin tuloksen ja käteni alkavat tärisemään. Hieraisen silmiäni epäuskoisena, kuin haluaisin pyyhkiä tuloksen pois silmistäni.

"Anna, tää on positiivinen", henkäisen hämmästyneenä ja hieman paniikissa. En minä voi olla raskaana, minä, Ilona, 17-vuotias nuori mtyttö, en mitenkään voi olla raskaana, hoen itselleni. "Ilona, tee vielä se kolmas testi", Anna kannustaa minua ja kuulostaa turvalliselta ja rauhoittavalta. Katson kolmatta testiä ennen kuin teen sen. Testi, joka ratkaisee paljonkin elämästäni. Puristan silmäni tiukasti kiinni ja peitän tuloksen kädelläni.

Kävelen hermostuneena Annan luokse olohuoneeseen. "Mä en uskaltanu kattoo tätä vielä", puristan kolmatta testiä kädessäni ja pidän kahta muuta toisessa kädessäni. Anna nousee ja halaa minua tiukasti. "Haluutko et mä katon sen ekana?" Hän ehdottaa hiljaa. Nyökkään ja ojennan testin ystävälleni.

"Ilona, kaikki järjestyy", Anna alkaa lohduttamaan, ja siitä tiedän testin olevan positiivinen. Vittu. Hoen kaikki tuntemani kirosanat pääsäni läpi. Tiedän, että äiti ja isä eivät todellakaan hyväksy tätä. Tai, no mistä minä sen tiedän. Ja entä Anton sitten?

"Mitä mä teen?" Kysyn itkukurkussa ja katson Annan kädessä olevaa positiivista testiä nieleskellen. "Kerrot Antonille", Anna ohjaa ja otan puhelimeni täriseviin sormiini. Valitsen Antonin numeron hermostuneena.

"Mitä? Onko sulla tärkeetäki asiaa ku soitat, bebe?" Kuulen Antonin ihanan ja turvallisen äänen. "Öö, voidaanko me nähä? Nyt?" Ehdotan ääni väristen.

—————————————————————————

Hei taas piiiiitkän tauon jälkeen! Oon nyt vaan nauttinu lomasta ni en oo ehtiny/jaksanu kirjottaa. Mut täällä ollaan taas! Kiitti voteista&kommenteista noin miljoonannen kerran😂❤️ Toivottavasti tykkäsitte tästä osasta!