Jääkiekon ja rakkauden säännöt

Luku 24

"Karla on niin suloinen", Anna huokaisee ja pitää nyt parin kuukauden ikäistä kummityttöään sylissä.

Kaksosten ristiäisiä varten lensimme Suomeen, Ouluun. Ristiäiset olivat vanhempieni luona, entisessä kodissani. Olimme kutsuneet kaikki kaveriporukkaamme kuuluvat, mutta lasten kummeja ovat kuitenkin vain Anna ja Noel.

Karla Olivian kummeja ovat Anna, Kaapo sekä Elle. Elle rakastaa Karlaa, Karla on hänen pikkupäivänsäteensä. Ja he molemmat ovat minun ja Antonin päivänsäteitä.

"Niin, nyt kun hän ei itke", sanon naurahtaen. Karla tosiaan on suloinen, mutta silloin kun se pikkupirulainen vetää raivokohtauksen, se ei todellakaan ole suloista. Äiti lepertelee sohvalla Benjaminille, joka heiluttelee pikkuisia nyrkkejä ilmassa.

Frans Benjaminin kummeja ovat Noel, Antonin joukkueen kapeeni, Mic Stewart ja hänen vaimonsa Eliza, sekä Linus. Päädyimme antamaan Benjaminin etunimeksi Fransin, koska emme tienneet mitään hyvää nimeä, joka sopisi Benjaminille toiseksi nimeksi. Häntä kuitenkin kutsumme Benjaminiksi, koska pikkuenkelimme näyttää aivan Benjaminilta.

"Ilona, ootko pakannut vielä?" Isä tiedusteli astelleessaan olohuoneeseen. Nyökkään ja ajattelen koko ajan lähestyvää lähtöä. Lentokoneella Vancouveriin, välilasku Islannissa. Tulomatka meni ihan hyvin, parit itkut ja sillä selvittiin.

"Mä en haluu, että te lähette vielä", Anna murtristaa suutaan. Hymyilen surullisena ja osoitan Antonia. Joudumme lähtemään Antonin takia pari päivää suunnitelmia aikasemmin, hänen täytyy olla jo ylihuomenna pelikunnossa. Vancouver Canucks pelaa Montreal Canadiensia vastaan, ja se on kuulemma elintärkeä peli.

"Syytä Antonia, se meni valitsemaan sellasen ammatin, jossa ollaan varmasti mahdollisimman kaukana Suomesta", yritän kuulostaa ärsyyntyneeltä. Tiedän, että se ei onnistunut kovinkaan hyvin. Anton nauraa ja kietoo kätensä ympärilleni. Rakastan hänen julkisia hellyydenosoituksiaa, ne saavat oloni rakastetuksi ja huomioiduksi.

"Syytä itseäs, mitäs menit rakastumaan muhun", Anton suukottaa poskeni saaden minut punastumaan.

"Älkää, ootte liian täydellisen ällösöpöjä", Anna valittaa ja silittelee Karlan pehmoista päätä. Vauva päättää aloittaa ihastuttavan huutokonserttinsa, joten menen tyttäreni luokse. Otan lapsen Annan sylistä ja yritän rauhoitella häntä.

"Shh, ei mitään hätää", kuiskuttelen tytön korvaan, mutta se ei tehoa. Anton nappaa lapsen minulta ja käyttää toisenlaista taktiikkaa. Hän alkaa hymyilemään ja juttelemaan pikkuneiti Karlalle, joka äkkiä rauhoittuu. Miksi minulla ei ole tuollaista taitoa hänen kanssaan? Karla on selvästikin isänsä tyttö.

------

Näytämme varmasti todella upeilta, minulla on kaksostenrattaat joissa työnnän itkeviä vauvoja. Näytän varmasti ihanalta tuntien lennon jälkeen, etenkin kun kaksoset saivat itkupotkuraivarit koneen laskeutuessa. Kaiken lisäksi vatsani on erittäin kipeä, uskon sen tulleen lentokoneen ruuasta.

"Ilona, sulla on punasta perseessä", Anton kuiskaa ja pysäyttää minut. Ei hitto, miten mahdollista, että menkkani alkavat viikon etuajassa, juuri lentokentällä ja lapsien karjuessa rattaissa.

"Et oo tosissas", otan takin päältäni ja sidon sen vyötäisilleni. Käyn mielessäni läpi kaikki mahdolliset kirosanat, yrittäessäni penkoa käsilaukkuani rattaiden korista.

"Käyn vessassa, koita kestää", hymähdän ärsyyntyneenä jättäen Antonin hyssyttelemään itkeviä vauvoja. Tietenkin vessassa on jonoa, yritän olla ärsyyntymättä. Parhaimiin harmaisiin college-housuihini sopiikin menkkaveri erinomaisesti. Kuinka en ikinä ole tullut ajatelleeksi sitä.