Jääkiekon ja rakkauden säännöt

Luku 17

Tämä luku on poikkeuksellisesti kirjoitettu Antonin näkökulmasta, koska Ilona on atm masentumassa kotona, auts

Venyttelen sängyssäni ja liikuttelen kipeää rannettani varovaisesti. Haukoittelen makeasti ja otan puhelimeni lattialta. Automaattisesti menen snäppiin ja laitan Ilonalle hyvän huomenen toivotukset. Kiroan kun tajuan mitä tuli tehtyä. Toivottavasti Ilona ei mitenkään ajattele, että olen antanut jo anteeksi hänen käytöksensä. Pörrötän hiuksiani ja menen Instagramiin. Katson parin jääkiekkojoukkueen uudet pelaajavahvistukset ja viimeyön NHL-otteluiden tulokset. Kenties minäkin vuoden päästä pelaan kiekkoa tuolla rapakon toisella puolella.

Nousen ylös ja sujautan jalkani puputohveleihin. Kävelen Raunon häkille ja aukaisen sen oven.

"Mitä poika?" Lepertelen sille ja otan sen kädelleni. Marsu alkaa nostelemaan päätään uteliaana. Lasken sen takaisin häkkiin ja siivoan sen pikaisesti. Lisään vettä ja ruokaa. Laitan myös uusia aktiviteetteja häkkiin, jotta Rauno ei ihan kyllästy. Suljen häkin oven ja kävelen keittiöön.

"Huomenta Elle", halaan siskoani lämpimästi. Kävelen kaapistoille ja teen mikrossa kaurapuuroa. Ripottelen pinnalle mansikoita ja mustikoita tuomaan makua ja raikkautta muuten tunkkaiseen puuroon. Istun Elleä vastapäätä ja alan syömään puuroani.

"Katso, Ana, tein tän eilen", Elle esittelee piirrustusta, jossa on kolme tyttöä ja nainen. Katson piirrosta hymy huulillani. Elle ei osannut pienenä sanoa Anton, joten nimeni on hänelle Ana.

"Hieno, ketä siinä on?" Kehun ja työnnän lusikallisen puuroa suuhuni. Elle näyttää hetken miettivän, että ketä piirrustuksessa on. Hän näyttää keksivän sen ja nostaa sädehtivät silmänsä minuun.

"Tossa on sinä, äiti, minä ja Ilona", hän osoittaa hahmoja yksitellen. Ilonan nimi sattuu korvaani, mutta pidän hymyn kasvoillani.

"Ilona tykkää jos näytät sen hänelle", kerron ja pörrötän siskoni hiuksia. Rakastan Elleä yli kaiken, hän on samalla paras ystäväni ja siskoni. Ainoa sisarukseni.

"Mä näytän sen Ilonalle", Elle hihkaisee ja ojentaa piirustuksen äitille, joka on tullut keittiöön. Äiti hymyilee tyttärelleen ja penkoo kaapista sopivat kehykset piirrustukselle. Meillä on talossa erityinen seinä omistettuna minun ja Ellen piirustuksille. Äiti on ammatiltaan kuvataiteenopettaja, joten hänen mielestään taide on tärkeä osa meidän elämäämme. Seinällä on minun piirrustuksia 2-vuotiaasta 17-vuotiaaksi. Siinä myös samalla näkee, kuinka paljon on kehittynyt piirtäjänä.

"Ana, voidaanko pelata Kimbleä?" Ellelle ei ikinä voi kieltäytyä, koska hän on niin suloinen. Nyökkään ja vien tyhjän puurolautaseni tiskikoneeseen. Haen Kimblen pelilaatikosta ja vien sen keittiöön.

"Mä haluun olla keltanen", Elle ilmoittaa topakasti ja alkaa laittamaan peliä kasaan.

"Käy, mä voin olla sininen", tokaisen ja laitan omat nappulani paikalleen. Elle rakastaa Kimblen pelaamista, joten olen tottunut pelaamaan sitä joka päivä. Enkä kyllästy siihen ikinä. En oikeasti tiedä, että mitä teen sitten kun lähden Amerikkaan. Elle jää tänne äidin kanssa, ilman minua.

Nauramme Ellen kanssa pelatessamme. Elle on puhelias persoona ja erittäin vilkas johtuen Downin syndroomasta. Minulla tulee todellakin ikävä siskoani. Onneksi on FaceTime ja Skype, joten pystymme juttelemaan joka päivä.

"Jess, mä oon paras!" Elle tuulettaa nauraen samalla suloisesti. Kerään pelin hymyillen kasaan ja lyön siskoni kanssa ylävitoset. Vilkaisen kelloa.  10.45. Aika lähteä joka aamuiselle juoksulenkille. Menen huoneeseeni ja pengon kaapista sopivat juoksuvaatteet ja pistän kuulokkeet korvilleni.

"Äiti, mä lähen käymään juoksemassa!" Huudan eteisestä ja kiskon lenkkarit jalkaani. Astun ulos kirpeään pakkasilmaan ja kävelen tielle. Vedän kylmää ilmaa keuhkoihini ja alan hölkkäämään. Juokseminen on mielestäni tylsää, mutta silloin saa mietittyä asioita omassa rauhassa. Lisäksi se kasvattaa kestävyyttä ja kestävyys on jääkiekossa oleellinen asia. Jos ei ole kestävyyttä, ei jaksa pelata isoja peliminuutteja peleissä. Ja minä HALUAN pelata isoja minuutteja, se tuo minulle enemmän näyttöaikaa änäriin.

Jalkani takovat rytmikkäästi lumista tietä. Olen tottunut juoksemaan säässä kuin säässä. Satoi tai paistoi, kiskon juoksukamat niskaan ja lähden lenkille. Joidenkin mielestä olen hullu, mutta minulla on syyni tulla hyväksi jääkiekkoilijaksi. Ja se syy on iskä. Vittumaisin ihminen maailmalla. Se on selvä juttu. Puren hampaitani yhteen ja pakotan ajatukseni pois hänestä. Ajatukseni kääntyvät vain Ilonaan. Ilona on aivan ihana ihminen, täydellinen minulle. Mutta hänessä on vain yksi piirre, josta en pidä.

Äkkipikaisuus asioiden suhteen. Katson keskittyneesti eteeni. Ilona ei ikinä kuuntele minua, jos on saanut jotakin negatiivista minusta päähänsä. Siinä hänellä on kehitettävää. Mutta tiedän, että hän on toinen puoliskoni, joka kasvaa minuun kiinni enemmän ja enemmän päivä päivältä. Vaikka olisimmekin eronneet, tiedän, että palaamme yhteen. Tarvitsemme molemmat toisiamme, ei vain pikkuperunoiden takia vaan myös oman hyvinvointimme takia. Itse olen todella allapäin nyt, kun Ilona ei ole kanssani. Huokaisen syvään ja vilkaisen kelloa. 11.07.

Hidastan kävelyksi ja alan tekemään erilaisia harjoituksia. Kyykkyjä, x-hyppyjä ja muita samantyylisiä. Sillä saa hyvän lisän tavalliseen juoksulenkkiin. X-hyppyjä hyppiessäni huomaan Ilonan veljien kävelevän bussipysäkiltä minua kohden. Heilautan kättäni ystävällisesti ja lasken kuulokkeet kaulalleni.

"Halliltako tuutte?" Kysyn ja pörrötän molempia hiuksista. Vaikka pojat ovat melkein minun pituisiani, ajattelen heidän olevan kuin pikkuveljiäni. Kaapo tasoittelee hiuksiaan ja aukaisee suunsa ensimmäisenä.

"Eiku salilta", naurahdan myötätuntoisesti. En ikinä ole tykännyt käydä salilla, se on todella tylsää kun pitää vain toistaa samoja liikkeitä monta kertaa peräkkäin.

"Tuuks sä käymää illalla, otetaan NHL-turnaus. Saatiin eilen se NHL 2019", Linus ehättää sanomaan. Kohautan olkiani. Olen menossa Samin bileisiin, joten enköhän huomenna selviä pelaamaan peliä poikien kans.

"Katotaa huomenna", vastaan. Voin minä mennä käymään Ilonan kotona vaikka olemmekin eronneet. Ei se sitä tarkoita, että en voisi olla hänen veljiensä kaveri.

"Ilona on ihan sad, se aamullaki joskus seitsemältä oli keittiössä ja jutteli Lunalle", Linus katsoo minua tutkaillen. Katson poikien olkapäiden ylitse ja yritän kehitellä sopivaa tekosyytä. Turvaudun vanhaan kunnon Äiti soittaa- kikkaan.

"Sori pojat, pitää mennä, äiti soittaa", elehdin kohti puhelintani ja lähden hölkkäämään pois päin. Tiedän, että minun olisi pitänyt vastata, mutta mitä olisin voinut sanoa. Että sori, se on mun vika? Niinpä, en mitään järkevää.

Puuskutan eteisessä ja potkaisen kengät jalastani. Juoksin loppumatkan hyvin kovaa, saadakseni lihakset lämpimiksi.

"Sähän viihdyit kauan", äiti toteaa kun katsahtaa eteiseen. Vilkaisen kelloa: 11.30. Yleensä minulla kestää noin 20-25 minuuttia, tänään meni 30 minuuttia.

"Juttelin vähä aikaa Linuksen ja Kaapon kanssa", selitän ja otan kuulokkeet korviltani. Äiti nyökkää ja pääsen karkaamaan suihkuun. Kävelen huoneeseeni ja vilkaisen puhelintani. Hieraisen silmiäni hämmentynenä. Ilona on laittanut snäpin. Avaan sen yllättyneenä samalla kun yritän taiteilla hupparia pois yltäni.

Meeks tosissas niihin bileisii? Teksti ja kuva turvonneista silmistä. Nyt haluan kaksi kertaa enemmän mennä niihin bileisiin, haluan satuttaa Ilonaa omalla tavallani. Niin kuin hän satutti minua. Tiedän, että se ei ole oikein, mutta itsekäs puoleni saa minusta vallan kun olen ärsyyntynyt.

joo.. :D Vastaan ja laitan tekstin naamastani ottamaani selfieeseen. Anton, oot oikeesti kamala! Moitin itseäni heti snäpin lähtemisen jälkeen. Kävelen suihkuun ja otan virkistävän suihkun. Samalla kun peseydyn, yritän miettiä miksi Ilona edes kysyi minulta sen kysymyksen. Onko Ilona tajunnut toimineensa väärin? Hymy leviää kasvoilleni. Ehkä voisimme sopia ja palata takaisin yhteen. Olla taas Ilona ja Anton, ne kaks hölmöä, jotka saa kaksoset. Jotka on ihan hulluja. Cute but psycho.

Otan puhelimen käteeni.

aa Ilona💘💘
avattu 5 minuuttia sitten