Viattomat

Luku 6

Heräsin tyhjältä sängyltä. Kieranin vaatteet olivat kadonneet lattialta.

Kierähdin selälleni sängylle ja painoin tyynyn turhatuneena kasvoilleni. Pettymys myllersi sisälläni. Mitä helvettiä minä olin muka odottanut?

Keittiöstä, seinän toiselta puolelta, kuului epäselvää puhetta. Taru ja Nikke ainakin olivat tulleet kotiin. Nadin ääntä minä en erottanut, mutta saattoi hänkin olla siellä. Halusin vain nukkua koko päivän enkä kohdata ketään heistä. Nadille olin kertonut tapaavani Kieranin enkä todellakaan jaksanut nyt tytön miljoonia kysymyksiä, sillä niitä on luvassa hänen huomatessa ettei tämäkään ollut onnistunut.

Heitin tyynyn seinään ja keittiöstä kuului naurua. Ihan kuin he olisivat tehneet pilkkaa minusta. Luulitko sä oikeasti, että se haluaisi susta mitään muuta kuin merkityksettömän yhden yön jutun? Voi sua Asser, vitun idiootti.

Kurkotin lattialta omien vaatteiden seasta puhelintani. Ei soittoja. Ei viestejä. Ei yhtään mitään. Olisin halunnut heittää luurinkin seinään.

Pyörin hetken sängyllä, kunnes sain kiskottua itseni ylös. Puin vaatteeni päälle ja yritin vetää sotkuisia hiuksiani edes johonkin asentoon. Avasin huoneeni oven ja kulmani kohosivat, kun huomasin keittiössä olevan kolmen ihmisen sijasta neljä.

Nikke, Taru ja Kieran juttelivat pöydän ääressä Niken intohimosta, skeittaamisesta, jota Tarukin oli kokeillut joskus. Nadi taas nojasi keittiöntasoja vasten, vaikka yksi tuoli oli vielä vapaana. Hän näytti jotenkin normaalia kireämmältä ja katsoi Kierania arvioiden.

-Kaupungissa on muutama hyvä suora, rampit on kyl vähän huonossa kunnossa. Tykkäätsä itse lautailla missä? Nikke kyseli ja keikkui samalla tuolillaan. Se oli aina ihan innoissaan, kun sai puhua jollekulle harrastuksestaan.

-Rampeilla oikeastaan, vaikka se onkin tässä vähän jääny, Kieran selitti. Tämän silmät kirkastuivat minut huomatessaan. Muutkin kääntyivät katsomaan suuntaani.

-Huomenta. Mä en viittiny herättää sua, kun nukuit vielä, Kieran sanoi pahoittelevaan sävyyn ja hymyili sitä hymyä, jonka toivoin näkeväni jokaikinen aamu. Olin heti virkeämpi ja aiempi harmitus haihtui lähes samalla sekunnilla. Suupieleni kaartuivat automaattisesti ylöspäin. Hän ihan oikeasti oli siinä ja jutteli kämppiksilleni kuin ystävilleen. Aivan kuten olin halunnutkin.

-Ei se haittaa, minä vakuuttelin ja menin istumaan Kieranin viereen. Taru ja Nikke vilkuilivat meitä virnistellen toisilleen. Heidän ilmiselvän vihjaileva ja lapsellinen käytös sai minut punastumaan, mutta Kierania se ei näyttänyt haittaavan.

-Nadi oli pelästyny tätä sun vierastas. Olisit nähny sen ilmeen! Nikke nauroi. Taru muuttui vakavemmaksi ja tämä huitaisi poikaa ja katsoi sitä varoittavasti. Nikke kohotti kulmiaan ihmeissään, mutta lopetti nauramisen.

Nadi pyöritteli silmiään eikä sanonut mitään Nikelle takaisin niin kuin yleensä teki. Kieran kääntyi katsomaan tyttöä.

-Sori vielä siitä. Mun ei ollut tarkoitus säikäyttää sua, hän pahoitteli vilpittömästi. Nadi laittoi kätensä puuskaan ja silmien katse muuttui entistä pistävämmäksi. Kieranin anteeksipyyntö taisi vain pahentaa tilannetta.

-Miten vain, Nadi sanoi lopulta tylysti ja lähti omaan huoneeseensa selvästi ärtyneenä.

-Mun varmaan pitäis alkaa lähtemään. On vielä muutama koulujuttu kesken, Kieran selitti katsottuaan kelloa. Se näytti jo puolta kahta. En ollut tajunnut kuinka myöhään oikein nukuin.

-Mä oon just lähössä keskustaan, niin voin tulla samalla oven avauksella, Taru ehdotti ja ne lähtivät Kieranin kanssa eteiseen. Minä seurasin perässä hiukan huolestuneena tavasta, jolla tyttö katsoi Kierania.