Viattomat

Luku 18

Tunsin Kieranin vahvat käsivarret ympärilläni. Hän suukotti niskaani. Hengitin rauhallisesti. Minä rakastin, kun me olimme tällä tavalla. Ihan lähekkäin.

Päivä oli reippaasti iltapäivän puolella, mutta silti me vielä makoilimme väsyneinä sängyllä vähissä vaatteissa. Verhot olimme pitäneet visusti kiinni siitä asti, kun olimme ne sulkeneet. Oli juuri sopivan hämärää. Huoneessa tekemämme asiat eivät sopineet kenenkään muun nähtäväksi. Viime yö oli kulunut aika lailla samoissa merkeissä kuin sitä edeltäneet pari päivää. Enkä olisi vaihtanut hetkeäkään.

Kaikki oli ollut silkkaa unelmaa. En saanut Kieranista tarpeekseni. Halusin häntä aina, jokaisena tuntina ja hetkenä, kunnes olin niin poikki, etten voinut enää pitää silmiäni auki. Mutta seksi ei ollut ainoa asia, josta nautin, vaikka Kieranin kanssa se oli kyllä kaikkien haaveideni ja toiveideni täyttymys. Mikään ei kuitenkaan ollut parempaa, kun jälkeenpäin, hikisinä, uupuneina, raskaita hengityksiä tasaillen, makasimme vierekkäin, jaksamattomina vielä raahautua suihkuun, toistemme tasoittuvia sydämensykkeitä kuunnellen kehot lämpöä hohkaavina. Kieranin pitäessä kädestäni kiinni ja leikkiessä hiuksillani, sivellen välillä paljasta ihoani. Ja minä annoin hänen tehdä niin sähkövirtojen kulkiessa ympäri kehoani.

Kieran helitti otetaan, kun käänsin kylkeäni, jotta voisin katsoa häntä silmiin, mutta asetti toisen kätensä uudestaan tiukasti kehoni ympärille, kun olin löytänyt hyvän asennon.

Hotellihuoneessa ei ollut paljon valoa, mutta näin Kieranin silmät juuri sopivan tarkasti. Tavallaan toivoin, että ilta ja yö tulisivat nopeammin, vain jotta olisi taas aamu. Ensimmäisenä aamuna täällä Kieran oli herännyt minua ennen ja olimme lähteneet huoltoasemalle lähes heti sen jälkeen. Kahtena aamuna sen jälkeen olen kuitenkin herännyt hänen viereltään, aivan kuten kuuluikin olla. Sitä onnen tunnetta ei voita mikään, kun näen ne vihreät silmät heti ensimmäisenä herättyäni. Hän sai pelkällä läsnäolollaan kaiken muun unohtumaan.

-Enhän mä satuta sua?

-Hmm? Hymähdin hajamielisesti ajatuksissani, kun en saanut vielä oikein prosessoitua Kieranin sanoja.

-Mä olen vain miettinyt. Kun sä huudat ja kyynelehdit... Haluan vain varmistaa, että sä oikeasti nautit siitä, Kieran selitti ja katsoi minua tutkivasti. Yllätyin siitä, kuin huolehtivaiselta tämä kuulosti. Minä en voinut olla hymyilemättä, mutta samalla punastutti. Minä rakastin, kun Kieran oli sellainen.

-Kyllä mä nautin siitä, enemmän kuin uskoisit, älä huoli, minä vakuuttelin. Kieran nyökkäsi. Hän vaikutti helpottuneelta, mutta se tunne ei jostain syystä ylettänyt aivan silmiin asti.

Kieran liu'utti kättään selältäni ylemmäs ja upotti sormensa niskahiuksiini. Hän vaikutti poissaolevalta ja tuntui että tämä katsoisi suoraan lävitseni.

Ehkä se johtui viimeyöstä. Olimme nukahtaneet kiinni toisissamme aivan kuten edellisenäkin yönä, mutta minä olin herännyt keskellä yötä ja huomannut Kieranin unen olevan jälleen levotonta. Levottomampaa kuin olin koskaan ennen nähnyt. Keho ei pysynyt paikoillaan vaan kääntyili ympäriinsä. Silmät liikkuivat luomien alla villisti kuin riivatulla.

Olin herättämässä häntä, mutta samassa painajainen oli loppunut, ainakin hetkellisesti, ja Kieran näytti jälleen rauhalliselta. Itse olin nukahtanut vain muutamassa hetkessä sen jälkeen. Aamulla en ollut aluksi muistanut koko juttua.

-Mistä sä näit painajaista viimeyönä? Minä kysyin. Ehkä viimeinkin saisin vastauksen siihen kysymykseen, jota olin miettinyt jo ihan liian kauan.

Kieran huomasi minut jälleen ja kohotti aavistuksen kulmiaan.

-Mä en tiedä mistä sä puhut, hän sanoi ihmeissään, vaikka minä näin sen huolettoman katseen taakse. Kyllä hän muisti. Se välähti tämän silmissä vain pienen hetken. Kieranin ei vain halunnut kertoa siitä.