Viattomat

Luku 13

Kuulin ovikellon soivan, kun olin vielä puoliksi unessa. Ärsyttävä rämpytys soi korvissani pakottaen aina vain enemmän hereille.

Vetäydyin syvemmälle untuvapeiton alle automaattisesti ajatellen, että joku muu menisi avaamaan. Tarun ja Niken koulu alkoi aikaisemmin ja he olivat aamuisin keittiössä hörppimässä kahvia, jonka Taru aina keitti repien Niken sen jälkeen ylös sängystään. Tyttö kipittäisi eteiseen aamuinen hymy kasvoillaan, johon ainoastaan hän pystyi. Tai sitten Taru pakottaisi kaksikon laiskemman osapuolen ovelle, joka muutaman valituksen jälkeen nousisi pöydästä laahaavin askelin.

Tai jos he kaksi olivat jo ehtineet lähteä, Nadi ainakin olisi vielä kotona ja menisi avaamaan, koska tiesi ettei minulla ollut aikomustakaan tehdä niin. Mielummin käperryin vällyjen väliin ja painoin kädet korvilleni esittäen, etten kuullut mitään. Oven takana odottajalla oli kuitenkin asiaa jollekin muulle asunnossa asuvalle.

Kävin saman kaavan läpi kuin joka aamu herättyäni, jossa ympärilleni vilkuiltuani tajusin etten ollutkaan enää vanhalla asunnollani.

Jostain syystä en ollut edes yllättynyt, ettei Kieran ollut vierelläni. Ja ovikellon jatkuvasta soimisesta päätellen ei myöskään koko kämpässä.

Hautasin pääni tyynyjen alle ja odotin, että kellon rämpyttäjä lähtisi matkoihinsa. Eihän se kovin kauaa jaksaisi odotella. Yritin olla huomioimatta ääntä, mutta pian ovikellon soittaja alkoi takomaan ovea ja kumahtelua oli paljo sietämättömämpi kuunnella. Siinä vaiheessa alkoi käymään selväksi, ettei tyyppi ollut lähdössä mihinkään.

Nousin vastahakoisesti sängyltä ja hetken mielessäni kävi, että ehkä Kieran oli unohtanut Rikolta saamansa avaimet asunnolle ja yritti herättää minua. Mutta se vaikutti kuitenkin epätodennäköiseltä. Kieran ei ollut unohtelevaa tyyppiä eikä myöskään niin huolimaton, että jättäisi jotain niin tärkeää lähtiessään.

Enemmin hän oli ylihuolehtivainen tavaroistaan, tunnustellessaan taskujaan vähän väliä ulkona ollessaan tarkistaen että kaikki oli mukana ja tallessa. Myöhään iltaisin baareissa ja kapakoissa hän huolehti ainoana selväpäisenä ystäviensä tavaroista ja laukuista heidän ollessa liian humalassa nähdäkseen eteensä. Ja pilkkuun asti mentäessä, Kieran oli aina ensimmäisenä auttamassa kikattelevia tyttöpuolisia ystäviään taksehin käsivarsi kiedottuna tiukasti lantion ympärille, jotta toinen pysyisi pystyssä.

Muistan myös hyvin kuinka sellainen huomio ja huolehtivaisuus, mitä Kieran oli ystävilleen antanut, oli saanut minut mustasukkaiseksi ja veren kiehumaan suonissani kun samat tytöt muutama päivä myöhemmin kiittelivät häntä tiukoin halauksin ja vitsailivat huolettomasti omasta paheksuttavasta käytöksestään.

Laitoin löysät farkut jalkaan ja puin hupparin t-paidan päälle. Ovikellon pimpotus alkoi taas ja kuului nyt entistä lujempana kun en voinut enää peittää siltä korviani. Lähdin hiukan jännittyneenä, mutta samaan aikaan ärtyneenä, makuuhuoneesta ovea kohti.

Ovea avatessani toivoin näkeväni pahoittelevan katseen vihreissä silmissä ja tutun hymyn tämän kasvoilla. Vaikka osasin odottaa etten kohtaisi Kierania, silti yllätyin kun näin kuka ovikelloa oli niin armottomasti soittanut.

-Tulithan sä..., hänen sanansa kuihtuivat äkisti. En selvästi ollut myöskään se, ketä hän oli odottanut.

Olin pelännyt, että oven takana odottaisi joku kaksimetrinen Rikon kaveri, joka oli päästä varpaisiin tatuoitu, rasvatukkainen ja nahkatakkiin pukeutunut diileriltä näyttävä jätkä, jonka ulkona nähdessäni vaihtaisin ehdottomasti kadun puolta.

Mutta yllätyksekseni huomasinkin tuijottavani syvänsinisiin suuriin silmiin, jotka olivat omalla tasollani. Hoikalla pojalla oli päällään löysät skeittimäiset vaatteet, jotka olivat selvästi olleet kovassa käytössä. Reppu roikkui toisella olalla. Lämpimän sävyiset kiharat hiukset, jotka olivat liian vaaleat ollakseen luonnollista väriä, roikkuivat huolettomasti silmillä, joiden ympärykset olivat hiukan tummat. Kasvot näyttivät enemmän poikamaisilta kuin miehekkäiltä, josta arvioin hänen olevan ehkä yläasteen viimeisillä vuosilla. Toisaalta suuret vaatteet sen verran laihalla pojalla, saisivat kenet tahansa näyttämään lapselta. Eikä kalpea ihon ja lommolla olevat posket auttaneet.