Pidä sun lupaus

30 - Mitä mun pitäis tehdä?

Luulin että tää kaikki olis ollut paljon vaikeempaa. Luulin että olisi lähes mahdotonta palata entiseen kaiken tämän draaman jälkeen, mutta se siirtymä olikin yllättävän vaivaton. Esteitä toki oli, mutta ei mitään sellaista mistä ei voisi puhumalla selvitä.

Rehellisesti sanottuna olin tosi iloinen, että välit mun frendeihin korjaantui näinkin helposti. Se keskustelu siellä bileissä oli auttanut suunnattomasti, ja nyt kaikki tuntui hitusen helpommalta vaikka eivät ne ihan kohdillaan olleet.

Me oltiin hengailemassa mun kämpillä Aaken, Noan ja mun entisen jalkapallojoukkuekaverin Felixin kanssa. Vaikka Felix ei ole meiän kanssa kauheasti hengannutkaan, se tulee luontevasti juttuun kaksikon kanssa, mikä on enemmän kuin unelmien täyttymys. En nimittäin olisi jaksanut yhtään enempää draamaa. Vaikka ulkoisesti saatan näyttää rauhalliselta, sisäisesti en voi suoranaisesti sanovani olevan sitä. Mun päässä pyörii liikaa kaikkea, ja tuntuu etten saa oikein mistään ajatuksesta kunnolla kiinni.  Ja aavistan että muut huomaa mun käytöksen, mutta eivät kehtaa sanoa mitään. Ehkä ihan hyvä niin, en tosiaan tiiä osaisko he sanoa edes mitään auttavaa tähän tilanteeseen.  

"Hei Kristian tuu tänne!" Nooa huutaa olkkarista, ja mun huomio siirtyy käsissä olevasta viileästä kahvikupista  seinän taakse, missä kuuluu hiljaisia ja sitten aavistuksen kovempiakin huudahduksia. Epäilen että ne on laittaneet joko jonkun sarjan päälle jota kaikki vihaa, tai jotain mihin kaikki ovat niin uppoutuneita ja yrittävät ratkoa mielipiteillään ruudulla näkyviä juonenkäänteitä. Mä jätän kahvikupin tiskialtaaseen, ja suuntaan pois keittiöstä.

Mun epäilykset osuivat kuin osuvatkin oikeaan, sillä kaikki kolme ovat lyöttäytyneet sohvalle, ja ruudusta pyörii joku ruotsalainen rikosdraama, mistä lähes jokainen meistä tykkää. Itse lysähdän Felixin viereen, leikkisästi tönäisten toista saadakseni lisää tilaa. Tämä suo minulle ärtyisän katseen, mutta tiedän että Felix vain vitsailee eikä suutu pienistä. Onneksi se ei ikinä kaiken tän keskellä ole tuominnut mua, vaan kuunnellut myös munkin näkökannan (vaikka kuuli tästä koko hässäkästä silloin Aakelta kun meidän välit olivat vielä viileät). Juuri tuollainen piirre ihmisissä on arvokasta, sellaista mitä myöskin mä haluaisin oppia. 

"Kristian ootko miettinyt miten aiot edet tämän jutun kanssa?" Nooa kysyy kun ohjelman lopputekstit pyörivät ruudussa, ja toinen kääntyy katsomaan mua päin. Aake kuuntelee puolikorvalla meidän keskustelua, suunnaten suurimman osan huomiostaan kädessään olevassa puhelimesta pyörivään videoon. 

Mitä mun tosiaan pitäisi tehdä? Miten mun pitäisi edetä?

En tosiaankaan osaa sanoa miten mun pitäisi edetä tässä kohtaa. Tää koko juttu on vieläkin absurdia, mutta toisaalta hyvin myös jotain sellaista mitä mun äiti kykenisi tekemään. Vaikka ennen olin ehkä elätellyt pieniä toivonkipinöitä jostain sellaisesta, ettei hän nyt näin epätoivoinen olisi, ajattelin väärin. Onneksi on sentän joitakin ihmisiä jotka ymmärtävät. 

"Mä en oikeastaan tiedä yhtään. Tuntuu helvetin vaikeelta jo pelkästään ajatellakkin koko ihmistä, saatikka yrittää kohdata se", mumisen pyöritellen samalla paitani hihan reunaa, yrittäen pitää ajatuksia karkaamasta synkemmille vesille.

"Ootko kertonut Jerelle edes siitä että se teidän välirikko oli sun äitin syytä?" Aake lausahtaa, ja on näköjään heivannut puhelimensa jonnekkin siinä pienessä hetkessä, kun en toiseen kiinnittänyt huomiota. 

Päädyin tosiaan mainitsemaan siitä kolmikolle, että mä ja Jere oltiin nykyään läheisiä ystäviä. Vaikka omasta mielestäni selitin jutun vakuuttavasti, Felix arveli että oltiin jotakin enemmän, jonka päädyin sitten myöntämään tälle. Aakelle ja Nooalle en ole kertonut vielä mitään siitä että mä ja Jere ollaan seurusteltu jo useampi kuukausi. Vaikka luotan siihen etteivät nuo sulloisi mua ulkopuolelle, tämän välirikon takia en uskalla läimäistä tämänkaltaista uutista näiden naamalle.