Pidä sun lupaus

8 - Yrittäminen ei aina riitä

Kristian

Herään ärsyttävään piipityksen, ja kuulen jonkun askeleita, tavaroiden kolinaa sekä oven avautuvan ja sulkeutuvan.
Raotan silmiäni katsahtaen kelloa, joka näytti seitsemää, eli siis Jere oli varmaankin noussut.
Ummistan silmiäni haukotellen kunnes painan pääni takaisin tyynyyn, ja yritän saada uudelleen unta.

En todellakaan jaksaisi nousta vielä, mutta minun olisi kohtapuoliin pakko tehdä niin - nousta ja valita vaatteet kouluun ja ... hetkonen!
Haukotellen raotan silmiäni aavistuksen ja nousen vasten tahtoani lämpimän peiton alta kävellen ovelle, ja otan repun laittaen sen tuolille.

Olinko muistanut ottaa vaihtovaatteita mukaan?
Sillä jos en ole muistanut, minun pitäisi lainata Jereltä.
Mitäköhän tuon vanhemmatkin sanoisivat kun menisin syömään aamupalaa?
Saisinko edes ottaa askeltakaan noiden keittiöön?
Ylipäätään heitettäisiinkö minut heti pihalle?
Katsoisivatko he minua ylimielisesti, halveksuvasti?
Tuhannet epämääräiset ajatukset risteilevät pääkopassani sinne tänne, enkä meinannut saada niitä kuriin.. yliajattelin taas aivan liikaa, mutta minkäs minä sille mahdan?

Menneisyydessäni tapahtuneiden asioiden takia olen epävarma, epävarmempi kuin kukaan voisi tälläisestä itsevarmasta jätkästä kuvitella. Pinnan alla piili jotain hyvin särkyvää, jonka joku voisi pelkällä kuiskauksella rikkoa uudelleen ja uudelleen, tuhota täysin.
Tuhota niin, ettei sitä ehkä koskaan saisi kokoon uudelleen.
Mutta olin kovettanut sydämmeni niin, etten päästäisi ketään liian lähelle, en saisi antaa sen tapahtua sillä muuten ne läheisimmät ihmiset satuttaisivat minua eniten.
Enemmän kuin esimerkiksi äitini voisi koskaan minua satuttaa.
Enemmän kuin faijan...

Kerää ittes Kristian! Kaikki on hyvin.

Läpsäisen itseäni poskelle ryhdistäytyäkseni, samassa löydän repun pohjalta tumman- tai oikeastaan verenpunaisen löysähkön pitkähihaisen.

Tää varmaan jäi multa repun pohjalle sillon joskus parisen viikkoa kun kävin Helsingissä tätini luona.

Heitän sen pitkähihaisen päälleni, ja etsin käsiini ne eiliset mustat housut ja laitan ne jalkaani. Petaan sen patjan ja sitten katsahdan kelloon joka näytti nyt jotain varttia vailla kahdeksaa, eli mulla oli siinä vaatteita etsiessä ja miettiessä mennyt aivan tolkuttomasti aikaa. Naurahdan itselleni sulkien sitten reppuni, jättäen sen siihen pöydälle sittemmin mennen istumaan Jeren sängylle.

Kai mä nyt sitten nousin. No, kerta se on ensimmäinen moneen kuukauteen kun herään näin aikasin..
Muutes, kuinka pitkä matka täältä Jeren kotoa on koululle? Pitää varmaan katsoa Google Mapsista tai jotain..

Mietiskelen samalla kun katson kuinka pitkä matka minulla olisi täältä sinne lukiolle. Ai niin, eihän mulla ollut mitään hajua oliko mulla matematiikasta läksyä tai jotain.
En kuitenkaan jaksanut alkaa tarkistamaan asiaa, saisin unohduksen jos saisin, ei mua kauheasti kiinnostanut.

Hätkähdän kun pojan huoneen ovi narahtaa ja aukeaa, ja siihen ovensuulle ilmestyy Jeren äiti, se sama jolla oli ne letitetyt tulenpunaiset hiukset, upean näköiset pakko myöntää kyllä.

" Hei. "

Käännän silmieni katseen naisen hyvin meikattuihin kasvoihin.
Silmääni pistävät ensimmäiseksi toisen erittäin laitetut kulmakarvat ja silmämeikki joka oli rusehtavan sävyinen. Tai mitäs mä oikeastaan meikeistä tiesin? - en mitään :D .