Pidä sun lupaus

28 - Viivi auttaa

Otan kahvikupin käteeni ja menen istumaan olohuoneeseen sohvan nurkkaan. Jesse säätää kaukosäätimen kanssa lattialla, ja laittaa MTV3 päälle katsoakseen jotain urheiluohjelmaa, mistä se mulle selitti niin innostuneesti pari tuntia sitten. Melkein heti saavuttua kämpälle toinen koputti mun oveen, ja päästin sen sisälle. Me ollaan juteltu kaikesta mahdollisesta, ylipäätään kyselty toistemme kuulumisia. Selostin Jesselle kirjaimellisesti kaiken mahdollisen tästä Jereen liittyvästä oudosta salailusta ja jo hetkeksi unohtuneista Aaken ja Nooan käytöksestä.

Siitä lähtien toinen on useampaan otteeseen yrittänyt keksiä erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja sille, miksi ihmiset käyttäytyvät niin uskomattoman typerästi, valehtelevat minkä kerkiävät ja jättävät asioita sanomatta. Useamman tuskanhikisen sananheiton jälkeen me molemmat päädyttiin siihen ratkaisuun että jollain ulkopuolisella täytyi olla jonkinlainen osansa tässä. Mutta siitä päästäänkin toiseen umpikujaan, eli miten helvetissä joku ihminen olisi saanut selville mun yksityiselämästä niin paljon. Ja miksi ihmeessä he haluis mulle mitään pahaa? Oman muistikuvan mukaan en ole ikinä oikein ollut etunenässä haastamassa riitaa kenenkään kanssa taikka mustamaalaamassa heidän selustoja, sillä enhän mä nyt helvetti hyötyis sellasesta draamasta millään lailla. Kärsisin itse vaan enemmän.

Hörppään jo hetken jäätynyttä juomaa, ja otan mukavamman asennon sohvalla suunnaten katseeni television ruudulla vilistäviin jalkapallonpelaajiin. Jesse laittaa Samsunginsa laturiin huoneen nurkassa sijaitsevaan pistorasiaan, kunnes palaa taas takaisin sohvan läheisyyteen. Onneksi mulla on sentään joku kelle puhua, tai ihmisiä keiden kanssa oleskella. Vaikka eivät he mitään läheisimpiä henkilöitä olisivatkaan, niin silti jotain kuitenkin. Tähän nyt vaan oli tyydyttävä. Sentään en ollut jäämässä täysin yksin.

"Mä oon miettiny jos meidän kannattais käydä Viivin luona. Nimittäin se taitaa tietää useemman kaveriporukan draamoista jotakin." Jesse lausahtaa ja kääntyy katsomaan mua päin. Mä siirrään kahvikupin sohvan vierustalla olevalle pikkupöydälle. Katsahdan toiseen päin tietän saman tien ketä se meinaa.

Viivi Marttinen on meidän lukion lähes jokaisessa sisäpiirissä jollain ihmeen kaupalla, jonka vuoksi se tietää kaikista jotakin. Siis vaan sillä tuurilla jos olet tarpeeeksi tyhmä lipsauttamaan jotakin. Ei kyllä ole tosiaankaan mitään tietoa että millä ihmeen kaupalla se tulee niin hyvin toimeen niin monen ihmisen kanssa. Toinen vaan tiuskii ja on ärtyinen minkä kerkeää, enkä todellakaan olisi uskonut sen kaltaisen ihmisn oleva mikään sosiaalisuuden multihuipentuma. Hetken pähkäiltyäni mielessä näitä askarruttavia asioita, päätän avata suuni.

"Miks ihmeessä Viivi Marttinen auttais mua yhtään missään?"

''No mitä pahaa siinä muka ois?'', toinen kysyy.

"Kaikki." Vastaan. Vetäisen mun silmille pyyhkiviä hiuksia taaksepäin.

"Hei Kristian nyt ihan oikeesti. Viivi on ihan hyvä tyyppi. Se vaan on hiukan ärhäkkä uusien ihmisten kanssa."

"Ai hiukan ärhäkkä? Viimeks kun näin sen se haukku mut vitun rumaks urpoks vaan sen takia kun sanoin moi." Sanon ja naurahdan lauseeni päätteeksi.

"Jos saan muistuttaa niin sä tiuskit sille aiemmin sinä päivänä. Totta kai se on ärtyny."

"Mulla oli täys oikeus siihen sen jälkeen mitä se sano mun perhetaustasta."

"Oisit silti voinut kuitenkin olla mainitsematta sen ja Aleksanterin erosta, ja syyttämättä Viiviä siitä miten kusipäämäisesti sitä kohdeltiin. " Jesse muistuttaa kohauttaen kulmakarvojaan.

"No okei okei. Sä voitat tän kerran." Tuumaan, niellen tällä kertaa tappioni. Mä tosiaan olisin voinut olla ehkä pikkuriikkisen hienovaraisempi sanojeni suhteen. Huokaisen nojaten paremmin sohvan selkänojaa vasten.

"Mut tän ohjelman jälkeen oikeesti sit selvitetään mikä niitä vaivvaa kun välttelevät mua sillä tavalla." Sanon, ja toinen nyökkää kääntäen katseensa takaisin ruutuun.

x

Mun ja Jessen välisen keskustelun jälkeen me katsottiin ohjelma loppuun ja päädyttiin nukkumaan muutama tunti. Heräämisen jälken me syötiin erittäin kehnon näköinen välipala koska mun kaikki kaapit ovat olleet aika tyhjillään, enkä ole jaksanut käydä kaupassa. Leipälaatikossa on enää vajaa ruisleipäpussi, hyllyssä on pussi makaronia, ja jääkaapissa vain jämiä myöten täynnä oleva voipaketti ja kaksi jugurttia. Tämän erittäin ravitsevan kokemuksen jälkeen me lähdettiin aika pian mun kämpän vaaleiden ja tyhjyyttä tihkuvien seinien keskeltä kaupungin laidalla, kauniin peltomaiseman keskellä sijaitsevalle omakotitaloalueelle.

Sitä välillä tuli ihmeteltyä että miten näin läheltä kaupunkia löytyykin niin kaunis ja idyllinen omakotitaloalue. Ei kai vaan olisi osannut aavistaa että vähän matkan päässä kerrostaloista ja punatiilisistä teollisuusrakennuksista sijaitsisi jotakin niin kaunista. Kaiken kiireellisen keskellä pienet, ja oikeastaan kauniitkin yksityiskohdat jäävät vaan huomioimatta.

Tänne pääseminen oli muuten oma lukunsa, sillä mikään julkisen liikenteen vuoro ei oikeen tahtonut kulkevan. Jesse joutui sitten kikkailemaan yhteyksiensä kanssa puhelimessa varmaan 15 minuutin ajan, jonka jälkeen kertoi saaneensa meille kyydin, mistä olin enemmän kuin iloinen. En tiedä ketä meidän kuski oli, enkä sen kummemmin avannutkaan suutani. Jessekin vaihtoi hänen kanssaan vain muutaman lauseen ja ojensi tälle rahat, nnen kuin ahtautui mun kanssa auton takapenkeille. Kuskin vieressä istui joku meitä hiukan vanhempi henkilö, joka näyttää jotenkin tutulta, mutta en juuri siinä tilanteessa osaa nimetä ketä se olis voinut olla. Auton nytkähtäessä liikkeelle käänsin katseeni lasin läpi ohi meneviin puihin.

Matka meni kaikin puolin nopeasti ja vaivatta. Kohteessa minä ja jesse noustiin autosta, ja kiitin kuskia, joka loppujen lopuksi vaikutti ihan jees tyypiltä. Sen vieressä oleva henkilö mulkaisi mua, ja päädyin mulkaisemaan takaisin, jonka jälken kaksikko lähti omille asioilleen. Minä ja Jesse lähdettiin lävelemään kohti Viivi Marttisen taloa.

"Niin asuuks se siis omillaan vai vielä porukoidensa kanssa?" Kysyn, ja työnnän käsiäni paremmin housujeni taskuun lämmitelläkseni niitä, sillä olin tyypilliseen tapaani unohtanut ottaa käsineet mukaan.

"Siis mun käsittääkseni ihan yksin. " Jesse vastaa ja kiiruhtaa mun vierelle, sillä toinen oli jäänyt hieman jälkeen mun kävellessä nopeampaa tahtia. Olin hieman jännittynyt, koska tahtoisin saada asian alta pois pikimmiten.

"Rikkaan perheen tyttöjä ilmeisesti?" Kysyn kun käännytään pidemmältä tieltä vasemmalle haarautuvalle Tuohitielle, jonka varressa kohoaa useampi kalliin näköinen puutalo.

" Joo sen isä on ilmeisesti asianajaja, ja äiti lääkäri."

"Miten mä jotenkin osasina arvata ton. Siis lääkäri ja asianajaja, niin tyypillistä. " Tyrskähdän, ja Jesse naurahtaa hieman.

Pian olimmekin jo saapuneet kauniin ja modernin beign puutalon pihaan. Jesse astelee pienet kiviportaat ylös terassille, ja mä seuraan tuon perässä, vilkuillen samalla ohimennen pihamaata. Se on tiptokunnossa, eikä pihamaan halkovan pikkupolun varrella ole yhtäkään irtokiveä tai muutakan roskaa, vaan koko juttu on kuin tehty viimeisen päälle. Käännän huomioni takaisin Jessen, kun kuulemme askeleita oven takaa. Pian sen avaa blondi, meitä kahta hiukan lyhyempi tyttö joka on pukeutunut kauttaaltaan mustanpuhuviin vaatteisiin.

"Ai moi. Tulkaa vaan sisälle. " Viivi sanoo, ja viittoo meitä seuraamaan painuessaan sisälle taloon. Menen eteiseen ottamaan kenkiä jaloistani, ja kuulen kuinka ulko-ovi menee takana kiinni.

"Niin siis Viivi mikä juttu se oli että sä tiedät tästä Kristianin tilanteesta jotakin. Mainitsit siitä sillon snäpissä. " Jesse sanoo, ja mä seuraan toista keittiöön, jossa Viivi vie isoa, tummansinistä kahvikuppia huulilleen.

Kahvia juotuaan toinen laskee kupin alas, ja viestii käsillään meitä molempia odottamaan kun hän kaivaa puhelintaan taskusta. Viivi näppäilee valkoisen Iphonensa lukituksen auki, ja avaa viesteistä keskustelun, jonka hän näyttää. Me kumarrutaan Jessen kanssa lähemmäksi lukeaksemme näytöllä oleva pientä tekstiä.

Mitä helvettiä?

Ruudulla on mun äidin ja Aaken äidin nimet.