Pidä sun lupaus

14 - Pienen hetken kaikki oli hyvin

Kuin pikkulapset.

Kristian:

Saan siivottua loputkin tölkit jätesäkkiin, ja kuulen oven kolauksen selkäni takana. Sidon pussin napaten sen vasempaan käteeni kääntyen sitten eteisen suuntaan. Jere potkii eteisessä kenkiään jalastaan siristäen samalla silmiään, joka näyttää mun mielestä hauskalta. Toisaalta hyvä mun on mitään sanoa sillä itse näytin herätessäni varmaan aivan samanlaiselta,tosin mulla ei ole noin kovaa darraa mitä toisella näyttäisi olevan tai sitten omistan vain hyvän viinapään.

" Aiotkos tuijotella mua ikuisuuden? "
Jere kysäisee ja minä hätkähdän ajatuksistani, sillä sekunnilla näytän varmaan aivan idiootilta. Kokoan itseni kuitenkin varsin nopeasti, katsahtaen nyt hahmoon joka nojaa ovenkarmia vasten. Toinen kohottaa kulmiaan, ja odottelee minuta vastausta.

" Juu siis enhän mä muuta teekkään kun tuijottelen sua. " Vastaan sarkastisesti takaisin, kävellen lähemmäs toista, nakaten täyden jätesäkin toisen eteen. Nojaudun tämän jälkeen eteisen seinää vasten, ja nyt se on puolestaan Jere, joka jää tuijottamaan minua.

" Niin. Vietkö tuon roskapussin ulos vai aiotko seistä siinä koko loppupäivän? "  Kysyn, ja vastapäätäni seisova poika hätkähtää, kunnes vastaa minulle jotain ettei ole mikään palvelija. Mun suusta pääsee huvittunut naurahdus, ja toinen jää taas tuijottamaan minua samalla kun tyrkkää jätesäkin syliini, paeten pian tämän jälkeen keittiöön.

Lopulta tyydyn kohtalooni, ja saan itseni liikkumaan olohuoneesta johti eteistä jossa puen kengät, ja jonka kautta painelen Jeren kotitalon pihalle. Nakkaan mustan pussin roskakoriin, kävellen pian takaisin sisälle. Suljen oven perässäni, ja riisun kengät jalastani, kävellen sitten takaisin sisemmälle asuntoon.
Katselen ympärilleni, ja kohotan kulmiani kun en nää Jereä keittiössä,  yhtäkkiä koko talossa on todella hiljaista.

Mihin se on voinut mennä?

" Jere , missä sä oot? " Huhuilen samalla kun kävelen eteisestä talon aulaan. Pyyhkäisen yhden silmilleni pyrkivän hiussuortuvan sivummalle, ja huhuilen toista uudemman kerran mutta vastausta ei kuulu nytkään.

" Okei joo me ei olla mitään viisivuotiaita enää, joten lopeta ja tule esiin. " Sanahdan korottaen ääntäni aavistuksen verran. Mulla on semmoinen pahe, että suutun erittäin nopeasti, tai jos en suutu niin ainakin ärsyynnyn herkästi.

Olen ilmeisesti niin uppoutunut ajatuksiini, ja en keskity ympäröivään maailmaan mitenkään, joten säpsähdän ja hyppään kirjaimellisesti melkein kaksi metriä ilmaan Jeren säikäyttäessä mut. Toisen kasvoilla on ilkikurinen virne, sellainen omahyväinen ja leikkisä. Toinen nauraa kävellen olohuoneeseen, ja tämä nojailee nojaa seinään viedessään käden kasvoilleen, vieläkin nauraen.

" No oliko nyt niin hauskaa? " Kysyn hymähtäen, kävellen myöskin olohuoneeseen. Katsahdan toista epäluuloisella ilmeellä, kohottaen kulmiani.

" Sun ilme oli ikuistamisen arvoinen. " Tämä tyrskähtää, saaden kuitenkin tukahdutettua pahemman luokan naurun, katsoen hetken verran alaspäin lattiarajaan.

" Joo ha ha ha. Se tästä olisi viel puuttunut että oisit saanut jonkun otoksen mun ilmeestä. Olisit tyyliin lähettänyt sen joihinkin Ilta-Sanomiin tai jotain. " Vastaan alkaen kanssa nojailla seinään. Jere kääntää katseensa lattianrajasta mun silmiin.

" Et olisi varmaan arvostanu jos olisin? " Tuo hymähtää.

" Hei tottakai olisin. " Heitän sarkastisesti tuolle takaisin.

//

Hei 👋👋  Tässä pienen tauon jälkeen jatkoa tähänkin tarinaan.