Pidä sun lupaus

24 - Ehkä myöhemmin

Oli kulunut lähes kaksi kuukautta, ja kuluneet viikot on olleet erittäin hektisiä. Jerellä oli vanhojentanssit ja kirjoituksiin lukemista, se siis sanoi kirjoittavansa toisen vuoden keväällä biologian. Kaiken ton menon vuoksi ei olla keretty nähdä lähes ollenkaan, mikä on sinäänsä ymmärrettävää, vaativathan kirjoitukset lukemista. Ja varsinki kun sain tietää millainen ihmishirviö toisen äiti todellisuudessa on, en olisi yhtään ihmettynyt jos Jereä oltais käsketty lukemaan jotenkin erityisen kovasti ankarine rangaistuksineen, who knows. Vaikka toisaalta, mikä hän on täysi-ikäistä lastaan käskyttämään?

Mulla taas on tulevaisuudensuunnitelmat täysin auki, vaikka tuskin niistä vielä tässä vaiheessa pitäis kauheesti tietää, käynhän kuitenki vasta ykkösvuoden kevättä. Koulun puolesta asiat on täysin sotkussa, ja mun oma elämä koulun ulkopuolella on taas harvinaisen selkeää. Päätin lopettaa jalkapallon, lähinnä motivaatiokadon takia. Kyllä se vähän tympii kun joutuu luopumaan harrastuksestaan ja niistä kokemuksista hyvien frendien kanssa, mutta näin on parempi. Mun ei olis ollut mitään järkeä jatkaa siinä joukkueessa kun en kuitenkaan olis pystynyt antamaan parastani.

Mutta nyt, kaiken elämässä sähläämisen ja erossa olon jälkeen olen vihdoin menossa toisen luo, yöksikin. Siitä on ties kuin monta vuotta kun oon viimeksi ollut jonkun luona kylässä, ja kaipasin vähän maisemanvaihosta, oman kämpän seinät alko pikkuhiljaa muistuttaa tunkkasen harmaata vitivalkoisen sijaan. Jeren kenenkään perheenjäsenen ei pitäis olla myöskään kotona, sillä ne kaikki on kuulemani mukaan Kuusamossa joissain ihme juhlissa, jonne poikaystäväni ei jaksanut lähteä.

En tarkalleen oikein muista missä aiheessa säädöstä tuli poikaystävä, mutta toisaalta ei mun tarvitsisikaan muistella. Tuntuu ettei me edes missään vaiheessa käyty sitä keskustelua tai kysytty niitä tiettyjä kysymyksiä, kaikki tapahtui vaan jotenkin erittäin outojen käänteiden kautta. En olisi uskonutkaan vielä muutamia kuukausia sitten että mä edes sietäisin Jeren seuraa, ottaen huomioon mitä kaikkea hän oli tehnyt, tehnyt mulle ja sanonut. Se lyöminen yksissä bileissä kuukausia takaperin. Tässä sitä kuitenkin oltiin.

Onneksi me pystyttiin nyt puhumaan kaikesta viimevuonna tapahtuneesta, selvitelty epäkohtia ja muita asioita mitkä sai vaan aikaan epäluuloja toisesta – mitkä jälkeenpäin paljastui erittäin naurettaviksi molempien kannalta. Nyt tuntuu että vihdoinkin voidaan luottaa toisiimme edes jollain tasolla. Ja onhan meillä aikaa rakentaakkin sitä luottamusta. Kirjoitukset saattaa toisaalta vaikeuttaa tapaamista Jeren osalta, sillä toinen on kertonut kuinka kovasti tahtoisi esimerkiksi muuttaa Helsinkiin opiskelemaan medianomiksi. Tämä tieto tuli kyllä mulle täytenä yllätyksenä, sillä Jere ei yhtään ensinäkemältään vaikuttaisi henkilöltä, joka tahtoisi opiskella medianomiksi. Toisaalta tässä se nähdään, en tunne toista vielä niin hyvin.

Nousen bussiin Hattulantien varrella, ja menen istumaan ainoalle vapaalle paikalle. Bussi on yllättävän täynnä, mikä on ihme sillä on lauantai. Kello on jotain vähän vaille viisi iltapäivällä.

Pian bussiin nousee muutama aikuinen, yksi keski-ikäinen ja kaksi hieman vanhempaa. Heidän perässään näyttäisi tulevan kaksi alakouluikäistä lasta jotka liput tarkastettuaan lähestulkoon juoksee bussin perälle. Painan pääni lasia vasten ja suljen silmäni.

                                                                                           x

"Moi." Sanon ja halaan Jereä samalla kun astun eteiseen. Toinen hymyilee laittaen valot päälle, halaten takaisin ja antaen mulle enemmän tilaa. Ulko-ovi kolahtaa kiinni, asetan takin naulakkoon kävellen peremmälle asuntoon.

"Monelta sun vanhempien pitäis siis tulla kotiin?"

"Ei niiden pitäis tulla kun vasta huomenna lähemms iltapäivällä. Kuusamosta kestää kuitenkin pitkän aikaa ajaa ja mun vanhemmat on tunnetusti erittäin innokkaita juhlimaan."