Voiko ihminen rakastaa toista, jos hän ei osaa rakastaa edes itseään? Toivottomana romantikkona ja läheisyyden kaipuisena ihmisenä Park Jimin on särkenyt sydämensä monta kertaa väärille ihmisille. Hän pelkää rakkautta, mutta huomaa rakastuvansa tois...
𝙿ark Jimin hääräsi keittiössään vain pojalle liian suuri, likaisen valkoinen t-paita päällään. Hän sinkoili hermostuneena pienessä pastellin värein sisustetussa tilassa edestakaisin paidan helman lepattaessa vauhdissa mukana, yrittäessään saada kaiken valmiiksi ennen yöseuransa Wong-jongin heräämistä. Sileät, kauniin kullanruskeiksi paistetut lätyt kohosivat vuoreksi nopealla tahdilla vaaleansinisille lautaselle ja tarjottimella odottavaan valtavaan kahvimukiin katosi lähes koko pannullinen mustaa myrkkyä. Jimin tahtoi tehdä hyvän vaikutuksen, hän ei halunnut heidän orastavan suhteensa loppuvan niin kuin viime kerralla. Heti seksin jälkeen.
Kun kaikki näytti Jiminin silmiin hyvältä, hän nappasi tarjottimen kapeille käsivarsilleen ja itsevarma hymy huulillaan lähti tassuttelemaan makuuhuoneeseen, jossa Wong-jong todennäköisesti vielä veteli sikeitä. Viime yö oli venähtänyt lähes aamuun asti, kun "yökylä" olikin hieman villiintynyt muutaman makean siiderin jälkeen. Jimin ei ollut täysin varma tapahtumien kulusta, mutta takapuolen säryn huomioiden kierroksia oli taitu ottaa muutama enemmän kuin vain yksi. Poika punastui kevyesti ajatukselleen ja ujona mietti, että ehkä hän oli viimein saanut elämäänsä ihmisen, joka oikeasti välitti hänestä.
Varovasti vaaleahiuksinen avasi makuuhuoneen oven ja hämärässä näki kännykän himmeän valon loistavan paksun täkin alta. Kieli lipaisi hermostuneesti huulia, mutta Jimin pakotti pelon pysymään päänsä sisällä. Jos Wong-jong ei oikeasti rakastanut häntä, miksi tuo olisi jo toisen kerran tullut yrittämään suhdetta?
"Huomenta!" Jimin toivotti reippaalla äänellä, luistellen liukkaalla parketilla paljain jaloin leveän sängyn vierelle. Hän laski tarjottimen puiselle yöpöydälleen ja haparoi pöytälampun valokatkaisijan käsiinsä. Kun lämmin valo syttyi napsahtaen valaisemaan huonetta, Wong-jong kiemurteli peiton alta vapaaksi. Hän haroi tummia hiuksiaan toisella kädellään ihmisen näköiseksi ja katsoi mitäänsanomaton ilme silmissään viereen laskettua tarjotinta, kun Jimin tuijotti lähes kuolaten hänen vatsalihaksiaan. Kunpa Jimin itsekin saisi luonnostaan kapeaan vartaloonsa edes hieman lihasta ympärille.
"Mä tein aamupalaa", Jimin totesi hetken hiljaisuuden päästä taikoen suloisimman hymynsä huulilleen. Sydän jyskytti lähes kurkussa asti, kun Wong-jong huokaisi syvään, ilmapiirin vaihtuessa sillä samaisella sekunnilla huoneessa täysin. Vaaleassa huoneessa leijuva lämpö ja rakkaus vaikuttivat katoavan huokaisun mukana kauas kylmyyden ja välinpitämättömyyden taakse saaden Jiminin epäilemään, oliko niitä ollut alkuunsakaan. Jimin nielaisi, hän oli ollut samassa tilanteessa monta kertaa ennenkin. Tai, ehkä hän vain ylireagoi, oli muuttunut liian epäileväksi ja varovaiseksi kaikkien kertojen jälkeen.
