Voiko ihminen rakastaa toista, jos hän ei osaa rakastaa edes itseään? Toivottomana romantikkona ja läheisyyden kaipuisena ihmisenä Park Jimin on särkenyt sydämensä monta kertaa väärille ihmisille. Hän pelkää rakkautta, mutta huomaa rakastuvansa tois...
𝙷oseok pakotti Jungkookin nukkumaan viikon kanssaan, kunnes lopulta mustahiuksinen poika sai ylipuhuttua ystävänsä olevansa tarpeeksi hyvässä kunnossa palatakseen Taehyungin luokse. Vahvimmat kipulääkkeet oltiin vaihdettu terkkarikäynnillä hieman heikompiin, joten Jungkook toivoi, että hänen pätkivä muistinsa ja sekava ajattelunsa palaisi takaisin normaaliksi. Muuten koko vaihto olisi ollut turha ja siitä kaupanpäällisenä Jungkook heräili öisin jalkojen särkyyn.
Taehyung oli auttanut Jungkookia asettumaan ja luvannut tuovansa tuolle joka päivä ruuan ruokalasta. Jungkook oli otettu, mutta ihmeissään huonekaverinsa tarjouksesta, sillä Taehyung käyttäytyi häntä kohtaan aivan toisella tavalla kuin muutama viikko sitten. Surkeat iskurepliikit ja jatkuva vittuileminen olivat vaihtanut huolenpitoon, mistä Jungkook tavallaan piti enemmän, sillä ei halunnut myöntää itselleen kaipaavansa Taehyungista haastetta.
Kuvataiteen vuoksi Jungkook oli pystynyt palaamaan parin päivän jälkeen keppien kanssa tunnille, sillä hänen ei tarvinnut kuin istua ja käyttää käsiään. Hänestä oli ollut mukavaa nähdä Taehyungia tunneilla majoittuessaan Hoseokin luona, mutta nyt Jungkook tuntui saaneen hopeahiuksisen pojan yliannostuksen, kun tuo paapoi häntä jatkuvasti. Jungkook vihasi tuntea olonsa toisista riippuvaiseksi ja alistetuksi.
"Tae hei, mä voin pian alkaa itse käymään ruokalassa", Jungkook huokaisi syvään Taehyungin kiikuttaessa hänelle varta vasten iltapalaa, vaikka poika ei ollut ottanut itselleen mitään. Taehyung heilautti kättään ja painotti, että ystävä ei saisi rasittaa kipsissä olevaa jalkaansa liikaa. Jungkook veti nälkäisenä puuron poskeensa ja laski tarjottimen viereensä työpöydälle, tietäen Taehyungin vievän sen jossain kohtaa pois.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kun he molemmat kaivoivat kännykkänsä esiin selatakseen niitä. Jungkookin aivot seikkailivat kuitenkin ihan jossain muualla ja huokaisten hän laski puhelimen vierelleen. Ajatukset olivat normaalia sekaisemmat lääkkeiden lisäksi kaikista niistä tunteista, mitä hänelle oli ilmestynyt Taehyungia kohtaan lyhyen ajan sisällä. Jungkook oli ymmärtänyt oikeasti välittävänsä tuosta omahyväisestä kusipäästä, vaikka se olikin ollut viimeinen asia, joka olisi saanut tapahtua.
"Taehyung?" Jungkook kutsui hiljaa käännähtäen kyljelleen sängyssään nähdäkseen Taehyungin kasvot. Poika kohotti kulmakarvaansa kysymystä odottaen ja sammutti näyttönsä, osoittaen kuuntelevansa.
