Voiko ihminen rakastaa toista, jos hän ei osaa rakastaa edes itseään? Toivottomana romantikkona ja läheisyyden kaipuisena ihmisenä Park Jimin on särkenyt sydämensä monta kertaa väärille ihmisille. Hän pelkää rakkautta, mutta huomaa rakastuvansa tois...
𝙹imin oli vuokrannut koko jazz-kurssin ajan aktiivisesti salia omaan käyttöönsä, sillä tunnit olivat tuntuneet kovin kevyiltä ensimmäiseen nykytanssin kurssiin verraten. Opettaja piti enemmän oman äänensä kuuntelusta ja pidemmistä, mutta helpoista ryhmätöistä, jotka esitettiin hänelle koko luokan voimin. Jimin ei silti valittanut, sillä oli saanut kurssin aikana ideoita moniin liikkeisiin omaa esitystään varten. Vaikka Jiminillä olisi riittänyt ideoita toiseenkin koreografiaan, liikkeiden punominen järkevästi yhdeksi kokonaisuudeksi oli pahasti vaiheessa ja aiheutti turhaa stressiä pojalle. Lukuisista salivarauksista huolimatta hän ei ollut edistynyt niin paljon, kuin olisi toivonut. Koko koreografia tuntui tökkivän pahasti ja uupuvan tietynlaista luovuuden ja itsevarmuuden tuulahdusta.
Oman esityksen aiheuttaessa päänvaivaa, Jimin oli keskittynyt auttamaan Yoongia, jolla oli vaikeuksia monipuolisten liikkeiden keksimisessä. Siinä missä Jimin yritti rakentaa mahdollisimman herkkää ja kirjavaa liikelistausta, Yoongi haki tanssiltaan akrobaattisia, voimaa vaativia liikkeitä. Heidän esityksistään oli siis tulossa hyvin erilaisia, ja Jimin pystyi vain toivomaan, että tänä vuonna päätanssijalta etsittäisiin notkeutta, sillä siinä hän olisi vahvoilla.
Viikkojen varrella poikaporukka oli hitsautunut tiukemmin yhteen ja lähes kaikki riidat heidän väliltään oltiin haudattu. Jungkook ei vieläkään pitänyt Jiministä erityisemmin, mutta sitä ei oikeastaan enää huomannut. Jokainen heistä oli kiinnittänyt huomiota Jungkookin yllättävään luonteen muutokseen ja osannut yhdistää sen jotenkin viekkaammaksi muuttuneeseen Taehyungiin. Poikien välillä oli selvästi jotain, mutta kumpikaan heistä ei ollut myöntänyt sitä vielä kenelläkään, edes itselleen.
Onneksi kaikki olivat hyväksyneet mukisematta Jiminin ja Yoongin suhteen, eikä ketään haitannut nähdä heitä kulkemassa käsikädessä tai halaamassa muiden läsnäollessa. Jimin oli kiitollinen ystäviensä ymmärryksestä, olisi ollut täysin ymmärrettävää, jos muita olisi ärsyttänyt kaksikon läheisyys.
Ensilumen kunniaksi pojat olivat päättäneet lähteä metsään kävelemään illan tullen, vaikka yleensä heillä ei ollut tapana käydä kesken kouluviikkoa opiston ulkopuolella. Jimin oli varustautunut kunnollisilla ulkovaatteilla, jotka olivat olleet odottamassa kaapin pohjalla lumen saapumista. Muut eivät olleet pukeutuneet niin lämpimästi kuin blondi, joka tunsi olonsa lapselliseksi pihahousuissaan ja pipossaan.
"Söpö sä oot", Yoongi hymisi nipistäen Jiminiä kevyen pakkasen puremasta poskesta, kun tuo valitti pukeutumistaan. Ilta oli laskeutunut pimeäksi uduksi heidän ympärilleen poikien suunnatessa hälisevänä joukkona lenkkipolkua kohden. Alastomien puiden latvat olivat taipuneet ohuesta lumikerroksesta ja loivat ihmemaan tunnelman pimeään metsään. Jimin hyppeli iloisena Yoongia kädestä vetäen ja selitti tälle innoissaan, kuinka hänellä oli ollut tapana lapsena leikkiä Jisoon kanssa pimeää piilosta metsässä.
