Voiko ihminen rakastaa toista, jos hän ei osaa rakastaa edes itseään? Toivottomana romantikkona ja läheisyyden kaipuisena ihmisenä Park Jimin on särkenyt sydämensä monta kertaa väärille ihmisille. Hän pelkää rakkautta, mutta huomaa rakastuvansa tois...
𝙹imin oli saanut luettua kirjoituksensa läpitse ja makasi jo valmiina nukkumaan sängyssä, kun Hoseokin avaimet vasta kääntyivät lukossa ja tuo tupsahti pimeään eteiseen. Poika kolisteli kenkiensä kanssa hetken ja sytytti valot päälle pieneen vessaan. Jimin kuunteli, kuinka toinen pesi hampaat ja kävi tarpeillaan. Suihkua pienessä vessassa ei ollut, ne löytyivät yhteisinä käytävän päästä. Ajatus tuntui Jiministä inhottavalta ja ahdistavalta, mutta kai sen kanssa oli opittava elämään, jos ei aivan kaatopaikalla tahtonut haista seuraavaa kolmea vuotta.
"Nukutko sä muka jo?" Hoseok ihmetteli samalla kun kahinasta ja ähinästä päätellen alkoi riisua vaatteitaan Jiminin selän takana.
"En mä", Jimin mumisi hiljaa, vetäen peittoa ylemmäs päälleen. Huoneessa oli viileä -ehkä noin kahdeksantoista astetta- ja vilukissa-Jimin oli kotona kääntämässä lämpötilaa suuremmalle jo kahdenkymmenenkahden kohdalla. Täällä hänellä ei ollut harmainta aavistusta, miten se tehtäisiin, joten hänen piti tyytyä vain paksuun peittoon ja pitkähihaisiin yövaatteisiin.
"No, hyvää yötä sulle sitten kun alat nukkua. Ja niin, haluuks tulla huomenna hengaamaan meidän kaa? Mennään vähän kiertelemään tätä paikkaa, et mitä löytyy mistäkin", Hoseok hukutti taas kysymyksensä jatkolauseensa sekaan. Se häiritsi Jiminiä tarpeettoman paljon, sillä hän ei tiennyt, pitäisikö vastata vai ei.
"Öö, joo voin mä", Jimin päätyi tokaisemaan, ei hänellä muutakaan tekemistä olisi huomenna. Olisi kiva saada jonkinlainen opas mukaan matkalle, ei olisi aivan niin noloa eksyä porukassa kuin yksin.
Ja syvällä aivojensa syöväreissä, Jimin tiedosti turhankin hyvin näkevänsä myös Yoongin.
♪
Herätyskellon kova kilkatus havahdutti Jimin uuteen iloiseen päivään. Auringonsäteet leikkivät vaaleassa huoneessa ja lempeydellä herättelivät Jiminin syvästä, rauhallisesta unesta oudon näköiseen tilaan. Hetken Jiminillä meni muistaa, missä hän oiken oli, kun silmien eteen ei avautunutkaan tuttu, siniseksi maalattu katto.
