Voiko ihminen rakastaa toista, jos hän ei osaa rakastaa edes itseään? Toivottomana romantikkona ja läheisyyden kaipuisena ihmisenä Park Jimin on särkenyt sydämensä monta kertaa väärille ihmisille. Hän pelkää rakkautta, mutta huomaa rakastuvansa tois...
𝙻intujen iloinen viserrys ja aikaisin heränneen auringon ensimmäiset säteet tulvivat huoneeseen eilen illalla auki jääneestä ikkunasta. Ne herättivät tylysti kirkkaudellaan nukkuvan Jiminin oudon tuoksuiseen huoneeseen. Väsyneenä, pää raskaan tuntuisena Jimin raotti silmiään ja havaitsi Taehyungin tuhisevan huoneen toisella puolella sängyssä peitto paljastaen osan paljaasta rintakehästä. Hän painoi silmänsä takaisin kiinni tietäen, ettei enää tulisi saamaan unta.
Selittämätön painava ilma tuntui roikkuvan tummana sadepilvenä huoneen päällä. Jimin oli liian allapäin jaksaakseen miettiä, mitä hän oikein teki tässä huoneessa. Hänen viimeinen muistikuvansa sijoittui eiliseen Yoongin kanssa halailuun tämän huoneessa, eikä Jimin osannut yhdistää sitä millään tavalla osaksi arvoitusta.
Huono olo hänellä ainakin oli, sen hän osasi ratkaista. Koko keho tuntui painavan monta sataa kiloa ja suonissa kiersi kylmä veri, mikä sai Jiminin palelemaan peittonsa alla. Hänen päässään tykytti, kuin vasaraa olisi koputeltu otsalohkoon. Mahassa myllersi epämukava, tulevasta varoittava tunne. Aivan kuin fyysinen taakka ei olisi ollut jo tarpeeksi, Jimin tunsi itsensä kaiken sen väsymyksen alla ahdistuneeksi ja itkuiseksi, vaikkei edes tiennyt syytä.
Äkkiä huoneen hiljaisuuden katkaisi kova herätysääni, joka tuntui iskeytyvän veitsen lailla syvälle Jiminin pään sisään. Hänen eilisestä itkusta punaiset silmänsä rävähtivät auki täysin samaan aikaan kuin huoneen toisella puolella heränneen Taehyungin. Hopeahiuksinen pomppasi äreänä istumaan ja kurkotti sängyn alle sammuttamaan latauksessa olevan puhelimensa. Jimin tuijotti tyhjillä silmillä, kuinka Taehyung kävi ähisten makaamaan kyljelleen ja kohdatessaan hänen elottoman katseensa, poika säpsähti.
"Jimin?" Taehyung kysyi epävarmana, kuin luullen vaaleahiuksisen vain nukkuvan silmät auki. Jimin ei yksinkertaisesti jaksanut vastata yhtään mitään, hän vain jatkoi hiljaisena lasittunutta tuijotustaan. Katseen alaisena Taehyung ponnahti äkkiä ylös ja harppoi lattian yli Jiminin sängyn viereen. Hän oli huolissaan ystävästään ja oli luvannut soittaa Yoongille, jos jotain outoa olisi meneillään.
"Hei, haloo?" Pidempi huhuili kyykistyessään Jiminin kasvojen tasolle. Helpotukseksi tummien silmien pupillit tarkensivat hänen silmiinsä ja Jiminin toinen kulmakarva kohosi hiukan.
"Uh, niin. Mä lähden ihan just tunneille, sä et oo varmaan tulossa?" Taehyung uteli huolissaan ystävänsä kunnosta. Hän pelkäsi, että Jiminkin olisi sairastunut eilisen murhenäytelmän seurauksena. Punaisia silmiä peitti lasittunut kalvo ja sinertävät huulet olivat painettuna tiukasti yhteen.
