Tukholman syndrooma on nimitys psykologiselle ilmiölle, jossa kidnapattu alkaa tuntemaan ihastumisen tunteita kaappaajansa kohtaan. Mutta mikä on sen vastakohta?
Kun itseään kylmäverisenä kiduttajana pitänyt Kim Taehyung tajuaa auttamattomasti ihas...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
1.37 AM, 22.8.2019, Jeonien talo, Incheon
🃏• 🃏•🃏
Satoi vettä. Keltaisten katulamppujen valossa kylpevä katumaisema vääristyi kylmän siniseksi sadekuuron alla. Tunnelma miljoonakaupungin sykkeen ulkopuolella esikaupunkialueella oli mukavan rauhallinen, maahan osuvien pisaroiden tuodessa rytmistä ääntä hiljaisuuden keskelle. Kello oli lähemmäs kahta yöllä eikä myöhäinen kellonaika -saatikka jo pitkään jatkunut vesisade- vetäneet oikeastaan ketään puoleensa pienelle lenkille.
Yhden kastumista uhmaavan illanvirkun pystyi kuitenkin tavoittaa juoksemasta kaduilta. Lennokas askel sai lenkkarit kastumaan vesilätäköissä, vaikka poika yrittikin väistellä niitä parhaansa mukaan. Loppusyksyn viileät pisarat valuivat päähän liimaantuneista mustista hiuksista pitkin hymyyn kääntyneitä kasvoja. Korvissa soi juoksemista siivittävä nopeatempoinen soittolista ja sanoja muodostavat huulet saivat ilman höyryämään raskaan hengityksen kohdatessa muutaman lämpöasteen.
Jeon Jungkook rakasti yöllisiä juoksulenkkejä lähiympäristössään eikä sadekaan häntä liiemmin häirinnyt. Öisin taivaan kietoessa auringon tähtipeiton alle nukkumaan, kaupunki tuntui muuttuvan kiireisestä ja tunkkaisesta rauhallisen kauniiksi. Kukaan ei ollut häiritsemässä Jungkookin matkaa suoria katuja pitkin, hän sai hölkätä aivan omissa maailmoissaan vain vesilätäköitä parhaansa mukaan väistellen eteenpäin. Tällaiset sateiset syysillat olivat parasta, mitä juoksuun hurahtanut poika tiesi.
Jungkook hidasti askeleitaan syvään henkeä vetäen vasta nähdessään edessä suuren omakotitalon. Hän puhalsi kohmettuneisiin sormiinsa veren kiertämään ja pyyhki kämmensyrjillään pisaroita kasvoiltaan. Portin eteen päästessä Jungkook vilkaisi nopeasti ympärilleen ennen kuin näppäili koodin avatakseen pääsyn sisäpihalle. Hän varmisti monta kertaa lukon naksahtavan takaisin kiinni, mutta vilkuili siltikin levottomana ympärilleen. Kirkas pihavalo ei tuntunut auttavan oloa lainkaan, sillä Jungkook kuvitteli nähneensä silmäkulmassaan valoa paenneen ihmismäisen hahmon. Hän kuitenkin halusi pistää havaintonsa kellonajan piikkiin.
Jungkook astui sisälle hiljaiseen taloon, painaen ensitöikseen valot päälle tuomaan turvaa tyhjyyteen. Hän oli yksin kotona, sillä vanhemmat viettivät yön juhlimassa yrityksensä viimeaikaista menestystä toisessa kaupungissa. Jungkook olisi lain mukaan vasta muutaman viikon päästä aikuinen, joten hän ei ollut päässyt mukaan juhlintaan.
Jungkook suuntasi moderniin keittiöön juomaan vettä janoonsa. He olivat muuttaneet vähän aikaa sitten suurempaan omakotitaloon vanhempien yrityksen kasvattaessa keskiluokkaisen perheen varoja äkillisesti. Jungkookin mielestä muutto oli ollut pelkkää rahan tuhlausta ja pröystäilyä. Suurimmaksi osaksi poika yksin asutti heidän taloansa vanhempien seikkaillessa ties missä, eikä hän todellakaan olisi tarvinnut näin suurta taloa yksin olemiseen. Kaikki nämä suuret huoneet toivat vain turvattomuuden tunnetta.
