Tukholman syndrooma on nimitys psykologiselle ilmiölle, jossa kidnapattu alkaa tuntemaan ihastumisen tunteita kaappaajansa kohtaan. Mutta mikä on sen vastakohta?
Kun itseään kylmäverisenä kiduttajana pitänyt Kim Taehyung tajuaa auttamattomasti ihas...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
0.21 AM, 19.10.2019, hallin piha, Soul
🃏•🃏•🃏
V ei muistanut, oliko koskaan pelännyt elämänsä aikana mitään niin kovasti kuin nyt. Hän naputteli hermostuneena täyteen tankatun autonsa rattia, tarkkaillen hallia katulamppujen valokeilojen ulottumattomissa. Sugan musta auto seisoi vielä pihassa, ja pikku hiljaa minuuttien vaihtuessa tunniksi V alkoi epäilemään, ettei tuo aikoisikaan lähteä kotiin. V oli lopettanut työt tältä päivältä jo aikaisin, sillä hänen oli pitänyt järjestellä tavaroita valmiiksi iltaa varten. Toinen, yhtä painava syy oli se, että V oli pelännyt hermostuneen käytöksensä paljastavan hänen aikeensa.
Tummalta taivaalta leijaili auton tuulilasille valkoisia lumihiutaleita. Autossa alkoi olla kylmä, mutta V ei voinut käynnistää moottoria kiinni jäämisen pelossa. Hän kirosi ääneen omaa aikaansaamattomuuttaan. Ajatus Jungkookin pelastamista oli jo useamman viikon ajan pyörinyt V:n päässä yötä päivää, mutta vasta nyt hän oli saanut kerättyä itsensä siihen pisteeseen, että istui täällä autossa muutaman korttelin päässä hallista. V toivoi sydämensä pohjasta olevansa vielä juuri ja juuri oikeaan aikaan liikkeellä; Jungkookin kunto oli rapistunut viime päivinä silmissä. Painajaisen jälkeen poika ei ollut enää ollut oma itsensä. Hänen mielialansa oli ailahdellut vaarallisesti epätoivoisen, aggressiivisen ja luovuttaneen välillä. Tuntui, kuin Jungkook olisi puoliksi jäänyt kiinni ahdistavaan unimaailmaansa.
V terästyi penkillään nähdessään hallin pihavalojen napsahtavan pois päältä. Hän seurasi sydän tykyttäen, kuinka Suga käynnisti autonsa ja hetken päästä peruutti pois pihasta. V katsoi takavalojen perään niin kauan, että ne katosivat muutaman rakennuksen jälkeen risteyksestä oikealle. Hän nojasi syvään huokaisten penkissään uudelleen taaksepäin, käyden hataran suunnitelmansa vielä kerran mielessään läpi. Hänellä oli vielä mahdollisuus käynnistää auto, ajaa kotiin ja ilmaantua huomenna töihin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se vaihtoehto kuulosti helvetin houkuttelevalta, mutta V:n tunteet eivät sallineet häntä tarttumaan avaimiin. Sen sijaan hanskalla peitetty käsi hakeutui auton kahvalle ja avasi oven hitaasti.
V vilkuili vainoharhaisena ympärilleen astellessaan hengitys ilmassa huuruten lähemmäksi hallia. Hän oli elämänsä aikana murtautunut ties kuinka moneen taloon, mutta vielä kertaakaan V ei ollut tuntenut oloaan näin avuttomaksi. Hän yritti rauhoitella villinä hakkaavaa sydäntään sillä faktalla, että tiesi hallin kuin omat taskunsa. Silti pelko Sugan mahdollisista salaisista ansoista ei jättänyt häntä rauhaan.
V kiipesi kevyesti korkean aidan ylitse. Hän lähestyi rakennuksen sulakekaappia sivusta, ettei osuisi valvontakameroihin tai valoliiketunnistimiin. V avasi hiljaa kaapin ja veti sieltä oikean värisen johdon katki linkkuveitsellä. Hän lotrasi pikaliimalla sulakekaapin oven takaisin kiinni, sillä jokainen saatu lisäsekunti pakomatkalle oli arvokas. V tahtoi pelata pienillä asioilla mahdollisimman paljon aikaa itselleen. Parhaimmassa tapauksessa he olisivat Jungkookin kanssa jo rajan ylitse ennen kuin Suga osaisi vetää johtopäätöksen kidnapatun kidnappaamisesta.
