Tukholman syndrooma on nimitys psykologiselle ilmiölle, jossa kidnapattu alkaa tuntemaan ihastumisen tunteita kaappaajansa kohtaan. Mutta mikä on sen vastakohta?
Kun itseään kylmäverisenä kiduttajana pitänyt Kim Taehyung tajuaa auttamattomasti ihas...
اوووه! هذه الصورة لا تتبع إرشادات المحتوى الخاصة بنا. لمتابعة النشر، يرجى إزالتها أو تحميل صورة أخرى.
8.16 AM, 13.9.2019, betonihuone, Soul
🃏•🃏•🃏
Jungkook ei saanut seuraavana yönä nukutuksi silmänräpäystäkään. Iltapalasta lähtien hän oli vain pyörinyt rauhattomana sängyssään ja tuijottanut ovea, peläten sen aukenevan koska tahansa. Hän oli yrittänyt anella V:ltä armoa pidempään sairaslomaan vedoten hitaasti paraneviin avohaavoihinsa, mutta ei ollut saanut mitään helpotuksia. Kidutuskellari odottaisi aamun valjetessa edessä ja kamalinta oli se, ettei Jungkook tiennyt, mitä hänen päänsä menokseen oltiin keksitty. Aina silmät sulkiessaan mielikuvitus oli lähtenyt pyörittämään kauhukuvia ruoskasta, kuumasta vedestä ja kirjaimellisesta kädenväännöstä. Pelokas Jungkook osasi kuitenkin arvella, että häntä odottaisi jotain vieläkin kamalampaa, sillä meno tuntui kiihtyvän jokaisella kerralla.
Jungkook oli koko yön miettinyt erilaisia taktiikoita selviytyäkseen kellarista, mutta kun ovi sitten viimein pitkän yön jälkeen avautui, kaikki ajatukset pakenivat hänen päästään. Jungkook jähmettyi kyljelleen sänkyyn, ja unohti sanat, joita hän oli pyöritellyt päässään. Katse liukui hitaasti ovelle, jolla V seisoi käsiraudat valmiina kädessään.
"Huomenta", V:n matala ääni ei kuulostanut lainkaan samalta kuin viimeisten päivien aikana. Se oli kylmä ja tunteeton, valmiina satuttamaan. Jungkook käänsi sydän jyskyttäen silmänsä takaisin likaisen harmaaseen seinään, toivoen V:n lähtevän pois, jos hän esittäisi vaikka kuollutta. V huokaisi syvään.
"Nouse, mennään eka alas", vanhempi mumisi astuen sisään huoneeseen. Tilanne oli hyvin epämukava hänellekin. Ajatus Jungkookin satuttamisesta sai kylmät väreet juoksemaan alas hänen selässään. Yön aikana V oli saanut vähän ajatuksiaan kasaan, mutta nyt ne tuntuivat räjähtäneen käsiin heti, kun hän oli nähnyt Jungkookin tummissa silmissä paistavan pelon. V oli pahassa tilanteessa identiteettinsä kanssa: hän oli liian pehmo ollakseen hyvä kiduttaja, mutta omisti aivan liian raa'an historian voidakseen enää muuttaa elämänsä suuntaa.
"Hei, nouse", V sanahti antaen raskaan oven painua kiinni perässään. Hän käveli lähemmäksi sänkyä, käden hakeutuessa turvaksi vyölle. Jungkookin jännittynyt keho varoitti V:tä tulemasta lähemmäksi, ja sai miehen varpailleen. Hän ei realistisesti sanottuna uskonut, että voisi koskaan ampua Jungkookia, mutta ainakin käsiase toimi auktoriteetin vahvistajana.
"Jungkook, nouse. Suga odottaa meitä", V terävät sanat eivät saaneet reaktiota aikaan nuoremmassa. Tämä vältteli ahdistuneena pidemmän katsetta sydän kurkussa asti hakaten. Hän ei halunnut mennä kellariin, pelkkä ajatuskin suureen tuoliin istumisesta ja rautojen kiinnittämisestä sai oksennuksen pyörimään hänen mahassaan ja lihakset jännittymään yhteistyöhaluttomiksi.
Odotteluun kyllästynyt V pakotti itsensä ärsyyntymään Jungkookin käytöksestä. Hän kuvitteli pojan joksikin aivan tuntemattomaksi henkilöksi vetäessään tämän olkapäästä jaloilleen. Jungkook yllättyi silminnähden V:n rajumpia otteita, mutta ei antanut periksi vieläkään. Hän painoi kätensä tiukasti kylkiään vasten niin, ettei V saanut lukittua niitä käsirautoihin.
