Tukholman syndrooma on nimitys psykologiselle ilmiölle, jossa kidnapattu alkaa tuntemaan ihastumisen tunteita kaappaajansa kohtaan. Mutta mikä on sen vastakohta?
Kun itseään kylmäverisenä kiduttajana pitänyt Kim Taehyung tajuaa auttamattomasti ihas...
Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.
7.07 AM, 3.9.2019, betonihuone, Soul
🃏•🃏•🃏
Ruoskan aiheuttamat tuoreet, kapeat avohaavat selässä pakottivat Jungkookin makaamaan mahallaan sängyssä. Jääkylmä betonihuone yritti vetää hänen tärisevää kehoansa kerälle, mutta särähtelevä kipu joka puolella vartaloa oli suurempi tekijä kuin kylmä. Siteet ranteissa ja nilkoissa eivät estäneet avohaavojen kipua, jonka jo pelkästään raajan lepuuttaminen patjaa vasten aiheutti. Muutaman kidustuskerran takaiset polttoraudan jättämät jäljet yläselässä sykkivät pelkästään siitä, että kylmä ilma kosketti niitä. Mustelmat ympäri kehoa -varsinkin kaikista suurin ja tummin vasemman kyynärnivelen ympärillä- kertoivat osuvaa tarinaa kuluneesta viikosta.
Jungkook tuijotti tyhjin silmin likaisen harmaan betoniseinän pintaa. Periksiantamaton väsymys painoi kehossa, mutta Jungkook ei saanut nukutuksi. Unta kertyi kerrallaan maksimissaan viisitoista minuuttia, kunnes koko vartaloa halaava kipu havahdutti hänet takaisin hereille. Missään asennossa ei tuntunut hyvältä, mahalla makaaminen oli ainoa, jonka Jungkook pystyi edes sietämään. Hän olisi tahtonut itkeä tuskasta ja turhautumisesta, mutta tiesi sen olevan turhaa. Kyyneleet eivät tekisi olosta yhtään sen parempaa.
Jungkook hätkähti hetken päästä kevyestä unesta takaisin todellisuuteen, kun ylhäällä kannateltu ranne putosi patjaa vasten. Kivusta kertova voihkaus kajahti pienessä huoneessa. Sitä seurasi suolaiset kyyneleet kalpeilla poskilla, joiden pidättelyyn Jungkookilta ei löytynyt voimia. Hän ei enää todellakaan tiennyt, mikä päivä oli saatikka paljonko kello oli. Biologinen kello tuntui sekoittuneen kokonaan jatkuvasta hämärässä huoneessa oleilusta ja tappavasta univajeesta. Sekuntien laskeminen oli turhaa, sillä tauotta itsestään muistuttava kipu muutti silmänräpäyksenkin vuoden tuntuiseksi. Jungkook oli vältellyt lääkkeiden ottamista niiden tehon katoamisen pelossa, mutta nyt lupasi itselleen ottavansa pillerin seuraavalla kerralla, jotta saisi edes hetken nukutuksi.
Janon tunne kuivassa kurkussa tai mahan muriseminen saivat lähinnä katkeransuloisen vihan nostamaan päätään Jungkookin sisällä. Vielä jokin aika sitten nälkä oli ollut hänen suurin ongelmansa; nyt hän ei pystynyt edes nukkumaan järkyttävästä väsymyksestä huolimatta. Jungkookin olisi tehnyt mieli nauraa omalle säälittävyydelleen, mutta vain kyyneleet virtasivat ilmeettömillä kasvoilla. Edes askelten kopina oven ulkopuolelta tai raskaan oven avaaminen eivät saaneet minkäänlaista reaktiota aikaan Jungkookissa.
"Herätys!" V:n matala ääni hihkaisi. Huoneessa haisi veren rautainen haju, hiki ja suoraan sanottuna tunkkainen paska, tarjottiinhan Jungkookille puhtaat vaatteet vain kolmen päivän välein.
"Hei, haloo! Suga odottaa desinfiointihuoneessa- Oh", V:n suusta liukui vahingossa huolestunut huokaus kun Jungkook käänsi hitaasti päätään hänen puoleensa. Irvistäviltä kasvoilta erottuivat vain verestävät, turvonneet silmät ja huoneen heikossa valaistuksessa loistavat kyynelvanat. Muuten kasvot muistuttivat värimaailmaltaan samaa sävyä kuin tummat pussit silmien alla.
