Tukholman syndrooma on nimitys psykologiselle ilmiölle, jossa kidnapattu alkaa tuntemaan ihastumisen tunteita kaappaajansa kohtaan. Mutta mikä on sen vastakohta?
Kun itseään kylmäverisenä kiduttajana pitänyt Kim Taehyung tajuaa auttamattomasti ihas...
Auto saavutti paljain jaloin kompuroivan Jungkookin nopeasti, ja hänen siinä hetkessä pahin mahdollinen pelkonsa kävi toteen.
"Vitun pentu pysähdy, tai mä vittu ammun sut!" Sugan vihainen karjunta täytti Jungkookin vapaudesta huumaantuneet aistit. Vailla aikomustakaan luovuttaa enää tässä kohtaa, Jungkook jatkoi hengästymisestä huolimatta juoksuaan.
Sitten ilmaa halkoi äänekäs laukaus.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
11.46 AM, 24.9.2019, katu, Soul
🃏•🃏•🃏
Kylmä asfaltti repi Jungkookin polvet verille kun hän lensi maahan laukauksesta. Tuulen humina korvissa vaihtui kovaääniseen piippaukseen ja adrenaliini suonissa puhtaaseen pelkoon. Äsken vielä vauhdikkaasti pyörinyt maailma tuntui pysähtyneen täysin Jungkookin ympäriltä. Hän ei tunnistanut, oliko Suga osunut häneen. Vartalo oli jo valmiiksi niin satutettu ja rikkinäinen, että tuskin hän olisi edes pystynyt tuntemaan yhtä pientä luotia ihollaan.
"Vittusaatana sä koittelet mun hermoja!" Sugan raivostunut ääni korvasi tyhjän paineen korvissa. Jungkookin voimaton keho revittiin maasta ylös, ja hänet pakotettiin kohtaamaan kylmät, vihaiset silmät. Suga ei aikaillut iskiessään kämmenensä täydellä voimalla punaisen jäljen Jungkookin kalpealle poskelle.
"Jos sä et vittu olisi kompuroinut, oisit päässyt täältä, niin kuin näköjään halusit", Suga sihisi hampaidensa välistä. Hän riuhtoi Jungkookin kädet selän taakse ja kiinnitti avatun raudan tiukasti ranteen ympärille. Viimeistään se murskasi Jungkookin viimeisenkin toiveen pakenemisesta. Takaisin taloa kohti kävellessä epätoivon kyyneleet putosivat alas kalpeille poskille. Loppusyksyistä maisemaa katsellessaan käsirautojen kiristäminen ranteissa sai ahdistuksen palaamaan moninkertaisena Jungkookin sisälle. Nyt hän vasta hahmotti kunnolla, kuinka paljon aikaa olikaan kulunut kidnappauksesta.
"Mitä vittua me keksitään tälle nulikalle", Suga ärähti tuupatessaan Jungkookin sisälle halliin. Raivostunut J-Hope otti pojan vastaan muutaman hellän nyrkiniskun kera. Nenästä räiskähtävä veri sekoittui kasvoilla virtaaviin suolaisiin kyyneleisiin.
"Amputoidaan jalat", J-Hope tuhahti napaten tiukasti Jungkookin korvien alapuolelle asti ylettyvistä hiuksista kiinni. Hän raahasi ääneen vaikeroivan pojan hiuksista takaisin huoneeseen. Jungkook kirjaimellisesti heitettiin betoniselle lattialle niin, että hän löi leukansa maahan käsien ollessa jumissa selän takana. Ovi läimäistiin hänen perässään kiinni.
Edelleen hengästyksestä ja adrenaliinipiikistä tärisevä Jungkook kampesi itsensä uupuneena ylös sängylle. Hän tiesi, että oli onnistunut pahentamaan tilannettaan vain entisestään. Silti olo ei tuntunut erityisen syylliseltä tai vihaiselta. Ainakin hän oli edes yrittänyt päästä pakoon, ja melkein jopa onnistunut siinä. Hän oli saanut haistaa ulkoilmaa ja maistaa vapautta muutaman minuutin ajan. Toista kertaa tuskin enää tulisi, mutta ainakin hän oli edes yrittänyt.
