Tukholman syndrooma on nimitys psykologiselle ilmiölle, jossa kidnapattu alkaa tuntemaan ihastumisen tunteita kaappaajansa kohtaan. Mutta mikä on sen vastakohta?
Kun itseään kylmäverisenä kiduttajana pitänyt Kim Taehyung tajuaa auttamattomasti ihas...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
9.25 AM, 22.8.2019, desinfiontihuone, Soul
🃏•🃏•🃏
"Hei, silmät auki niin kuin olisi jo!" Jungkookin korvat tavoittivat ensimmäisenä asiana vaativan huudahduksen. Seuraavaksi hänen päähänsä levisi jomottava, kokonaisvaltainen pääkipu ja mahassa pyörähti epämiellyttävästi. Sitten hän tunsi naamansa olevan märkä ja kylmä, ja olisi luonnollisesti tahtonut pyyhkiä kasvonsa. Se ajatus peruuntui kuitenkin välittömästi, kun Jungkook tajusi muutaman epäonnistuneen käden kohotusyrityksen jälkeen ranteittensa olevan sidottuna selkänsä taakse.
"No niin, on se hereillä. Silmät auki!" Ärsyttävän kirkas ääni vaati uudelleen. Jungkook avasi hämmentyneenä silmänsä ja katsoi siristellen ympärilleen kirkkaassa huoneessa. Hän yritti etsiä jotain, mikä olisi kertonut hänelle, mitä ennen hänen nukahtamistaan oli tapahtunut, mutta mikään huoneessa ei näyttänyt tutulta.
"Anna se taskulamppu siitä pöydältä", miehen ääni jatkoi. Hitaasti Jungkook kääntyi katsomaan viereensä ja yllätyksekseen huomasi kolme vanhemman näköistä miestä seisoskelemassa hänen lähellään. Yksi heistä -se, jolla oli ärsyttävän eloisa ääni- oli kumartunut turhan lähelle Jungkookia, mutta hän ei voinut tuoliin sidottujen käsiensä takia liikkua yhtään kauemmas miehestä. Lupaa kysymättä tämä ruskeat hiukset omistava nuorukainen otti häntä tiukasti kiinni leuasta ja pakotti Jungkookin katsomaan suoraan silmiinsä. Ennen kuin poika ehti vastustella tilannetta mitenkään, hänen silmiään jo valaistiin taskulampulla.
"Mä käskin sua pitämään niitä vitun silmiä auki!" Huudahdus sai Jungkookin voihkaisemaan kivusta hiljaa. Hän pakotti verestävät silmänsä auki, liian väsyneenä vänkäämään vastaan. Lamppu tutki hetken hänen molempia silmiään, kunnes viimein siirrettiin takaisin miehen takana olevalle pöydälle. Jungkook antoi painavan päänsä retkahtaa taaksepäin silmien sulkeutuessa väkisin pahasta olosta. Hän ei jaksanut reagoida, vaikka tunsikin jotain työnnettävän korvaansa ja hieman myöhemmin painelua jo valmiiksi kipeällä päällään.
"Ei sillä mitään aivotärähdystä ole, sä oot vaan taas leikkinyt oman elämän lääkäriä ja yrittänyt tappaa sitä yliannostukseen", vieras ääni totesi kuivasti. Hiljainen keskustelu puhkesi miesten välille, mutta Jungkookilta ei löytynyt jaksamista keskittyä sanoihin. Sormet jatkoivat hänen päänsä painelua kovakouraisesti, saaden tarpeen oksentaa kiertämään hänen mahassaan.
"Mä- Mun pitää-", Jungkook ehti kuiskata karkeasti ennen yökkäystään. Saman tien hänen naamansa eteen oltiin työnnetty ämpäri, johon ei kovasta yökinnästä huolimatta kuitenkaan irrronnut mitään. Jungkook tunsi olonsa surkeaksi, kipu viilsi koko matkaa mahalaukusta kurkkuun asti. Miksi hänellä oli näin huono olo?
"Mä haen jotain juomista sille." Matala ääni sai Jungkookin aivot hyrräämään, mutta hän ei saanut kiinni muistosta, joka häntä alkoi kiusaamaan. Missä hän oli kuullut tuon äänen aiemmin? Jungkook yritti uudelleen saada käsiään irti selkänsä takaa, mutta tunsi vain karvaan kivun kylmän metallin kilahtaessa hänen ihollaan.
