Step Brother

2 // Yllätyksiä

Sandran nk.

Vihdoin 5 tunnin autossa istumisen jälkeen äitini ajoi valtavan valkoisen talon pihaan. Leukani oli siinä vaiheessa tippua hämmästyksestä, sillä suoraan sanottuna olin ehkä hiukan odottanut jotain tupakalta haisevaa poikamiesboxia, mutta tämä talo johon olemme muuttamassa on kaikkea muuta paitsi sitä, ainakin ulkoapäin näyttää sille.

Kun jäin hämmästelemään taloa autosta käsin äitini lähti autosta juuri pihalle saapuneen miehen luokse, joka oli ilmeisesti hänen miesystävänsä. Hän näytti siistiltä, mutta ei sellaiselta joka olisi ylitiukka tai lapsi-inhoaja. Poistuin arvioituani miestä tarpeeksi kauan äitini perässä miehen luokse.

"Hei, Sandra tässä on miesystäväni Andreas ja Andreas tässä on tyttäreni Sandra", äitini esitteli meidät vanhanaikaisella tavalla..

"Mukavaa vihdoin tavata sinut Sandra, äitisi on kertonut sinusta paljon. Tulet varmasti viihtymään poikani Lucaksen kanssa", mies sanoi hymyillen. Poika? Tietenkin, hän on luultavasti joku 6-vuotias pikku poika jota minä joutuisin aina vahtimaan kun Andreas ja äitini olisivat töissä.

Tuhahdin ja menin autollemme hakemaan sieltä käsilaukkuni. Käännyttyäni katsomaan takaisin pihaan, pihalle käveli noin ikäiseni poika, Lucas.

Voin myöntää, että ulkonäöllisesti hän ainakin on jokaisen tytön unelma. Vaaleat hiukset jotka esiintyivät hänellä ananas-kampauksen muodossa ja kirkkaan siniset silmät, joista tuli mieleen valtameri ja urheilullinen vartalo.

"Sandra, tässä on poikani Lucas", Andreas kertoi ja hymyili meille. Tilanne oli todella epämukava. Minä ja Lucas vain tuijotimme toisiamme vaivautuneesti, sillä aikaa kun vanhempamme tuijottivat meitä valtava hymyhuulillaan. Nolon hetken venyessä aivan liian pitkäksi minä päätin katkaista sen, yskäisin mahdollisimman kuuluvasti ja kun olin jo onnistunut pääsemään kaikkien mielenkiinnonkohteeksi päätin myös jatkaa.

"Ööm.. voisiko joku näyttää missä mun huone on?" Kysyin nolona. Vanhempamme eivät jääneet hetkeksikään miettimään vastausta vaan vastasivat heti minulle.

"Lucas näyttää sen sinulle varmasti mielellään", Andreas vastasi ja katsoi merkitsevästi Lucasta, joka huokaisi hetkenpäästä ja viittoi minua seuraamaan häntä.

Seurasin Lucasta kolmanteen kerrokseen jossa oli vain kaksi huonetta ja yksi kylpyhuone. Lucas käveli toiseen huoneista ja minä tietenkin seurasin. Huone oli valkea ja siellä oli iso parisänky, vaatekaappi, työpöytä ja muutama ikkuna, joka oli todellakin hienompi ja isompi kuin entinen huoneeni.

"No mistä te muutitte?" Lucas kysyi nojatessaan oven karmiin. Hän näytti kutakuinkin aika ilmeettömältä.

"Imatralta.." vastasin aika hiljaa, sillä en kuitenkaan rakastanut Imatraa. Siellä on tapahtunut paljon anteeksiantamatonta ja melkeimpä ainoa asia, joka on hyvä asia Imatrassa on Rasmus. Ikävöin häntä, mutten tiedä kauan tämä meidän juttumme kestää nyt kun minä muutin Seinäjoelle..

"Jaa.." Lucas vastasi välinpitämättömästi ja poistui huoneesta sulkien oven perässään.

Voisin sanoa, että kiltin, kaikista välittäväisen pojan imago oli kadonnut hänestä yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin.

Kaikki tavarani oltiin tuotu jo huoneeseeni, mutten jaksanut kuitenkaan purkaa niitä. Kohta meillä oli ensimmäinen perhelounas niinkuin äitini oli minulle sanonut. Vaikka äitini ja Andreas ovat yhdessä ei se kuitenkaan tee meistä perhettä. Ehkä sitten kun tai jos he joskus menevät naimisiin, muttei ainakaan sekuntiakaan ennen sitä. Minulla ei ole mitään Andreasta vastaan vaan pikemminkin en pidä Lucaksesta. On jo tarpeeksi outoa ajatella, että samassa talossa asuu joku toinenkin nuori, sillä olin aina ollut ainoa lapsi, eikä Lucaksen asenne yhtään auttanut asiaa.

"Syömään!" Kuului Andreaksen huuto alhaalta ja heti pian huudon jälkeen kuulin kuinka Lucas juoksi jo täyttä vauhtia alas portaita, kun taas minä en meinannut päästä ylös pehmeästä sängystäni.

Näin tässä olisi nyt taas yksi osa! :) Toivottavasti edes joku lukee tätä.. mutta juu..:)