Step Brother

10 // Ei voi olla totta!

Heräsin aamulla kuullessani puhelimeni värisevän.

Lähettäjä: Rasmus

Moi rakas! Mä toivon, että sulla ei oo tälle päivälle mitään, koska mä oon nyt junassa tulossa sinne Seinäjoelle :) Nähdään n. tunnin päästä <3

Silloin sydämeni jätti varmaan muutaman lyönnin välistä. Olin mennyt pettämään poikaystävääni!

Ei voi olla totta! Mä oon ihan hirvee ihminen!

Vaikka tiedän, että rehellisyys on kaikki kaikessa, mutta en aio pilata suhdettamme kertomalla jotain humalapäissäni tehtyjä juttuja yhden yön juttuja. Valehtelija..

~~~~~

Seison juna-asemalla odottamassa Rasmuksen pääsevän pois junastaan, joka saapui tänne noin 5 minuuttia sitten. Olen todella hermostunut. Tykkään Rasmuksesta todella paljon, jonka takia minusta tuntuukin nyt näin pahalle..

Näin pian kaikkien muiden ihmisten seassa kävelevän tutun näköisen ihmisen, Rasmuksen. (Kuva ylhäällä ^)

Rasmus oli yksi entisen kouluni suosituimmista ja komeimmista pojista. Vaikka se saattaa kuulostaa joistakin vähän oudolle niin entisessä koulussani pojat, edes suositutkaan, eivät olleet 'playereitä'. He olivat vain normaaleja, mutta vain komeampia ja suositumpia sen takia. Toisin kuin nykyisessä koulussani.. täällä suositut tytöt ovat huoria ja pojat 'playereitä'. Itse olen ihan sellainen normaali tyttö. Tai siis nykyisin. Ennen olin 'badgirl' sen takia minä ensimmäistä kertaa tapasinkin Rasmuksen, mutta sellainen sekoilu loppui minun osaltani sairaala reissuun, josta kerron ehkä joskus muulloin.

Kun Rasmus huomaa minut hän lähtee kävelemään minua kohti tönien muita ihmisiä jotka seisovat meidän välissämme. Pian olenkin jo Rasmuksen tutussa ja turvallisessa syleilyssä. Olen kaivannut häntä niin sanoinkuvaamattoman paljon. Niin paljon, että voisin itkeä. Nostan pääni pois pojan rinnalta ja katson poikaa silmiin. Ei siinä taas mennyt paljoa aikaa, kunnes jaoimme intohimoisen suudelman. Se tuntui niin hyvälle, mutta se ei kuitenkaan saanut perhosia lentelemään vatsassani niinkuin ennen. Se oli outoa!..

~~~~

Kävelemme kohti kotiani. Joudumme kävelemään, koska minulla ei ole mopoa, sillä äitini ei ole ikinä halunnut ostaa minulle sellaista, koska hänestä se on niin vaarallista. Pyh.. sanon minä!

Rasmus sanoi lähtevänsä huomenna ensimmäisellä junalla pois, koska huomenna on maanantai ja meillä molemmilla on koulua, vaikka tiedän ettei Rasmus kuitenkaan mene sinne. En minäkään ennen käynyt, mutta nyt on vähän niinkuin pakko.. ainakin muutaman ensimmäisen kuukauden ajan.

Pääsimme vihdoin kotini ovelle. Tiedän kyllä, että siellä ei ole ketään joten minun on pakko alkaa etsimään avainta taskuistani. Pian kuitenkin tajusin jättäneeni sen eteisen pöydälle lähtiessäni niin kiireesti.

"Voi paska!" huudahdin ja sain Rasmukselta oudoksuvan katseen. Hän oli ollut upputunut puhelimensa ihmeelliseen maailmaan niinkuin monet mutkin näinä päivinä, mukaanlukien minä itse olin yksi heistä.

"Mulla ei oo avaimia. Mun pitää soittaa yks puhelu.." sanoin ärsyyntyneesti. Oli olemassa vain yksi ihminen joka pystyisi minua nyt auttamaan, Lucas. Oli todella hyvä tuuri, että minulla nyt oli edes hänen numeronsa, koska niinkuin varmaan kaikki pystytte tietämäänkin niin me emme ole paita ja peppu vaan pitemminkin Saksa ja Venäjä.. teidän surkea kuvaus, mutta ensimmäinen joka tuli mieleen. Kävelin puhelin kädessäni vähän kauemmas Rasmuksesta ettei hän kuulisi jos meille tulisi taas joku riita. Sillä en tykkää levitellä yksityisasioitani muille. Valitsin puhelinluettelostani Lucaksen ja painoin 'soita'-painiketta.

Lucas- Mm.. mitä asiaa?

Sandra- Nii, että millo te ootte tulos takas? Koska meidän pitäis päästä sisälle..

Lucas- Ööm.. ollaa noin vartissa siellä ja mitä sä tarkotat 'meillä'?

Sandra- Kiva.. no nähään sit!

Vastasin ja suljin puhelimeni ignooraten hänen viimeisimmän kysymyksensä. Sillä en jaksa ruveta puhelimessa selittämään mitään minusta ja Rasmuksesta tai en oikeastaan halua vain kertoa menneisyydestäni. Siitä tietävät vain äitini, Rasmus, jotkut huumehörhöt ja lääkärit. En häpeä sitä, mutta en vain tykkää puhua siitä, koska olen huomannut kuinka vanhat tapani ovat palautuneet osittain ja se ei ole hyvä. Ei sitten ollenkaan!

~~~~

Kun kerroin Rasmukselle, että joudumme odottamaan hetken hän tuskin kuuli edes sitä, sillä hän oli niin keskittynyt puhelimeensa. Mutta onneksi pian Henry ja Lucas ajoivat pihaan Henryn autolla. Henry on siis yhden vuoden vanhempi kuin minä ja Lucas, sillä minä ja Lucas täytämme joskus loppu vuodesta molemmat 17 vuotta. Joka oli minusta todella ärsyttävää, sillä en vieläkään saisi päättää omista asioistani..

Ja tämmönen tällä kertaa! Mä oon ajatellu et kun ihan kohta mulla loppuu toi toinen tarina niin voisin aloittaa sit joskus uuden? Se ois fanficti niin kenestä te haluisitte et mä tekisin? Laittakaa paljon kommentteja! ;))))))))