30 // Maksun aika 2/2

2.3K 194 21
                                    

KP laittoi kätensä pussiin ja nosti siltä yhden 500 euron pinkan rahaa. Hän ojensi sen toiselle vartijalle ja antoi sitten toisen 500 euron pinkan toiselle. Vartijat alkoivat käydä rahoja läpi hyvin tarkasti.

"Olen hyvin vaikuttunut sinusta Sandra, jos olet saanut koko summan kokoon, sillä valitettavasti aika moni ihminen luulee voivansa huijata minua väärennetyllä rahalla. Rangaistuksen siitä varmaankin arvaat", KP sanoi ja veti paitaansa vähän ylöspäin, jotta näin mustan käsiaseen hänen vyötäröllään. Nielaisin raskaasti kun näin sen. Pian toinen miehistä tuli ja supatti jotain KP:n korvaan, joka sai pojan taas hymyilemään, tälläkertaa ei niinkään pelottavasti niinkuin edellisellä kerralla. Pian mies poistui ja KP kääntyi minun puoleeni.

"Näyttää sille, että olet yksi niistä harvoista rehellisistä asiakkaistani", hän sanoi ja käveli vähän eteenpäin kohti minua.

"Minulla on sinulle tarjous.. jos ryhdyt palvelukseeni niin saat 1000 euroa kuukaudessa", KP kuiskasi minulle. Minusta tuntui, että olin pyörtymässä hetkellä millä hyvänsä, sillä sydämeni löi niin kovaa rinnassani. Ensin olin kuullut, että selvisin huijauksesta ja nyt sain elämäni ensimmäisen työtarjoukseni diileriltä? Voiko päivä mennä oudommaksi?

"Kiitos, mutta ei kiitos", sanoi ja sain KP:n perääntymään samalla sekuntilla kun päästin nuo sanat suustani. KP näytti vihaiselle ja pystyin melkein jopa näkemään kuinka vihanlieskat leimusivat hänen silmissään. Hän laittoi kätensä paitansa alle ja veti sieltä aseensa, joka osoitti suoraan sydämmeeni.

"Ei sitten", hän sanoi. Suljin silmäni ja kuulin pian laukauksen, mutta en tuntenut saavani osumaa. Avasin silmäni ja näin Rasmuksen makaamassa maassa silmät auki ja pieni reikä paidassaan vasemmassa rinnan kohdalla, josta pulppusi kokoajan lisää ja lisää verta sotkien pojan valkoisen t-paidan. Syöksyin Rasmuksen luokse ja halasin hänen vaalenevaa ruumistaan. Mutta yllätyksekseni kuulin vielä hänen heikon kuiskauksensa.

"Sandra.. muista aina, että rakastan sinua koko sydämmestäni..anna minulle anteeksi..kaikki mitä olen tehnyt.." loppu kuului niin hiljaisena, että vain minä pystyin kuulemaan sen. En tuntenut enää Rasmuksen sykettä ja näin kuinka hänen niin rakastavainen katseensa hiipui pois hänen ruskeista silmistään. Itkin siinä vaiheessa jo niin valtavasti, että en enää nähnyt mitään kunnolla. Olin hyvin vihainen, vihainen ihmiselle, joka riisti rakkaani pois minulta. Otin Rasmuksen aseen maasta ja nousin seisomaan kohdaten KP:n selän, joka liikkui kokoajan kauemmas minusta.

"Sinä helvetin paskiainen! Sä saat maksaa kaiken!" huusin ja sain KP:n kääntymään. Ennenkuin ehdin kääntymään kuulin aseen laukauksia ja kuinka luodit upposivat ihooni ja saivat voimani ja elämäni katoamaan vartalostani. Kaikki tapahtui kuin hidastetusti. Kun ase tippui kädetäni vanhalle asfaltti tielle. Kaaduin polvilleni aivan Rasmuksen ruumiin viereen ja kaaduin maahan aivan Rasmuksen viereen niin, että näin hänen elottomat kasvonsa edessäni. En voinut enää liikkua enkä liiemmin tajunnut enää mitään. Tunsin vain kuinka veri valui pois vartalostani ja kuinka olin kokoajan lähempänä pääsyä Rasmuksen luokse.



Step BrotherWhere stories live. Discover now