24 // Etkö sä tajuu?

2.6K 185 28
                                    

"No?"

"Ööm.. mä en tiiä kuinka mä voisin tän kertoo sulle, mutta.." William käänsi katseensa lattiaan. Katsoin häntä polttavasti, sillä haluan tietää mitä on tekeillään.

"Ne rahat on väärennettyjä!" William paukautti. Suuni loksahti auki ja aivoni löivät tyhjää. Olin shokissa. Ja, ettäkö minut laitetaan viemään väärennettyjä rahoja varmaankin Suomen vaarallisimmalle huumediilerille. Vaarallinen hän todellakin on, sillä tiedän tyyppejä jotka ovat menettäneet raajojaan ja sisäelimiään ja jotkut jopa elämänsä KP:n huijaamisesta. Ja miksikö KP haluaa raajoja ja sisäelimiä? Koska hän my niitä mustassa pörssissä eli siis hän on vähän enemmänkin kuin joku huumepelle. Hän on mustan pörssin Suomen prinssi. Ja prinssi koska hän on minun kanssani samanikäinen, koska me olimme kavereita kun olimme jotain 4-5 vuotiaita? Aika outoa miettiä meidät kavereina, sillä nytten olemme enemmänkin vihollisia. Tai no tuskin KP minua enää edes muistaa, mutta minä kuitenkin muistan hänet.

"Etkö sä tajuu, että me molemmat voidaan tulla keihästetyiks?!" Huusin Williamille. En haluaisi kuolla vielä ja vielä vähemmän haluaisin elää jalattomana.

"Juujuu, mutta hei, jos sä et ota nyt niitä rahoja ni sä tuut kuolemaan kummiskin", William sanoi ja katsoi minua tiukasti silmiin. No tosiaan tuo on todella hyvä pointti! Toinen vaihtoehto jättää mahdollisuuden elää toinen ei!

"Okei sitte.. mä otan ne! Missä ne on?" Kysyin ja sain Williamilta kaikki tietävän hymyn, jolle minä vain pyöräytin silmiäni.

"Hyvä tyttö! Ööm.. onko sulla mitää mahiksii päästä keskiyöllä siihen teijän kadun päähän jossa on se puisto?" William kysyi ja katsoi minua kysyvästi.

"Öö.. kaiketi jos kiipeen ikkunan kautta?" Sanoin epävarmasti, sillä en tiedä miten pääsen alas maahan kolmannesta kerroksesta ilman, että kuolen pudotuksessa.

"Okei, no nähää sitte", William sanoi ja käveli ulos poikien vessasta. Itse jäin seisomaan sinne mietteisiini uppoutuneena, kunnes joku Lucaksen kavereista, Juuso, tuli vessaan.

Ensin hän ei ilmeisesti huomannut minua, sillä hänellä oli niin kova kiire avata farkkujensa vetskaria, mutta kun hän alkoi katsoa eteensä halutakseen löytää pisulaareja, hän huomasikin minut niiden edestä. Minä punastuin ja laitoin käden silmieni eteen, sillä minua ei ollenkaan kiinnostanut nähdä hänen etumustaan yhtään tarkemmin mitä juuri äsken näin.

"Ootko sä beibe vähän eksyksissä? Tää on poikien WC?" Juuso kysyi ja virnisti minulle. Minä en pystynyt katsomaan häntä päin, sillä en halunnut nähdä mitään..ööm.. sopimatonta?

"Oh.. juu.. sori", sanoin ja kävelin Juuson ohi ulos vessasta kokoajan käsi Juuson hahmon edessä.

OMG! Tuon täytyy olla yksi elämäni noloimmista hetkistä! Ja minä kun luulin, etteivät pojat käy vessassa kouluaikana!

~~~~

Istuin seuraavan tunnin Kallen vieressä, sillä Lilja ei vieläkään suostunut puhumaan minulle ja Eemil päätti käydä istumaan hänen viereensä. Minusta vähän tuntuu, että Eemil on vähän ihastunut Liljaan, sillä hän kokoajan seuraa häntä kuin hai laivaa. Liljasta en osaa sanoa, koska emme ole liiemmin puhuneet ihastuksista yms. Sillä missä välissä olisimme ehtineet? 1) Olemme tunteneet ehkä kuukauden 2) Hänellä ei ole paljoa aikaa jälki-istuntojen ja bilettämisen takia. 3) Ja no minä olen ollut tässä kuukauden aikana, vaikka missä esim. sairaalassa ja kidnapattuna. Joten.. Ja no Kalle, minusta tuntuu, että hän on.. homo. Ei silleen, että olisin homoja vastaan, mutta tuntuu vaan oudolle ajatella, että joku on homo ilman, että hän on itse tunnustanut sitä, sillä no jos menisin suoraan kysymään hän joko: katkaisisi välinsä minuun, jos ei olisikaan homo tai kertoisi totuuden tai löisi minua bitchläpillä, jos taas hän olisi.

Tunto kului aika nopeasti ehkä siksi, että iso paino oli kadonnut sydämmeltäni kun sain tietää saavani rahat, mutta toisaalta väärennetyn rahan tuoma lisästressi vei myös minut omiin maailmoihini. Mutta tuskin sellaisen takia numerot laskee, vai? En halua tuottaa äidilleni liikaa huolta, jota tuotan hänelle jo valmiiksi, sillä hän vain ajattelee minun tulevaisuuttani ja yrittää patistaa minut opiskelemaan enemmän, mutta mielestäni keskiarvoni on ihan hyvä 7,6. Vai onko se muka huono? Rasmuksen on 6,5, joten siihen verrattuna ainakin!😂

Moikka ihanat lukijat!😚 Yritin yllättää teijät tekemällä tänään jo uuden osan!😆 Onnistuinko? Mitäs mieltä ootte tosta 'väärennetty raha' jutusta? Mitä luulette, että tapahtuu? 😉

Step BrotherWhere stories live. Discover now