Step Brother

8 // Mikä helvetti on sun ongelma?

Herään jossain vaiheessa päivää kovaan päänsärkyyn. Niin kuin yleensäkin aamulla minulla on tapana venytellä, mutta tällä kertaa joku osui käteeni. Se oli toinen ihminen, poika tarkemmin ottaen. Pieni paniikki hiipi sisimpääni, sillä en yhtään muistanut mitä oli tapahtunut. Sen kyllä olin jo tajunnut mitä meidän välillämme oli tapahtunut. Mutta se missä olin ja kenen kanssa oli ihan auki, sillä vieressäni oleva poika ei ollut vielä herännyt, joka ärsytti minua todella paljon.

Joten niinkuin varmaan arvaatte, minä tälläisenä tyhmänä ihmisenä, menin ja ravistelin poikaa niin, että hän varmasti heräsi. Poika näytti hyvin hämmästyneelle sitten myös hiukan vihaiselle.

"Mikä helvetti on sun ongelma?!" Hän sanoi ja pörrötti ihanasti sekalaisia hiuksiaa katsomatta kertaakaan minuun. En mitenkään voinut olla hänelle vihainen sillä hän näytti niin söpölle. Miksi olisin muutenkaan vihainen hänelle? En edes halua ajatella mille mahdan näyttä.. meikkini on varmasti ihan hirveä ja hiukseni sojottavat minne sattuu. Miksi minulle käy aina näin kun olen söpöjen kundien kanssa? Huoh..

"Et sit varmaa voi kertoo missä vitus mä oon? Ja et kuka sä oot?" Sanoin samalla kun yritin laittaa hiukseni nutturalle. Hän oli taas sanomassa jotain, mutta keskeytti aikeensa kun hän katsoi minua ensimmäistä kertaa tänään. Katsoin häntä kysyvästi jolloin hän palasi tähän maailmaan.

"Siis.. mä oon William ja sä oot mun kotona", sanoi ja virnisi minulle. Ei sit viittiny yhtään tarkemmin kertoa.

"Siis tarkotin kuinka kaukana tää sun kotis on mun kodista?" kysyin turhautuneena. En halunnut nyt mitään hirveitä moitteita äidiltäni. Paitsi äitinihän on Thaimaassa. No ei mull sit taida olla niin kiirus, mutta mä en todellakaan haluu jäädä tänne toiseks yöks. Toi 'Willian' on jotenkin aika creepy..mutta kieltämättä aika komee!

"No riippuu missä sä asut?" Poika sanoi ja katsoi minua kysyvästi. No todellakin mistähän hän sen tietäis..

"Mä asun siellä missä oli eilen ne bileet", sanoin ja aloin etsimään vaatteitani maasta ja poimin niitä ja yritin pujottaa päälleni niin, että William ei näkisi kriittisiä paikkojani. Joka oli varmaan maailman toivottomin yritys, sillä epäonnistuin siinä täydellisesti. William alkoi nauraa minulle, joka sai minutkin vähän hilpeämmäksi.

"Entiiä.. ehkä 45-50 km päässä?" William sanoi minulle joka sai minut hiukan.. järkyttyneeksi?

"Okei.. mut sä saat viedä mut sinne mahdollisimman nopeasti ettei Lucas ja Henry ehi herätä ennen ku oon takas siellä", kerroin pojalle mahtavan suunnitelmani, joka sai pojan naurahtamaan.. TAAS!

"Kuinka kauan ne oikein nukkuu? Kello on jo 16", hän nauroi. Naamani muuttui varmaan ihan valkeaksi, koska en edes halua tietää miten kovaa ja kauan Lucas tulee huutamaan minulle. Ehkä siksi, että äitini oli soittanut hänelle ja kysynyt minusta ja hänen oli pitänyt kertoa joku maailman huonoin vale tai vain sen takia, että hänen ja Henryn piti siivota kaikki bileiden sotkut..

"No mutta vietkö sä mut?" Kysyn pojalta. Poika näytti 'miettivän' hetken vain minun kiuskseni, kunnes hän vastasi.

"Jos annat mulle sun numeron", poika sanoi ja vinkkasi. Huokaisin ja sitten nyökyttelin pojalle. Eihän minua nyt oikeasti haittaa ollenkaan se, että joku noinkin komea kuin William pyytää minun numeroani. Olisin voinut sulaa siihen paikkaan.

"Lähetään!" Sanoin pojalle ja vedin tuon kädestä pitäen ulos hänen autonsa luokse. Poika päästi meidät sisään uuden näköiseen mersuunsa ja käynnisti sen. Hetken hiljaisuuden jälkeen me aloimme jo puhua kaikesta niinkuin olisimme tunteneet aina.

NÄIN.. HOPE YOU ENJOY THIS! LIKE I DID.. (ALMOUST..) I CAN'T SPEEK ENGLISH AND I KNOW IT!