Step Brother

34 // "Ehkä sä olet oikeessa.."

Hellou ihanat lukijat :) Varmaan aika moni tietää, että nyt kaikki voivat äänestää lempi kirjojaan ja kirjoittajiaan SuomenAwards . Ja jos joku haluaa niin minua voi äänestää siinä kirjoittaja osiossa😂 ja mun tarinoitakin voi käydä siellä äänestää parhaaksi kirjaksi jos on sitä mieltä. Tai no pääasia nyt on, että äänestäisitte edes jtn. Ja nyt tarinaan..

2 kuukauden päästä

On kulunut 2 kokonaista kuukautta Rasmus Dahlin kuolemasta. Ajattelin kivun helpottavan ajan myötä, mutta olin väärässä. Se on muuttunut vain kovemmaksi päivä päivältä. Andrea ja äitini ovat taas jatkaneet elämäänsä ihan niin kuin koko juttua ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Ehkä osaksi siksi, että olen kiistänyt olevani masentunut ja itsetuhoinen, en ehkä itsekkään usko siihen.

Lucas taas ei enää jaksa edes katsoa minuun. Hänellä on katsokaas uusi tyttöystävä, Daniela, joka on ehkä hirvein bimbo huora jonka olen ikinä nähnyt. Hän inhoaa minua ja sai myöskin Lucaksen vihaamaan minua.

En haluaisi kertoa tätä, mutta olen aloittanut viiltelemisen. Ennen olin täysin sitä vastaan, mutta nyt.. se auttaa vähentämään sisäistä kipuani vähän edes hetkeksi. Olen myös miettinyt itsemurhaa.. ja olen varma, että jos kaikki jatkuu näin, en jaksa enää kauaa pitää kiinni elämästäni.

----------

Kuulen kuinka ulko-ovi paiskautuu kiinni ja kuulen taas sen samaisen hirveän kimeän äänen talossa: "Voi Lucas! Minulla on ollut ihan hirveä ikävä!"

Oikeesti? He näkivät toisensa pari tuntia sitten koulussa.

"Nii mullakin sua pupunen!" Kuulen Lucaksen äänen sanovan takaisin. Olisin halunnut oksentaa, minusta on niin ällöttävää kuunnella heidän lepertelyitään.

"Mä toin meille leffan", Daniela kimitti.

Onkohan hän ikinä kuullut Netflixistä?

"Kiva! Me voidaan kattoo se tos olohuonees", Lucas sanoi. Kuulin pian kahdet askeleet jotka tulivat kokoajan uhkaavammin kohti olohuonetta, jossa minä satuin olemaan katsomassa Mean Girls-elokuvaa.

Pian he saapuivat ja Lucas käveli DVD-soittimen luokse ja laittoi elokuvan levyn sinne.

"Mitä helvettiä sä teet?! Mä katoin just elokuvaa Netflixistä!" Huudahdin ärsyyntyneenä 'veljelleni'.

"Sori vaan, mutta nyt kun Daniela tuli niin sä saat odottaa sen aikaa, että me katotaan tää leffa", Lucas sanoi ja katsoi kylmästi silmiini.

"Mitä välii sillä on jos toi bimbo tulee tänne? Sehän periaatteessa asuu meillä!" Sanoin ja katsoin ällöttyneenä Danielaan.

"Lucas! Sandra sano, että mä oon bimbo", Daniela sanoi ja alkoi nyyhkyttämään ihan kuin alkaisi milloin vain itkemään. Mutta minä näin selvästi, että hän vain esitti. Mutta harmikseni Lucas on niin sinisilmäinen, ettei hän tainnut sitä huomata. Daniela oli niin hirveän lapsellinen ja ugh.. en voi edes kuvailla sanoilla millaista inhoa ja vihaa tuo tyttö saa minut tuntemaan.

"Helvetti Sandra! Miks sä et vaan voinu kuolla! Sä oot vaan yks iso vaiva kaikille!" Lucas huusi minulle.
Lucaksen sanat satuttivat ja repivät sydämmeni kappaleiksi.

Olenko minä vain vaiva kaikille? Siksikö äitini on lakannut välittämästä minusta?

"Ehkä sä oot oikeassa Lucas. Ehkä kaikkien olisi parempi olla jos minua ei olisikaan", sanoin ja kävelin pois olohuoneesta. Laitoin valkoiset converseni jalkoihini ja mustan nahkatakin päälleni ja juoksin pihalle talosta. Minulla ei ole määränpäätä. Ainoastaan se, että pääsen lopettamaan tämän kivun ja tuskan sisälläni. Kuulin vielä Lucaksen hiljaiset huudot takanani, mutta olin liian kaukana. Hän ei nähnyt minua enkä minä häntä.

Onnekseni olin jättänyt lompakkoni takkini taskuun, jotta minulla oli edes vähän rahaa ostaa jotain. Mutta ehkä en tarvitsisi rahaa enää, jättäisin ne, vaikka köyhille. En tiedä mitä teen, mutta en myöskään halua tietää.

Ja nyt toinen ilmoitus asia!!! Eli käykää kaikki katsomassa TL tarina: 99 skinny ¤ Adopted By 5sos! || FINNISH ! Olen julkaissut siihen jo oisko 3 osaa niin että pääsette vähän jyvälle kirjon ideasta :)