~30~ Gold Coast

25 1 0
                                    

Vuosi 2020. Olen opiskellut nyt yhteensä kaksi vuotta Sydneyssä lukiota ja tietenkin lentäjäksi. Olen saanut suoritettua lento-opintoni lähes kokonaan. Teoriassa ei tarvitse enää käydä, mutta lentotunteja pitää vielä saada muutamia, että pääsisin itse oikeaksi lentäjäksi. Pidimme lentokoulun loppujuhlat, kävimme ravintolassa ja tietenkin ikuistimme kaikki. Meistä otettiin kuva, se teetettiin, kehystettiin ja laitettiin Australian Aviatonin seinälle. Lukio tuntuu helpolta ja kirjoituksiin ei ole enää kauaakaan. Ajokortin sain muutama kuukausi sitten ja minulla on nyt oma musta ja kiiltävä auto.

Kaverisuhteet ovat pysyneet suunnilleen samoina. Alexander, Melissa, Connor ja Michelle ovat nykyään tiivis kaveriporukka. Itse hengailen Zacharyn, Aydenin, Chadin ja Carterin kanssa. Niin sitä luulee aina väärin. Luulin, etten ikinä voisi olla Chadin ja Carterin kaveri ja luulin, etten menettäisi yhtäkään ystävää.

10.01.2020. Olen nyt Zacharylla yötä. Eilen olin Zacharyn ja Aydenin kanssa ensin kaupungilla ja sitten Zacharylla. Ayden lähti, mutta minä en jaksanut, jäin siis yöksi.

Heräsin äsken vieraasta paikasta ja säikähdin hieman. Muistin kuitenkin, että olin Zacharyn vierashuoneessa. Sänky, jossa nukuin oli ehdottomasti maailman mukavin ja nukuin syvää unta koko yön. Huone oli ihanan puhdas. Yökyläily Zacharylla oli jo kolmas.

Nousin ylös ja jouduin laittamaan eiliset vaatteet, siniset farkut ja mustan karvaisen paidan. Hipsin pois huoneestani ja Zachary oli keittiössä valmistamassa aamupalaa.

"Good morning", toivotin. "What a pilot. Good morning" Naurahdin hieman. "Do you want wash your teeth?", hän kysyi. "If you have toothbrush", vastasin. "Follow me" Menimme vessan ja Zachary otti kaapista hammasharjan, joka oli vielä paketissa. "You're welcome", hän ojensi harjan minulle. "Thank you", kiitin ja jäin pesemään hampaani. Lainasin vielä hiusharjaakin.

"I made a fruit salad", Zachary sanoi, kun pääsin keittiöön. Hän oli annostellut salaatin valmiiksi ja pöydässä oli myös leipää ja jogurttia. Minulle kelpaisi tälläinen aamupala vaikka joka päivä. Ruokakin näytti paremmalta, kun verhot olivat auki ja huoneeseen tulvi auringon valoa. Meillä oli hyvin aikaa syödä. Talo tuntui niin hotellilta, etten pystynyt uskomaan, että olin menossa töihin.

"Let's go", Zachary sanoi ja nousi pöydästä meidän molempien syötyä. Otimme tavarat mukaan ja lähdimme ulos. Pääsin Zacharyn auton kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti lentoasemaa, siellä meidän pitäisi suorittaa lisää lentotunteja ja saada lisää lentokokemusta.

Pääsimme perille ja Zachary parkkeerasi auton. Kävelimme sisälle ja etsimme oikean käytävän. "See you", meidän piti sanoa toisillemme, sillä tiemme erkanivat. Pääsin oikealle portille, jossa minua odotti ihan oikea lentäjä, hän tulisi mukaan, kun lentäisin itse isoa liikennelentokonetta. Saisin lentää Australian Qantas yksikerroksista lentokonetta.

"Hello Clara. Let's go", lentäjä tuli luokseni. Hänen nimensä on Adley Gibson ja on ollut lentäjänä nyt viisi vuotta. "Hi" Menimme ulos ja kävelimme lentokoneeseen portaita pitkin. Minulla oli jännittynyt olo, vaikka olin jo muutaman kerran lentänytkin näin.

Istuuduin oikeanpuoleiselle ja Adley vasemman puoleiselle penkille. "You can start", Adley sanoi minulle. Onneksi lentokone oli jo tankattu ja tarkistettu ulkoapäin ja minun vastuullani oli vain ohjaamossa tehtävät työt. Halusin siitä huolimatta tutkia mittarit tarkasti läpi. Keskustelin hetken lennonjohdon kanssa radiopuhelimitse ja sain luvan lähteä liikkeelle.

Siispä käynnistin moottorin ja laitoin kaikki napit oikeaan suuntaan. Adley seurasi tarkasti ja nyökkäili niin, että minulle tuli itsevarmempi olo.

Lähdin rullaamaan lentokonetta kiitotien alkuun. Ojasin lentokonetta ihan itse. Sää näytti hyvältä lentämiseen. Pääsin kiitotien alkuun ja aloin kiihdyttää vauhtia. Vauhti koveni nopeaa tahtia ja minusta tuntui, että puristuisin penkkiin kiinni. Kiitotien päässä vedin ohjaimesta ja niin me nousimme lentoon. Meillä oli mukana jotain rahtia ja se piti kuskata Gold Coastiin. Matka sinne tulee kestämään 1 tunti ja 20 minuuttia.

Tuhansien tähtien maaWhere stories live. Discover now