Tuhansien tähtien maa

~15~ Hiljainen kyynel

Heräsin sunnuntaiaamun sateen ropinaan, joka kuului ikkunalaudaltani. Avasin verhot ja ulkona satoi enemmän, kun olin luullutkaan. Tie oli märkä ja ihmiset kulkivat sateenvarjojensa ja sadetakkiensa kanssa ulkona. Taivas oli täyttynyt paksusta harmaasta pilviverhosta. Silmäilin vielä hetken aikaa ulkoilmaa, kunnes nousin ylös. Kello oli 11 A.M.

Kävelin vaatekaapilleni ja laitoin sieltä päälleni mustat trikoohousut ja mustan löysän puolipitkäisen paidan, jonka työnsin housujen sisään. Otin vielä valkoiset nilkkasukat.

Tein aamuhommat. Söin sämpylää ja päärynän. Lähdin ulos aamukävelylle sateenvarjon kanssa. Ulkona huomasin heti, ettei sade viilentänyt ilmaa juuri lainkaan. Avasin sateenvarjon ja olin valmis.

Kävelin pitkin rantatietä, mutta ajauduin kuitenkin keskustaan. Kävelin kaduilla ja katselin näyteikkunoista upeita mekkoja. Kuljin "Pink Rosen" kohdalle ja pysähdyin. Liikkeessä oli tuttuja: Alice ja Michelle. He puhuivat ehkä liian kovaäänisesti. Michelle ei varmaan ainakaan tykännyt, että jäin kuuntelemaan ulkopuolelle.

"It just said that I reject it.", Michelle sanoi oudosti. "Be careful. Soon it hanging in you like a burdock.", Alice sanoi dramaattisesti ja naurahti. "Yeah right.", Michelle sanoi ja oli ihan jutussa mukana. "Luckily I have you.", hän jatkoi, jonka jälkeen he halasivat."Is this good?", Alice kysyi jonkun ajan kuluttua. "Very very beautiful. Buy it.", Michelle vastasi innoissaan. "Okey, thank you."

Heillä on ainakin kivaa, ajattelin. Ystävyys, jota pitää kiinni yhteinen mielipide Melissaan ja minuun, tai niin ainakin luulisin. Käännyin nopeasti toiselle tielle, ettei he huomaisi, että olin salakuunnellut heitä.

Kujalla minua lähestyi, joku porukka. Tunnistin siitä Michaelin. Ei ihme, ettei hän liiku meidän seurassa, kun on tuollainen kasa muita kavereita.

"Oh hey Clara.", Michael sanoi kohdallani ja he pysähtyivät. Tunsin oloni vaivaantuneeksi. "Hey.", vastasin pienesti. Koko kahdeksan henkinen porukka ei varmasti kuullut tervehdystäni. "This is my friend Clara.", Michael esitteli. "Hi.", kuului vähän joka puolelta. "Come with we.", joku porukan pojista ehdotti innoissan selvästi juhlatuulella. Porukka näytti hyvin epäilyttävältä ja minulla oli varma vastaus. "No thanks.", vastasin yrittäen olla loukkaamatta häntä. "Have you seen Michelle or Alice?", Michael kysyi vaihtaen puheenaihetta. "They were in Pink Rose. Around that corner.", vastasin ja osoitin kulmaa, josta olin juuri tullut. "Thank you.", Michael sanoi, ja he jatkoivat matkaa, onneksi.

He menivät varmasti viettämään Michellen ja Alicen kanssa loppupäivää. Minulla oli ulkopuolinen olo. Olisin voinut lähteä heidän mukaansa, mutta porukka oli epäilyttävä ja Michelle ja Alice puhui pahaa minusta ja Melissasta. Silmäni alkoivat kostua.

Kävelin puiston vihreällä nurmikolla sateessa ja istuuduin ensin hieman kuivaamalleni penkille. Ensimmäinen kyynel pääsi vapaaksi, jonka jälkeen niitä tuli vielä useampia. Eilen olin ollut hyvä ystävä Michellen kanssa ja olin pelännyt, että Alice erottaa meidät toisistaan ja niin tässä nyt käy. Minulla pyöri päässä vaan kun Alice sanoi, että olen vain takiainen ja minua kannattaa varoa. Michelle oli ollut samaa mieltä, hän ei sanonut minua hyväksi ystäväkseen, hän ei puolustanut minua. Ystävän voi menettää helposti päivässä, siihen ei tarvita kun joku, joka vetää ystävät irti toisistaan.

Istuttuani jo kauan paikallaan minulla alkoi tulla kylmä ja aloin täristä. Nousin vaivalloisesti ylös ja lähdin kävelemään kotia kohti. Ainakin joku siitä porukasta oli pyytänyt minua mukaan.

Michael ei varmasti olisi edes kysynyt, hän vain halusi näyttää, että tunsi minut ja hän käytti minua hyödykseen, kun ei tiennyt missä Michelle ja Alice oli. Miksi edes kerroin? Pilasin taas kaiken. Tottakai Michelle kysyy miten hänen isoveljensä löysi hänet ja sitten Michael kertoo, että Clara kertoi ja silloin he saavat tietää, että olin kuullut heidän keskustelunsa. Michelle ja Alice pitää minua vaan stalkkerina, kun en tullut tervehtimään heitä ja kohta sana leviää Melissalle ja Alexanderillekin.

Olin jo ihan jäässä ja kaukana kotoa. Rahaa en ottanut mukaan. Minun oli vain siedettävä sadetta ja kylmyyttä. Matka tuntui liian pitkältä, minä varmaan sairastuisin. En jaksanut kävellä, ajattelu oli kuluttanut liikaa voimiani.

En halunnut enää miettiä Michelleä, Michaelia, enkä varsinkaan Alicea, mutta väkisinkin ne tunkeutuivat mieleeni. Olinko liian kiltti, vai miksi Alice ei tykännyt minusta? Pitäisikö minun olla joku tupakkaa polttava riehuja? Sellaiseksi minä en muuttuisi.

Matka kului kysymyksiä miettiessä. Ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä olin alaovellani. Helpotus valtasi mieleni. Ravistelin sateenvarjostani enimmät vedet pois ja kävelin sisälle. Kuljin hissillä ylös ja pääsin vihdoin asuntooni. Kello oli 2 P.M.

Otin valkoiset kenkäni pois ja menin suoraan lämpimään suihkuun. Suihkun jälkeen oli ruoan vuoro. Tein itselleni puuron, se oli ainoa ruoka, jota pystyisin nyt syömään. Koristelin puuroni vadelmilla ja mansikoilla, ja söin sen sängyssäni peittoon käärittynä kaakaon kanssa.

Vein astiat tiskiin ja kävelin takaisin huoneeseeni. Otin opiskelupaperini esille ja aloin opiskelemaan. En saisi lannistua liikaa, minulla oli kuitenkin tulevaisuus edessä. Luin papereita sängylläni siihen asti, kunnes joku keskeytti minut.

Kännykkäni alkoi soida. Toivoin, että soittaja olisi ollut Melissa tai Alexander, mutta ei. Soittaja oli äiti. Vastasin silti.

"Hi mom." "Hi dear. How's it going?" "Well. I have wonderful friends.", vastasin tarkoittaen enimmäkseen Alexanderia. "Nice to hear. I miss you.", äiti sanoi. "And me too!", pikkusiskoni huusi puhelimeen. Naurahdin pienesti. "Same, but I'm fine." "Good.", äiti sanoi lempeästi. "Byebye. Wishes to Claudia." "I will tell. Byebye.", äiti sanoi ja minä lopetin puhelun.

Oli ihanaa jutella äidille edes pienen hetken. Huono olo palasi heti, kun olin lopettanut puhelun. En viitsinyt mainita äitille huonoista uutisista tai liian hyvistä, kuten kuumailmapallolennosta tai pienlentokonelennosta. Toisesta hän vain huolestuisi liikaa ja toisesta sekoaisi, enkä halunnut kumpaakaan.

Jatkoin opiskeluja. Se vei ajatukseni jonnekin ihan muualle entisistä ystävistäni. Sain itseni innostumaan opiskeluun, joka oli vaan hyvä asia, tietenkin. Luin mielenkiinnon vallassa turvallisuusohjeista. Minulle tuli ihana olo, kun tajusin miten hyvin asiat järjestetään ennen lentoa.

Puuro ei ihan vienyt nälkää, joten lämmitin jääkaapistani valmista makaroonilaatikkoa. Söin ruokani.

Minua jännitti ulkona oleminen nyt niin paljoa, etten uskaltanut mennä sinne happihyppelylle. Nappasin karkkipussin kaapistani ja menin parvekkeelle syömään niitä. Ulkona haisi tupakka, se tuli selvästi yläkerrasta Alexanderin parvekkeelta. Alexander jutteli siellä Connorin kanssa. Juomisen hän lupasi lopettaa, mutta tupakasta ei puhuttu mitään, enkä minä voi sitä häneltä kieltääkään. Polttaa, jos haluaa. Ei ole minun asiani. Kävelin takaisin sisälle ja suljin oveni, ettei tupakan haju leviäisi liiaksi asuntooni.

Minua pitkästytti erittäin paljon. En voisi taas pyytää Alexanderia olemaan kanssani, hänellä oli muutenkin Connor kylässä, siispä turvauduin kännykkääni. Selasin instagramiani, jota en ole ikinä käyttänyt kovinkaan aktiivisesti. Minulla on kyllä muutamia seuraajia, mm. Alexander, mutta ei niistä sen enempää. Kello oli 7 P.M.

Menin keittiöön ja otin sielä hetken mielijohteesta kirjekuoren ja paperia. Etsin kynän ja aloin kirjoittamaan pikkusiskolleni yllätyskirjettä, hän varmasti ilahtuisi. Kirjoitin kaikkea iloista, mistä hän tulisi hyvälle mielelle. Yritin tartuttaa onnellisuutta häneen, vaikka minulla ei sitä nyt ollut, mutta ei hän sitä paperista näe. Panostin kirjeeseen hyvin paljon ja sain sen vasta kello 8 P.M. valmiiksi.

Kiikutin kirjeen postilaatikkoon, johon olin jo aiemmin tiputtanut kirjeen Melissalle. Lampsin takaisin asuntooni.

Tein iltahommat ja kirjoitin huoneessani päiväkirjaan. Kerroin kaikista tämän päivän suruista, kun kävelin yksin, kylmissäni ja väsyneenä kotiin... Aloin pakostikkin itkeä. Lopetin kirjoittamisen ja vaihdoin vaatteeni ihanan tuntuiseen yömekkoon. Kömmin sänkyyn ja itkin ihan hiljaa, kunnes nukahdin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Pystyykö Claran ja Michellen ystävyyttä enää korjata?

1108 words

TheQueenOfAustralia