6. Luku | Anteeks |

845 34 7
                                    

Ollin nk
Herään aamulla siihen, että joku hokee nimeäni. Raotan silmiäni ja alan hymyillä pienesti huomatessani, että Aleksi seisoo ovellani. "Meillä alkaa kohta koulu", Aleksi sanoo. Jaahas, tuo kapistus on jälleen epäonnistunut ainoassa tehtävässään. Nousen ylös ja puen vaatteet. Aleksi oli jo ottanut oman reppunsa lattialta, joten otin vain oman reppuni.

Kävelimme koulua päin ja juttelimme lähinnä koulusta. Meillä on ensimmäisenä matikkaa. En jaksa, mutta pakko edes yrittää. Haluan kuitenkin päästä joskus pois seiskalta. Huomaamattani olemme jo päässeet koulun pihalle. Menemme koulun pääovista sisään ja kävelemme kohti matikan luokkaa.

"Noniin huomenta kaikkia! Alotetaas sillä, että te saatte nää uudet kirjat!" tuo meidän ihana kimeä-ääninen opettaja kimittää. Saimme matikan kirjat, jonka jälkeen meidän piti itse päällystää ne. Enhän minä sellaista osaa tehdä? Aleksi selvästi osasi, sillä hän oli jo taitavasti päässyt alkuun tehtävän kanssa, mutta minä vain tuoijotin kirjaa ja kontaktimuovin palaa, jolla tuo typerä kirja pitäisi päällystää. "Hienoa Aleksi! Olli mikset sinä ole vielä aloittanutkaan?" opettaja kysyy minulta. "Ei jaksa", vastaan, vaikka totuus on se etten osaa. Opettaja hymähtää ja lähtee pois. Aleksi katsoo minun kirjaani oma, jo päällystetty, kirja kädessä. "Haluutko että autan?" Aleksi kysyy. "Joo kiitti", vastaan. Aleksi ottaa kirjan käteensä ja alkaa päällystämään sitä. Minä katson vierestä, jolloin tajuan, ettei minusta koskaan tulisi kirjastonhoitajaa. Jos ne siis edes päällystää noita paholaisia. Aleksi saa päällystettyä minunkin kirjan. Opettaja tulee tuomaan meille myös vihkot, joihin kirjoitamme nimemme ja sen aineen, jonka vihko tuo on. Eli matikka.

Tunti päättyi. Lähdemme Aleksin kanssa kävelemään kohti paikkaa, jossa hengaamme aina. Nyt näen vain Nikon ja Tommin, sillä lukiolaisilla ei ole kunnollisia välitunteja.
"Moro", Niko sanoo. "Moi", minä ja Aleksi sanomme yhtä aikaa. "Saitko pikku Allu nukuttua sen leffan jälkee?" Tommi kysyy Aleksilta. "Joo no en mä nähny siitä ku vaa hetken", Aleksi vastaa.

Meillä on nyt ruokatunti. Lähdemme kauppaan, koska kouluruoka ei napannut. Meillä on samaan aikaan ruokailu kuin noilla lukiolaisilla, joten he tulevat meidän mukaamme. Tällä kertaa oli minun ja Aleksin vuoro pitää vahtia, ettei kukaan opettaja tule kauppaan. Seisoimme ovien edessä ja juttelimme lähinnä koulusta. Muut tuli ulos kaupasta ja lähdemme takaisin koululle. Matkalla juttelemme kaikesta erittäin turhasta. Lukion kohdalla tiemme erkanevat, kun Joel ja Joonas lähtevät takaisin omalle koululleen.

Saavumme uskonnonluokkaan. Siellä meitä odottaa joku Jeesuksesta saarnaava 60-vuotias mies. Ihanaa. Istumme Aleksin kanssa takariviin ja laitan kirjaimellisesti jalat pöydälle. Eikä kerkeä mennä edes viittä minuuttia, kun tuo papparainen tulee saarnaamaan minulle siitä, ettei jalkoja saa laittaa pöydälle. Laitan jalat takaisin lattialle. Meinaan pian kaatua keikkuvan tuolini kanssa ja huitaisen Aleksia naamaan. "Oho anteeks!" Huudahdan äkkiä. "Ei se mitään", tuo vastaa pidellen nenäänsä. Toivottavasti en lyönyt kovaa. Opettaja tulee seuraamaan sähläystäni. "Olli rauhoituppas nyt vähän", opettaja toruu. "Aleksi sattuiko pahasti?" opettaja kysyy Aleksilta. Aleksi vain pudisti päätään, mutta näin kun hänen silmät alkoi vähän kostua. Voi ei. Taisin oikeasti lyödä kovaa. Aleksi lähtee pois luokasta ja minä menen perään. Minähän tämän aiheutin. Aleksi juoksi vessaan ja lukitsi oven. Koputin oveen. "Allu avaa ovi pliis", pyydän. Pian lukko avautuu ja menen sisälle. Aleksi istuu lattialla pää painettuna vasten polvia. Istun tämän viereen ja laitan toisen käteni hänen selälle.
"Anteeks oikeesti se oli vahinko", sanon aika hiljaa. "Ei se mitään", Aleksi vastaa vähintäänkin yhtä hiljaa ja hieman itkuisella äänellä. Silitin Aleksin selkää. Pian hän jo kohotti katseensa ja katsoi minuun päin. Näen pienen punaisen jäljen tuon pojan nenässä. Nostan toisen käteni tuon poskelle ja silitän sitä hieman. "Mentäiskö takas luokkaa?" kysyn. "Mennään vaan", Aleksi vasta. Halaan vielä tuota ja lähdemme sitten takaisin luokkaan.

Koulumme päättyi juuri. Kävelen Aleksin kanssa Aleksin kotia kohti. Päätimme, että menemmä tällä kertaa Aleksille. Aleksi koputtaa oveen, sillä hänen avaimet jäivät kotiin. Ilmeisesti Aleksin äiti tulee avaamaan oven. "Moi, ai toit kaverinki", Aleksin äiti toteaa. "Joo jos se ei haittaa nii Olliki tulee", Aleksi vastaa. "Ei haittaa", Aleksin äiti sanoo.
"Mä voin viedä Lunan tänään", Aleksin äiti lisää. Lähdemme siis Allun huonetta kohti. Tutkin huonetta katseellani, joka on vähän sotkuinen, mutta silti hieno. "Joo sori en ehtiny siivoo", Aleksi sanoo hieman nolona.
"Ei se haittaa, mun huone on ollu pahemmassaki kunnossa", vastaan.

Pelasimme änäriä. Olin voittanut kaikki pelit. Aleksilla oli selvästi vähän paha mieli siitä, että minä voitin kaikki, joten annoin Aleksin voittaa minut kerran. Se toi leveän hymyn tuon suloisen, minua vähän nuoremman pojan, kasvoille.

Kävelen kotiinpäin. Kello on jo kohta kahdeksan. Meillä oli hauskaa Allun kanssa. Saavuin kotiin ja menin yläkertaan.

Kello on jo kohta kaksitoista. Olen pyörinyt sängyssäni jo tunnin ajan. Miksi pitää käydä ylikierroksilla aina, kun pitäisi nukkua. Päässäni pyörii yksi asia, joka ei jätä minua rauhaan. Se asia on Aleksi. En taju miksi, mutta tämä vain tuntuu niin erityiseltä. En ole tuntenut tällaista ketään muuta kaveriani kohtaan. Mitä tämä on? No ehkä tämä on vain jokin ohimenevä vaihe. En ala pilaamaan meidän välejä tunteiden takia. Ajattelen vielä hetken kunnes vaivun johonkin unentapaiseen tilaan.
_ _ _
792 sanaa
En jaksanu oikolukee nii sori jos on kirjotusvirheit!

Can you feel my heart [VALMIS]Where stories live. Discover now