10. Luku | uudestaan |

741 32 3
                                    

Tommin nk
Ollin huoneesta ei ole kuulunut mitään hetkeen. Mitähän siellä nyt tapahtuu. Pitäisikö mennä katsomaan. Ehkä ei, sillä jos he ovat ruvenneet vaikka tositoimiin tuolla huoneessa. Tuskin. Se on Nikon ja Joonaksen juttu. Tällä hetkellä Niko ja Joonas katsoo ilmeisesti Nikon puhelimesta jotain hauskaa, sillä molemmat nauravat. Joel istuu sohvalla ja katsoo omasta puhelimestaan jotain hyvin intensiivisesti. Kukahan siellä on? Minulla ei ole ainakaan ketään. Keskityn mielummin kouluun.

Ollin nk
Odotan, että Aleksi vastaisi jotain minulle. Hän vain tuijottaa seinää takanani. Minun tekisi mieli hyökätä tuon huuliin kiinni, mutta en uskalla. Kerranhan me vaan eletään. Nousen hitaasti seisomaan ja lähestyn Aleksia varovasti. Otan tuon olkapäistä kiinni ja vetäisen hänet suudelmaan. Suudelmaan, joka on erittäin hellä ja romanttinen. Olen varmaan yhtä punainen kuin silloin, kun sotkin lapsena naamani tomaattikastikkeella pitsaa tehdessä. Irrottauduin suudelmasta hapenpuutteen takia ja katsoin varovasti Aleksia. "Oho", hän totesi. Mitä oho? Teinkö jotain väärin? "Mitä?" kysyin äkkiä. "Eiku siis en ois uskonu et näin käy koskaan", tuo vastaa minulle. "Tykkäätkö sä musta?" kysyin hädissään. Aleksi nyökkäsi ja pussasi minua poskelle. Nyt meni kyllä herra Kaunisvesi ohi.

Tulimme ulos huoneestani. "Mikä kesti?" Joonas kysyy erittäin malttamattomana. On hänkin kyllä lukiolainen. "Ei mikää me vaa puhuttii", vastaan. Aleksi vilkaisee minua ja hymähtää.

Etsin Aleksia kodistani. Muut olivat jo lähteneet ja sillä välin, kun hyvästelin muut jätkät, Aleksi kerkesi hävitä. Pian löydän hänet lukemassa minun Salama McQueen -vihkon sisältöä. Hiivin hänen taakse ja halaan takaapäin. Aleksi säpsähtää ja lyö minua melkein tuolla vihkolla päähän. Kiitos herra Kaunisvesi.

Paistoin kananmunia. Aleksi oli mennyt kai suihkuun. Yritin tehdä meille hienot pastetut kananmunat, mutta kääntäminen koitui hankalaksi ja niistä tuli pikemminkin kaksi kasaa. Tunnen kädet olkapäilläni. Käännyn ympäri ja kohtaan tutut kasvot. Aleksin kasvot. Aleksin kauniit kasvot. Asetan käteni hänen poskilleen ja vedän hänet suudelmaan.

Makaamme lusikassa sängylläni. Saimme jo jokin aika syötyä ja olemme nyt vain makoilleet tässä. Voisipa tähän hetkeen jäädä ikuisesti. En halua koskaan Aleksin lähtevän. Haluan hänen olevan minun koko elämäni tässä. Ja hänen elämänsä tietysti.

"Haluisitko sä olla mun poikaystävä?" Aleksi kysyy yhtäkkiä. Ai haluanko? Kysytkin vielä.
"Tottakai mä haluan", vastaan. Aleksin kasvoille leviää ihana hymy. Maailmassa ei ole mitään söpömpää kuin Aleksin hymy, niin ja tietysti Aleksi itse. Pussaan häntä nenänpäähän. Aleksi mutristaa huulensa ja esittää vihaista. "Nyt meni ihan ohi", hän toteaa. Naurahdan hieman ja pussaan häntä huulille. "Uudestaan", Aleksi käskee. Pussaan häntä uudestaan huulille.

Päätimme katsoa leffaa, koska emme keksineet parempaakaan tekemistä. Aleksi oli hakemassa juotavaa, joten minä sain päättää elokuvan. Valitsin jonkun kauhuelokuvan, koska minä itse pidän niistä. Aleksi tulee kahden lasin kanssa huoneeseen ja katsahtaa telkkaria. Hän katsoo minua ja pudistaa päätään. "Sä voit istuu mun sylissä koko leffan ajan ja kattoo vaik koko leffan ajan mun rintaa, mut mä haluisin nähä tän", sanon. Aleksi nyökkää varovasti ja istuu viereeni. Vedin hänet syliini istumaan ja laitoin leffan päälle.

Elokuva oli ehkä puolessa välissä. Olen kuullut jo ainakin vartin ajan tuhinaa sylistäkin. Ihana leffaseura. No kai se on oma vikani, kun valitsin kauhuleffan. Silittelin Aleksin päätä ja katsoin elokuvaa keskittyneesti. Niin keskittyneesti, etten huomannut, että perheeni tuli kotiin. "Olli tulisitko sä... ai sul on kaveri. No tulisitteks te syömään ku me tuotii pitsaa?" äitini kysyy minulta. Nyökkään ja laitan leffan pauselle. "Alluu mennään syömään", sanon tuolle sylissäni makaavalle pojalle. "Mm", tuo mumisee. Nousen seisomaan niin, että Aleksi nousee mukanani. "Häh mitä sä teet?" Aleksi herä vihdoin. "No mennään syömään sitä pitsaa", vastaan. "Aa", Aleksi naurahtaa. Kävelimme alakertaa kohti. Keittiössä oli vanhempani ja kolme pitsalaatikkoa. Saamme vissiin jakaa Aleksin kanssa pitsan.

Avasin kaikki laatikot, jotta löytäisin omani. Tietysti se on aina se viimeinen laatikko minkä avaa. Etsin laatikosta pitsaleikkurin ja aloin leikata pitsaa. Se meni aivan täydellisesti, sillä jokainen pala oli aivan eri kokoinen ja epämuodostunut. No ei kai se haittaa. Otin ensimmäisen palan ja puolet sen täytteistä tippui. Tietysti. Hymähdin ja noukin pudonneet täytteet takaisin pitsan päälle. Miksi kaiken pitää olla aina niin vaikeaa?
_ _ _
640 sanaa
En jaksa oikolukee nii sori jos on kirjotusvirheit. Tää oli vähä sekava et sori siitä.

Can you feel my heart [VALMIS]Where stories live. Discover now