14. Luku | rääpäle |

638 33 3
                                    

Ollin nk
Katson mummoani, joka on vain hiljaa. Voisi sanoa jotain sillä tämä on hieman ahdistavaa. Katson häntä kysyvästi. "Mitä?" mummoni vihdoin sanoo. No tuota reaktiota en kyllä nyt ihan odottanut, mutta sentään jotain. "Niin että tämä Aleksi tässä on mun poikaystävä", vastaan niin normaalisti, kun tässätilanteessa osaan. "Jorma lähdetään kotiin", mummoni sanoo vaarilleni. Jaaha. Että näin otetaan vastaan ainoa lapsenlapsi, joka uskaltautuu ulos ahtaasta kaapista. "Miksi jo nyt?" vaarini kysyy. "Meidän täytyy nyt lähteä"
"Miksi ihmeessä?" "Koska sun vaimos ei hyväksy sitä et mä oon yhessä pojan kanssa!" huudan huoneestani. Vaarini tulee nyt ovelleni. Otan Aleksin kädestä kiinni, sillä huomaan hänen pelkäävän tilannetta. "Joo me lähdemmekin nyt", vaarini sanoo. Mahtavaa. Isovanhempani eivät hyväksy ainoaa lastenlastaan. "Olli me tullaan huomenna käymään ja pidä huolta, että toi rääpäle on lähteny siihen mennessä", mummoni sanoo.
"Sä et puhu noin mun poikaystävästä". "Hei nyt me mennään kotiin ja mä en sano tästä sun vanhemmille mitään, kunhan toi rääpäle on poistunut huomiseen mennessä", mummini sanoo ja paiskaa oven peräsään. Aleksi alkaa itkeä ja vedän hänet halaukseen. Voi raukka en minä sinua mihinkään ole häätämässä. Silitän Aleksin hiuksia.

Istun sohvalla Aleksi sylissäni. Hän nukahti jo tunti sitten. Nyt voisimme kyllä mennä jo nukkumaan muutenkin. Meillä on ollut aika rankka päivä ja huomenna on koulua. Mitenköhän Aleksin vanhemmat edes antaa hänen olla täällä koko ajan. No ei kai se minulle kuulu. Kunhan saan olla poikaystäväni kanssa. Nappaan Aleksin kunnolla syliini ja kannan hänet sängylleni. Otan häneltä päällimäiset vaatteet pois ja peittelen hänet erittäin söpösti peiton alle. Itse menen pesemään hampaitani vielä ennen nukkumaanmenoa. Käperryn Aleksin viereen ja vedän peittoa päälleni. Tässä on hyvä olla. Pussasin häntä vielä nopeasti otsaan ennen kuin vaivuin syvään uneen.

Herätyskelloni soi. Ei jaksa nousta. Voitaisiinko jäädä vain tähän koko loppuelämäksi. Toisaalta jos haluan joskus päästä yläasteelta pois niin minun varmaan kannattaisi keskittyä kouluun. Minkäs minä sille voin, että yksi Aleksi sekoittaa pääni. Silitän Aleksin päätä. "Herää Allunen", kuiskaan tuon suloisen pojan korvaan. Alan painella pusuja tuon naamaan. Hän viimein herää. "Huomenta murunen", lässytän tuolle.
"Huomenta Ollinen", tuo vastaa lässyttäen.
"Meijän pitäis lähtee kouluun", sanon tuolle. Hän katsoo minua anovasti. Voi rakas en minäkään sinne halua. Sitä paitsi parempihan meidän on lähteä pois ennen kuin mummoni tulee takaisin. "No mennään ainaki teille", sanon. Allu nyökkää ja ottaa käteni käteensä. Hän tutkii sormiani kuin pieni lapsi.

Kävelemme jälleen käsikadessä Aleksin kotia kohti. Aleksin perheen kotia. Toivottavasti siellä ei ole ketään kotona. Haluaisin olla Alluseni kanssa kahdestaan. Olemme olleet käytännössä koko ajan yhdessä siitä asti, kun aloimme seurustelemaan. Nyt skippamme koulupäivää yhdessä.

"Moi onks ketää kotona?" Allu huutaa eteisestä. "Kukaan ei taida olla kotona", Aleksi kertoo minulle. Nyökkäilen vastaukseksi. Otan Aleksin halaukseen. Kuulen kuinka Aleksi alkaa itkeä. "Mikä on?" kysyn. "Eiku mä oon vaan niin onnellinen", tuo sanoo. "Voi muru", sanon ja silitän tuon hiuksia. "Nyt sun paita kastuu", "Ei se mitään".

Makoilemme Aleksin sängyllä. Hän oli lopettanut itkemisen. Kuulen, kun ovi avataan. Alekis hätkähtää pystyyn. "Ei tänne pitäis tulla nyt ketään", hän sanoo hädissään. Aleksi taitaa pelätä murtovarkaita aika paljon. "Moi onks täällä ketään?" joku ääni kysyy eteisestä. Aleksi ottaa minua kädestä ja vie meidät eteiseen. "Minä ja Olli ollaan täällä ku olin aamulla tosi kipee nii Olli toi mut tänne eikä uskaltanu jättää yksin", Aleksi kertoo. Aleksin äiti katsoo ensin meitä ja sitten meidän käsiä.
"Jaha, mutta mitäs tää on?" tuon äiti kysyy.
"Me ollaan yhessä", Aleksi vastaa. Sydämeni jättää lyönnin välistä, kun Aleksi tuon sanoi.
"Okei", tuon äiti vastaa ja menee keittiöön. Okei? Kuka noin vastaa, kun oma poika tulee kaapista. Ehkä hän vain vähän järkyttyi.

Aleksin nk
Ollin oli pakko lähteä. Hänen mummonsa jotain uhkaili, joten Ollin oli ihan pakko mennä. Minä en olisi halunnut hänen lähtevän. Äitini tuli huoneeni ovelle. Katsoin häntä kysyvästi. "Sä et saa tavata sitä poikaa enää koskaan, ymmärrätkö!" äitini huutaa minulle. Katson häntä hämillään ja peloissaan. Mitä ihmettä? "Miks mä en sais tavata mun poika-" "Älä sano sitä sun poikaystäväks!" äitin keskeyttää minut. Mikä häntä vaivaa?
"Ymmärrätkö sinä, että tuo on vain joku hetkellinen vaihe, et sinä oikeasti siitä tykkää", äitini sanoo. Katson häntä järkyttyneenä. "Mä rakastan Ollia okei?!" huudan äidilleni päin naama. Äitini tuhahtaa ja lähtee pois huoneestani. Miksei hän voi ymmärtää, että olen se sama Aleksi, tykkäsin kenestä tahansa.
_ _ _
696 sanaa
Joo moi.

Can you feel my heart [VALMIS]Where stories live. Discover now