87. Luku | kirje |

482 36 14
                                    

(Mul ei oo mitää hajuu mikä vuodenaika täs nyt on joten sovitaan et on kesäloma)
Ollin nk
Tänä iltana minun on tehtävä se. Minun on kerrottava Aleksille tunteistani. En tiedä miten teen sen, mutta se on tehtävä. Ei sillä, ettei Aleksi jo tietäisi minun tykkäävän hänestä, mutta hyvähän se on kertoa. Ehkä Aleksi uskaltaa myöntää vihdoin tykkäävänsä minusta. Ehkä.

"Aleksi herää jo", sanon tuolle vaalehiuksiselle pörröpäälle. "Ei vielä", tuo mumisee. "No kyllä vielä, ku kello on jo kakstoista ja ois kiva tehäki jotai tänää", sanon. "Esim mitä?" Aleksi kysyy. "No vaikkaa mennä kävelylle", sanon.
"Ei", Aleksi sanoo ja hautautuu paremmin peiton alle. "Hei oikeesti siel on kiva sää", sanon. "Mut tääl peiton alla on lämmin", Aleksi mumisee. "On ulkonaki lämmin", vastaan.

Sain Aleksin vihdoin revittyä ylös sängystä.
"Mennääks kattoo auringonlaskuu illal?" kysyn. "Joooo", Aleksi sanoo ja avaa mansikkajugurtti purkkia. "Okei", sanon ja ojennan tälle lusikan.

"Haluuks juoda jotai?" kysyn. "Joo vaikka maitoo", Aleksi sanoo. "Okei", sanon ja otan jääkaapista maitopurkin. Kaadan Aleksille lasiin maitoa ja ojennan maitolasin tuolle.
"Kiitos", Aleksi sanoo ja ottaa kaksinkäsin maitolasista kiinni kuin pieni lapsi. Hän myös juo lasista kuin pieni lapsi. "Nyt sul on maitoviikset hupsu", sanon. Aleksi pyyhkii hupparin hihaan suupielensä. Minun hupparini... hetkinen. Minun? "Mun huppari", sanon loukkaantuneena. "No enkai mä nyt omaani pyyhkis maitoja?" Aleksi sanoo hölmistyneenä.

"Mennääks kävelylle?" kysyn, kun olemme saaneet syötyä. "No mennään vaan", Aleksi sanoo. "Saanko sulta jonku kivan paidan?" Aleksi kysyy ja näyttää söpöä koiranpentu ilmettään. "No ota joku kiva", sanon.

"Mennääks tästä?" kysyn osoittaen pientä metsäpolkua. "Joo vaikka mennään vaan", Aleksi sanoo. "Pelottaako pikku allua?" kysyn lässyttäen. "Mitä vittua ei?" Aleksi sanoo kysyvästi. Minä vain naurahdan.

/time skip ilta\
Aleksin nk
"Allu lähetäänkö?" Olli kysyy eteisestä. "Joo", vastaan. Olemme nyt lähdössä katsomaan auringon laskua yksille läheisille kallioille. Sinne näkyy parhaiten auringon lasku.

Kävelemme käsikädessä kohti kallioita. Saavumme pian pienelle polulle, joka johtaa kallion päälle. "Mee sä eka", Olli käskee. "Oke", vastaan ja lähden kulkemaan polkua ylöspäin. Olli kävelee takanani. Hän pitää yhä kädestäni kiinni. Pääsemme vihdoin kallion päälle.

"Mennään vähä matkaa viel tonnepäin nii siel on kiva sellai tasanne jutska", Olli sanoo ja näyttää suuntaa kädellään. Päätän vain nyökätä vastaukseksi.

Näen vähän kauempana viltin, jossa on kaikenlaisia herkkuja. Onkohan täällä joku toinenkin katsomassa auringonlaskua. En vain näe, ett lähistöllä olisi ketään.

"Onkohan joku muuki tääl?" kysyn Ollilta. "Ei ku mee pikkasen lähemmäs", Olli sanoo. Katson häntä kummastuneena, mutta tottelen kuitenkin.

Jatkan matkaani eteenpäin, kunnes kohtaan viltin reunan. Keskellä on kirjekuori, jossa lukee Aleksille.

"Häh mitä tää on?" kysyn Ollilta ihmeissäni.
"Avaa se", Olli käskee. Avaan kirjekuoren ja sen sisältä paljastuu kirje. Yllätyitkö?

Aleksi,

Se ihana vaaleahiuksinen poika, jonka kohtasin jo aikaa sitten. Sain hänet omakseni, mutta jokin nimeltämainitsematon henkilö meidät erotti. Nyt toivon joka ilta saavani hänet takaisin.

Voisiko ne vanhat ajat tulla takaisin? Voisiko meistä tulla taas se söpö pari? Voisimmeko olla taas me? Vain sinä, Aleksi voit sen päättää.

Minä, Olli Elias Matela rakastan sinua nyt ja aina, eikä se tule koskaan muuttumaan.

- Olli

Katson Olli silmät suurina. "S-sä rakastat mua?" kysyn. Olli nyökkää. Tunnen silmäkulmastani tipahtavan kyyneleen.
_ _ _
505 sanaa
Moiksu
Kiitti 24k lukijoit<3

Can you feel my heart [VALMIS]Where stories live. Discover now