Lied to Love (in finnish)

Luku 17

Lämmin tunne valtasi kehoni. Olin painautunut jonkun kainaloon ja peitto lämmitti sopivasti. Joku tuhisi niskaani rauhallisesti.

Silmäni rävähtivät auki tajutessani, kenen kainalossa olin nukkunut. Käännyin katsomaan Mikaelia.

Hänen kasvoillaan oli levollinen ilme. Siirsin varovaisesti hänen kätensä päältäni ja nousin hiljaa ylös sängystä.

Katsoin hetken itseäni peilistä. Hiukseni olivat aivan sekaisin. Päälläni oli Mikaelin T-paita. Otin kädestäni pompulan ja laitoin hiukseni sotkuiselle nutturalle.

Yhtäkkiä sängyn luota kuului liikettä. Käännyin ympäri ja huomasin Mikaelin heränneen ja nousseen istumaan.

Hän piti hetken päätään käsissään, kunnes nosti päänsä ylös ja katsoi suoraan minuun. Hänen silmänsä suurenivat.

"Mitä sä täällä teet?" Hän kysyi yllättyneenä.

Olin hiljaa. En pystyny nostamaan katsettani takaisin häneen.

"Lily?" Hän kysyi noustessaan ylös sängyltä ja kävellessään luokseni.

"Sä sammuit pihalle. Mä toin sut sisään ja jäin yöks", vastasin hiljaa katse edelleen maassa.

Mikael nosti leukaani, jolloin jouduin pakosta kohtaamaan hänen katseensa.

"Meidän täytyy puhua", hän sanoi.

"Mä tiedän", vastasin kuiskaten.

***

Istuimme Mikaelin olohuoneen sohvalla kahvikuppien kanssa. Olimme vaihtaneet vaatteemme, jonka jälkeen Mikael oli keittänyt kahvia.

"Miks sä oot Jacobin kaa?" Mikael rikkoi hiljaisuuden.

Katsoin häntä ihmeissäni.

"En mä sen kaa seurustele, jos sä sitä mietit", sanoin huvittuneena.

"Aa. Mut miks sä vietät sen kaa aikaa?"

"Jacob on mun kaveri. Yleensä kavereiden kaa vietetää aikaa", sanoin ihmeissäni.

Mikä Mikaelia oikein vaivasi?

"Kyl mä nään, miten se kattoo sua. Usko mua, se yrittää jotain muutakin", hän sanoi ilmeettömänä.

Puhkesin nauruun.

"Et oo tosissas", pyyhin ilonkyyneleitä kasvoiltani. "Kukaa ei oo sanonu viel mitään noin hauskaa!"

"Mä oon tosissani. Sun kannattais pysyy erossa siitä", Miksel sanoi vakavana.

Nauruni loppui samantien.

"Et sä kerro mulle, kenen kaa mä oon kaveri ja kenen en. Me ei seurustella enää", sanoin ärtyneenä.

"Siitä tulikin mieleen seuraava kysymys: Miks sä vaa jätit mut?"

Sydämeni jätti lyönnin välistä kuullessani tuon kysymyksen. Laskin katseeni kahvikuppiin ja naputin sitä sormillani. Nielin kyyneleitäni.

"Mitä? Etkö sä koskaan välittäny musta? Olitko sä koko ajan vaa leikin puolella? Miks sä oot valehdellu mulle tästä?" Mikael tiuskaisi.

Sisälläni kuohahti raivo. Miten Mikael kehtasi väittää jotain tuollaista? Hänhän merkitsee minulle paljon, enemmän kuin Elias.

"Veikö kissa kielen heti, kun totuus paljastui?" Hän kysyi ivallisesti.

Lopulta viimeisetkin järjen hippeet katosivat, ja loukkaannuin.

"Mun ei tarvitse kuunnella tommosta! Oli virhe jäädä tänne", huudahdin, laskin kahvikupin alustalle, nousin ylös sohvalta ja lähdin kävelemään kohti eteistä.