Lied to Love (in finnish)

Luku 24

//Mulla on ollu tää luku jo jonkin aikaa vaa viimeistelyä vaille valmis, mut en ollu saanu aikaseks tehä sitä. Pahoittelut siitä!! ❤️

Ja terkut täältä Turkin lämmöstä! Oon täällä kuukauden verran, ni yritän kirjottaa tääl heti ku pystyn ja saan toimivan netin 😎

Ja kauheeta, mitä tapahtu Istanbulin lentokentällä. Muutenki, ku tota lentokenttää me käytetää iskän kaa joka vuos ku tullaan tänne moikkaa kavereita ja sukulaisia, ni saa ahistumaan vielä enemmän 🙉

#prayforIstanbul ❤️❤️

P.S. Nauttikaa ❤️

------------------------------------------------------

En tiennyt, mitä tehdä. Olin nähnyt painajaista ja herännyt aamu neljältä, jonka jälkeen en ollut saanut enää unta.
Istuin neuvottomana sängylläni ja vilkaisin kelloa, joka näytti vasta aamu kuutta. Huokaisin syvään ja siirsin hiukset edelleen hikoilevilta kasvoiltani. Tämä oli jo kolmas yö, kun näin painajaist ja jonka jälkeen en saanut enää unta. Joka yö painajainen oli sama:

Kävelen yksin pimeässä, kuun valaisemassa metsässä. Päälläni on valkoinen, puolireiteen asti ulottuva, syvään uurrettu satiinimekko, jossa on todella ohuet olkaimet ja jonka alla minulla ei ole rintaliivejä. Kuusenneulaset pistelevät ikävästi paljaita jalkapohjiani ja pieni kylmä viima saa ihoni kananlihalle.
Saavun pian suurelle jyrkänteelle, jonka reunalla seisoo miespuolinen henkilö. Hän kääntyy ja hymy nousee kasvoilleni tunnistaessani, kuka hän on. Jacob ojentaa kättään, ja minä kävelen hänen luokseen ja tartun siihen.
Hän laittaa kätensä lanteilleni ja kumartuu suutelemaan kaulaani. Suljen silmäni ja laitan käteni hänen hartioilleen. Avaan kuitenkin pian silmäni ja huomaan henkilön vaihtuneen. Katson Mikaelia säikähtäneenä ja peruutan muutaman askeleen. Tajuan tehneeni virheen ja putoan alas jyrkänteeltä suoraan koskeen.
Jääkylmä vesi turruttaa minut, enkä pääse pinnalle vaan uppoan ja tunnen happeni loppuvan. Olen tuhkehtumaisillani, kunnes herään henkeä haukkoen.

En ymmärtänyt, miksi näin painajaisia. Olin viettänyt kaikki päivät koulun jälkeen Jacobin kanssa, ja meillä oli joka kerta hauskaa. Kävi ilmi, että Jacob oli muuttanut omaan kerrostaloasuntoon vasta pari kuukautta sitten. Ennen sitä hän oli asunut yhdessä äitinsä ja seitsemän vuotiaan pikkuveljensä kanssa.

Olin myös vältellyt Mikaelia parhaani mukaan, mutta en ollut onnistunut siinä kovin hyvin. Josh ja Ashton olivat istuneet nämä viimeiset päivät minun Emilyn kanssa ruokalassa, joten Mikaelkin oli liittynyt seuraamme. Silloin olin keskittynyt ainoastaan lautaseni tuijottamiseen ja syömiseen, ja jos joku kysyi jotain, vastasin, mutta muuten en osallistunut keskusteluihin. Se oli alkanut herättää muissa pientä epäilystä. Tai no, kaikissa muissa paitsi Mikaelissa. Hän aina virnisti minulle tietäväinen ilme kasvoillaan, jos vilkaisin häntä vahingossa.

Huokaisin helpottuneena tajutessani tämän päivän olevan lauantai. Olin luvannut mennä Jacobille yöksi.

Päätin nousta ylös sängyltä ja mennä aamulenkille. Puin mustat juoksuhousut jalkaan ja mustan, pitkähihaisen juoksupaidan. Sutaisin hiukset ponnarille ja kävelin hiljaa alakertaan. Laitoin harmaat juoksukenkäni ja astuin ovesta ulos. Muistin lenkkipolun, joka sijaitsi kaupan lähettyvillä ja lähdin hölkkäämään sinne. Saavuttuani kaupan kohdalle, tajusin unohtaneeni kuulokkeet ja puhelimeni kotiin. Se olisi sitten lenkki ilman musiikkia.

Unohdin kuitenkin pian murheeni musiikittomasta lenkistä, sillä huomasin kaukaa kävelevän kolme miespuolista henkilöä. En siis ollut ainoa ihminen, joka oli liikkeellä tähän aikaan viikonloppuna. Katsoin vähän tarkemmin yhtä kolmestä miehestä, jolloin tunnistin hänet heti.