On The Contrary - Drarry

3. LUKU

Heti herättyäni kuuden aikaan keittämään puuroa Dursleylle, aukaisin kirjeen, joka oli Harryn huoneen ikkunassa kiinni. Kirje oli Potterilta, joka halusi tavata minut tänään aamulla leikkipuistossa ennen kuin muut heräävät. Lähdin heti keittämään puuron ja vaihdoin vaatteeni, jotta voisin lähteä ulkoilmaan. Puettuani kipitin alakertaan ja aukaisin mahdollisimman äänettömästi oven. Onneksi kukaan ei herännyt siihen, joten ulkona ryhdyin juoksemaan kohti sitä leikkipuistoa, jossa meidän oli määrä tavata. 

Olin viimein määränpäässä, jossa jo tummahiuksinen ruipelo istui edestakaisin liikkuvassa tuolissa. "Mitä asiaa sulla oli?" Kysyin tylysti toiselta vaikka tiesin jo vastauksen.

"Mä en halua olla sun elämässä." Potter sanoi suoraan.

"Mä ainakin olen tottunut sun elämään enkä laittaisi pahaksi pysyä näin koko loppu elämäni."

"Et ole tosissasi." 

"Mä palaisin mun normaaliin elämääni heti, jos se vaan olisi mahdollista." En yhtään yllättynyt, että hän ei ymmärrä sarkasmia.

"Eikö me voitaisi nyt vaan mennä kotikoloon ja selvittää tämä kaikki aikuisten kanssa?" 

"Luuletko sä, että mä vajoaisin niin alas, että menisin Weaselben kotiin anomaan apua?"

"Keksi itse parempi idea!"

"Mennään Kalkaroksen luokse."

"Ei varmana. Sä tiedät, että se vihaa mua ja mä vihaan sitä."

"Kuka sua ei vihaisi?"

"Miksi mä edes halusin nähdä sut." Harry mutisi ja nousi seisomaan. 

***

Laituri häämötti silmieni edessä. Dursleyt olivat jättäneet minut todella nopeasti kyydistä pois. Nyt raahasin Harryn omistamaa matkalaukkua sekä Hedwigin häkkiä perässä. Lähdin juoksemaan kohti tiiliseinää, josta pääsee taikamaailmaan. Tiiliseinän takaa paljastui täynnä oleva laituri. Seinässä oli kyltti, jossa luki 9 ¾ . 

Miltei jokainen laiturilla oleva ihminen katsoi minua  ihaillen. Se oli uutta minulle, koska yleensä minua katsottiin vain peläten. Tässä hetkessä tajusin vasta, että minulla täytyi olla arpi otsassa, jos minä tosiaan olen hypännyt Harryn elämään. Juoksin junan luokse katsomaan omaa peilikuvaani kiiltävästä mustasta keulasta. Siirsin hiuksia pois otsalta ja totta tosiaan, siinä komeili punainen salamanmuotoinen arpi.

"Miten en ole tajunnut tuota aikaisemmin?" Kysyin itseltäni, mutta tajusin sitten, että olin pitänyt viikon hiuksiani alhaalla sekaisin, koska Harry ei omistanut hiusgeeliä tai edes kampaa.

"Moi Hermione ja Ron!" Kuulin kuinka Harry huusi ystävilleen sivummalla. 

Granger ja Weasley katsoivat toisiaan hämmentyneinä eivätkä vastanneet mitään. Kävelin lähemmäksi uteliaana, mutta niin etteivät he nähneet kuitenkaan minua.

"Vai luihuiset muka ilkeitä. Me ei olla mitään verrattuna teihin rohkelikkoihin!" Harry sanoi nopeasti ja näytti rumaa käsimerkkiä. Tämän jälkeen hän lähti heidän luota leuka pystyssä.

"Harry missä sä oot ollu? Me ollaan Blaisen ja Theon kanssa etsitty sua joka paikasta!" Pansy Parkinson hyökkäsi Harryn kaulaan. Harry halasi Parkinsonia takaisin. Hiton Potter ei tajua, että hän ei ole enää hän vain minä. En minä halaa ihmisiä takaisin.

"Malfoy on leppynyt viimein Parkinsonille." Blaisen ääni kuului. 

Silloin Harry irroitti otteen Pansysta ja perääntyi mahdollisimman kauaksi toisesta. "Onpa hauskaa Zabini!" Parkinson ärähti.

Huokaisin todella äänekkäästi, jonka jälkeen en enää jaksanut vakoilla heitä, joten päätin lähteä junan sisälle. Etsin tyhjää vaunuosastoa, sillä en halunnut viettää yhtään enempää aikaa Grangerin ja Weasleyn kanssa aikaa mitä oli pakko. Suunnitelmani ei kuitenkaan toiminut sillä samalla sekunnilla Granger tuli luokseni ja halasi minua. Työnsin hänet pois, jonka jälkeen Weasley tuli ja taputti selkääni. He menivät istumaan minua vastapäätä laittaen käsimatkatavarat penkin alle.

"Tiedätkö mitä äsken tapahtui!" Weaseley aloitti.

"Malfoy tuli meidän luokse ja moikkasi ystävällisesti." Granger jatkoi.

"Sen jälkeen, kun me oltiin vain hiljaa niin se tiuskasi jotain sekä näytti keskisormea meille!" 

"Ajattele!" Granger hihkaisi niin, että korviani vihloi.

"Ajattelen." Sanoin sarkastisesti.

"Onko sinulla kaikki hyvin? Oliko Dursleyt entistä kamalampia?" Granger holhosi minua kuin pikkuvauvaa.

"Dursleyt olivat oikein mukavia. Mä menen käymään vessassa. En kerennyt käymään aamulla." Keksin tekosyyn, jotta voisin lähteä pois hoitamaan rillipään.