On The Contrary - Drarry

26. LUKU

Heräsin siihen kuinka jokin kostea ja pehmeä kosketteli kasvojani. Läpsäisin sitä niin kovalla voimalla kuin vain kykenin heti herättyäni. 

"Aiii, Draco minä se vain olin", Harry mutisi. 

Aukaisin silmäni ja käänsin päätäni vasemmalle. Näin kuinka Harry hieroi punaista kädenkuvaa poskessaan. Hän näytti siltä, että voisi purskahtaa itkuun sillä sekunilla.

"Voi anteeksi Harry, mä vaan säikähdin. Ei mun ollut tarkoitus satuttaa sua. Tule tänne", levitin kädet niin, että Harry pääsi makaamaan rintakehäni päälle. "Sattuuko siihen?"

"Vähän", Harry kuiskasi. "Mun ei olisi pitänyt säikyttää sua sillä tavalla."

"Ei normaalit ihmiset säikähdä pienestä pususta."

"Kukaan ei ole normaali. Et varsinkaan sä. Ja sen takia mä olenkin sun kanssa", Harry mutisi rintaani vasten. "Harryn erikoinen."

Suukotin hänen otsaa kevyesti. "Onko sulla suunnitelmia tälle päivälle?"

Harry pudisti päätään. "Vai pitäisikö meidän käydä Dumbledoren juttusilla ja kysyä häneltä miksi muutuimme yhtäkkiä toisiksemme." 

"Ehkä."

"Sä suostuit viimein rehtorin luokse!" Harry hihkaisi ja nousi istumaan sängyllä.

"Vain sen takia, että se on sulle niin tärkeä. Itse en edelleenkään piittaa hänestä."

Harry vilautti hymyn ja lähti vaihtamaan vaatteita. Tein itse samoin eikä kauaakaan kun seisoimme jo rehtorin kanslian oven edessä. Meidän ei edes tarvinut sanoa salasanaa, kun hirviökivet päästivät meidät portaikkoon, joka johti rehtorin kansliaan. Koputimme oveen ja lukko aukeni. 

"Huomenta professori", Harry toivotti Dumbledorelle, joka ilmeisesti istui tuolilla selin meihin. Tai emme nähneet häntä, mutta oletimme niin. "Anteeksi, kun tulimme näin aikaisin aamusta teidän luokse, mutta meillä on ollut pitkään yksi asia mielenpäällä, mihin me halutaan saada ratkaisu."

Ei vastausta. Vilkaisimme Harryn kanssa toisiimme. Lähdimme mitään sanomatta lähestymään tuolia. Tuolin kohdalla päätin kääntää korkeanojaisen pyörivän tuolin ympäri. "SE ON KUOLLUT!" Karjaisin.

Harry haukkoi henkeään. Dumbledoren ruumis makasi velttona tuolissa. Hänen iho oli harmaa ja silmän ympärykset mustat. Se oli kauhein näky mitä eläissäni olin nänhyt. 

"Onko hän tosiaan-" Harry pihisi vieressäni.

"En", Dumbledoren ääni kuului, mutta itse ruumis ei puhunut.

Kiljaisin ja hyppäsin Harryn syliin. "SE ON ZOMBI!"

Silloin Dumbledoren nauru kantautui korviini. "En sentään. Siinä tuolissa istuu mörkö. Väistäkääs niin karkoitan sen", Dumbledore asteli esiin sermin takaa.

Hän teki loistun, jonka avulla mörkö katosi. Silloin hän meni istumaan tuoliin ja risti kädet yhteen. "Mikä sai teidät tulemaan tänne näin aikaisin?"

Harry katsoi minua kuin varmistaakseen jotain, nyökkäsin hänelle ja istuimme Dumbledorea vastapäätä. "Kesälomalla eräänä aamuna heräsin Malfoyn kartanosta Dracon huoneesta."

"Ja minä heräsin Harryn huoneesta Likusterintieltä", keskeytin Harryn.

"Ahaa, tulkaapa tänne", Dumbledore huikkasi ja johdatti meidät vesiastian luokse. Hän laittoi sauvan otsalleen ja veti ohuen siiman näköisen jutun pois päästä. Hän tiputti sauvan päässä olevan siiman altaaseen ja käski meitä tulemaan lähemmäksi. "Kurkistakaa sinne niin saatte kaiken selville."

"Mikä tämä on professori?" Harry kysyi.

"Ajatusseula. On kovin raskasta kannatella kaikkia näitä ajatuksia päässä samana aikaan. Välillä on parempi vähän tuulettaa aivoja", hän sanoi ja näytti käsillä merkkiä, että meidän olisi parasta nyt vain totella Dumbledorea.

Otin Harryn kädestä kiinni ja työnsimme päät veteen.