On The Contrary - Drarry

21. LUKU

"Harry-" lauseeni jäi kesken ja osoitin vain opettajan pöytään päin.

Harry siirsi katseensa sinne minne osoitin. "Onko se-"

"Isä ja Kalkaros."

Nämä kaksi ystävystä juttelivat opettajan pöydän ääressä toisilleen asialliseen tapaan. En ymmärtänyt miksi isäni oli täällä? Tännekö hän aina katoaa juhlapyhinä kesken Malfoyn kartanon yhteisen aterioinnin. Katsoimme Harryn kanssa toisiamme kauhuissaan. Mitä me nyt voimme tehdä? Mennä juttelemaan isälleni niitä näitä ja kertoa, että olen yhdessä pojan kanssa ketä vihaan ylikaiken? Ei, sitä en voisi tehdä. Isä nirhaisi minut siihen paikkaan, jos hän edes näkee meidät yhdessä näin julkisella paikalla.

"Mulla on yksi täydellinen idea", Harry hihkaisi. "Otetaan ruoat mukaan ja mennään syömään ulos. Siellä on kaunis ilma eikä herra Malfoy näe meitä."

Nyökkäsin, jolloin Harry nosti minut toisella kädellä ylös ja kävelimme suihkulähteen luokse. Laskimme lautaset ja pikarit meidän väliin. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla joka sai Harryn silmät loistamaan vielä vihreämpinä mitä ne yleensä olivat. Kosketin hänen leukaa, hän ei ollut ajanut sänkeä pois niin kuin olin toivonut aiemmin. Harry kurkotti lähemmäksi kasvojani ja liitti huulemme yhteen.

"Meillä ei ole jälkiruokaa", Harry ilmoitti suudelmien välissä. Totta tosiaan olimme unohtaneet suklaakakun pöytään.

"On, ainakin minulla", virnistin ja vedin Harryn syliini. Hän kietoi jalkansa ympärilleni ja laski kädet alaselälleni. Työnsin käteni hänen paidan sisään ja tunnustelin hänen pieniä vatsalihaksia.

"Mitä Jumalan nimeen te teette!?" Isäni ääni kantautui korviini.

Milloin hänestä on tullut uskovainen? Harry hyppäsi sylistäni automaattisesti pois ja minä nousin ylös hänen viereen tikkusuorana. Isä käveli Kalkaroksen kanssa luoksemme ja silloin Lucius Malfoy tuli suorinta tietä minuun käsiksi. Hän nosti minut ilmaan kauluksista kunnes Kalkaros taputti isäni olkapäätä ja nyökkäsi päällään muiden oppilaiden suuntaan, jotka olivat tulleet seuraamaan tapahtumaa.

Isä laski minut maahan ja taputti päätäni. "Mene siitä sisälle, yksin. Tästä puhutaan vielä poikani", hän sanoi ja lähti Kalkaroksen kanssa  jatkamaan matkaa portille.

En saanut edes tilaisuutta kysyä mitä hän teki täällä tai mitä äidille kuului. Vilkaisin Harrya, joka oli sanomassa jotain, mutta nyt minun oli saatava olla yksin etten vain sano kenellekään mitään harkitsematonta. Olin niin raivona isälleni, joka pilasi minun ja Harryn yhteisen aamupala hetken. Mieleni teki hakata ensimmäinen vastaan tuleva, joten oli paras lähteä mitään sanomatta pois ihmispaljoudesta. Katsoin vielä perääni ja näin Harryn pettyneen ilmeen. Se sattui.