Rakkaus vuotaa verta 2.0

2. Tylsä koulupäivä

Edeline

Lysähdän turhautuneena sohvalle parhaan kaverini Minnie Marblemaw'n ja melkein-parhaan-kaverini Alice Millerin väliin. Viimeinen tunti, psykologian tunti oli tuskaisaa katseltavaa. Ainoa mikä tunnista jäi oppilaille käteen, oli kuinka-flirttailla-hyvännäköiselle-miesopettajalle -opas Aurora Hopkinsin tavoin. Ja sitä en aikonut tosielämässä hyödyntää, en ainakaan uudelle psykologian opettajalle Ken Heath'lle, vaikka hän oikea namupala onkin, varsinkin, jos vertaa muihin IBSC:n miesopettajiin, jotka koostuvat lähinnä 50-vuotiaista kaljuuntuvista setämiehistä.

Taivuttelen sormiani pitkästyneenä, kunnes näkökenttääni hiipii salakavalasti tumma komistus, joka saa monen tytön supattelemaan ja kihertelemään. Silmäni harhautuvat ihailemaan Luca Armanin uutta ulkomuotoa, joka on huomattavasti muuttunut edellisvuosista. Vuosi Egyptissä taisi tehdä ihmeitä, laihasta silmälasipäisestä pojasta on kasvanut ruskettunut ja lihaksikas komistus.

Luca lysähtää ikkunan vieressä olevalle sohvalle Salim Bellon ja Jed Vaucherin väliin. Istun kuin transsissa katsomassa Lucaa yrittäen sisäistää hänen olevan se sama Luca Armani, joka vuosi sitten lähti Egyptiin hänen arkeologi-äitinsä työkomennukselle mukaan.

"Voit lakata tuijottamasta", kuiskaa Minnie korvaani. Hätkähdän ja nojaudun taaksepäin ikäänkuin kadotakseni tilanteesta. "En minä tuijottanut. Ainakaan, jos vertaa Auroraan", puolustaudun punan hiipiessä poskilleni.

Olen täysin tylsistynyt Auroran ja hänen kavereidensa Marie Chanelin ja Gabi Santamadon kuiskuttelemiseen ja kihertämiseen. Gabi lisää huuliinsa huulikiiltoa tuon tuostakin välistä, joka ei todellakaan imartele häntä. Tiedän syyn hänen jatkuvan ehostautumiseen. Syy istuu vihreällä sohvalla, ikkunan vieressä.

Nousen ylös vähän turhankin nopeasti. Hameen helmani meinaa hulmahtaa, mutta onneksi olen harjoitellut refleksejäni ja saan sen pidettyä alailmoissa. Tartun Minnien käteen vetääkseni hänet ylös ja lähdemme yhdessä kävelemään pois oleskelutilasta kohti ulko-ovia.

"Aattelin mennä kävelemään ulos, täällä sisällä on niin tunkkainen ilma. Tuutko mukaan?", kysyn Minnieltä. Aurora Hopkinsin hajuvesi sai pääni vähän liian kipeäksi ja oloni huteraksi.

"Muistatko ne pari kirjaa, joista selitin sulle silloin lomalla? Mutta silti, niin sain tietää, että niitä on täällä kirjastossa ja haluaisin niin paljon mennä lainaamaan ne nyt, että saan ne varmasti ennen muita. Ei kai haittaa et meen kirjastoon?" Minnie vastaa innostuneen kuuloisesti. Nyökkään päätäni hymyillen, sillä tiedän kuinka tärkeitä kirjat Minnielle on. Eroamme ennen ulko-ovia, Minnien kääntyessä kirjastoon vievälle käytävälle.

Astun ulos lämpimästä koulurakennuksesta viileään meri-ilmaan. Taivaanrannassa näkyy uhkaavia pilviä, jotka ennustavat sadetta seuraaville päiville. Istahdan suuren lehmuksen alla olevalle penkille, joka on sattumoisin minun ja Minnien lempipaikka koko koulussa. Otan koululaukustani päiväkirjan ja alan kirjoittamaan tuntojani ensimmäisistä koulupäivistäni.

Vaikka olenkin tätä sisäoppilaitosta käynyt jo useamman vuoden, silti 380 kilometrin välimatka vanhempiin tuntuu hetkittäin raastavalta. Iloa onneksi tuovat Minnie ja kaksi sisarustani, jotka sattumoisin opiskelevat samassa koulussa. 14-vuotias Isadora opiskelee toista vuotta IBSC:ssä, joten häneen törmään harvemmin käytävillä. Usein hän välttelee minua ison porukkansa kanssa. Sitä en kyllä ymmärrä, sillä omasta mielestäni olen maailman coolein isosisko, joka hänellä voi olla. Veljeni Adam taasen on vuotta vanhempi. Salihirmu, joka väittää olevansa maailman paras poikaystävä- ja vävyehdokas, jolla on tosin hieman vaikeuksia sitoutumisessa. Tuon tuostakin joudun kuulemaan sydäntäsärkeviä tarinoita tytöiltä, joiden sydämen hän on tahallisesti tai tahattomasti murskannut. Mutta isoveljenä hän on parasta laatuaan, pikkusiskojaan suojeleva nallekarhu.

Kovempi tuulenviima tarttuu hiuksiini ja lennättää kiharani matalalla roikkuvan oksan lehtiin kiinni. Kiskaisen tukkani irti puusta ja silottelen kiharoitani. Vilkaisen vielä kerran kaunokirjoituksella kirjattua päiväkirjamerkintääni ennen kuin suljen vihkosen ja laitan sen takaisin koululaukkuuni. Olen nousemassa penkiltä, kun kuulen askeleita ja kiherrystä ulko-ovilta päin. Minun ei tarvitse edes kahta kertaa arvata, kuka on kavereineen tulossa sisäpihalle, joten sanaakaan sanomatta päätän hölkätä sisälle päärakennukseen. Olen jo heti kouluvuoden alussa täynnä Auroraa ja hänen bimbojengiään, jotka kiusaavat muita heti kun opettajien valvovat silmät välttävät. En itsekään ole säästynyt haukuilta, vaan erityisesti hiukseni olivat ennen Auroralle kova pala purtavaksi. Nimitykset "leijonanharja" ja "moppi" olivat ahkerassa käytössä ennen kuin tajusin hiusteni olevan kiharat ja aloin hoitamaan niitä oikeaoppisesti. Puolessa vuodessa leijonanharjastani kehkeytyivät kauniit luonnonkiharat ja enää en voisi luopua niistä.

Kävelen käytävää pitkin kirjastoon päin, sillä tiedän Minnien olevan siellä suurella todennäköisyydellä. Minniehän meni etsimään niitä kirjoja ja hänet tuntien, hän on jäänyt lueskelemaan jotain todella mielenkiintoista kirjaa kirjaston takkatulen ääreen. Käytävällä vastaan tulee paljon tuttuja kasvoja. Bambi Rotta, Salim Bello, Jaanus Salste, kaikki samalla vuosiluokalla kanssani. Paljon on myös uusia kasvoja, joka on yksi kansainvälisen oppilaitoksen tunnusmerkeistä. Oppilaiden vaihtuvuus on huomattavan suurempaa verrattuna normaaliin sisäoppilaitokseen.

Vähän ennen kirjastoon vieviä pariovia, Minnie tulee vastaani käytävällä. Hän marssii nopeasti, ihan kuin hänellä olisi kiire jonnekin tai hän olisi harmistunut jostakin.

"Edeline siis et ikinä arvaa mitä!" hän suorastaan huutaa liihottaessaan luokseni."Tuu mennään johonkin syrjemmälle, tuut niin järkyttymään."