Rakkaus vuotaa verta 2.0

11. Monopoly-mestari ja sen veli

Joskus muistot palaavat valtavina hyökyaaltoina. Niin käy myös minulle, kun katselen vaalean pojan taivaansinisiin silmiin. "Minnie, mitä tuijotat?" Loftur Knutsson kysyy ja räpäyttää suuria silmiään.

"Sinun silmiäsi vain, ne tuovat mieleeni siniset karamellit, joita söin lapsena", vastaan ja kohautan olkiani. Loftur pyöräyttää silmiään ja paiskaa kättä kanssani. "Sama vanha Minnie, niin kuin aina ennenkin", hän sanoo.

Olemme Flymouthin lentoasemalla. Loftur ja Alvar Knuttsonin lento Lontoon kautta Reykjavikista saapui parikymmentä minuuttia sitten. Islantilaiset kaksoset viettivät kesälomansa ja ensimmäisen koulukuukauden kotimaassaan kertomalla kansainvälisen opiskelun mahdollisuuksista. Nyt he ovat viimein palanneet takaisin Cornwalliin. On sunnuntai, joten kaksoset ovat meillä yötä, ja isä vie heidät, sekä minut ja Selenen huomenna kouluun. Odotan jo innolla lautapelien pelaamista Lofturin kanssa, mutta Alvarista en tiedä.

Loftur on kuulunut kaveripiiriimme viimeiset kaksi vuotta. Hän on älykäs niin lautapeleissä, kirjatietämyksessä kuin tieteissäkin. Eikä kannata edes puhua tietokoneista. Loftur kuuluu niihin ihmisiin, jotka olisivat pysäyttämättömiä päättäessään hakkeroida jotain. Onneksi Loftur kuuluu myös niihin ihmisiin, jotka eivät satuttaisi kärpästäkään. Asia nolottaa häntä hirveästi, mutta kerran hän oikeasti hyppäsi syliini säikähtäessään hämähäkkiä. Salim ulvoi viisi minuuttia naurusta ennen kuin nappasi säikähtäneen kahdeksanjalkaisen ulos.

Alvarkin on fiksu, mutta hän on veljeään hiljaisempi ja panostaa enemmän urheiluun. Hän edustaa koulua poikien uinnissa ja on jalkapallojoukkueessa varapelaajana. En ole vieläkään varma, mitä ajattelen Alvarista. Hän liikkuu Auroran porukassa ja on hyviä ystäviä muun muassa Marie Chanelin ja Jimmy Whiten kanssa. Toisaalta Alvar osaa joskus olla suloinen nauraessaan tai pelleillessään. Puhumme tuskin koskaan, mutta olen silti aina pitänyt hänestä salaa. Asia nolottaa minua niin, etten ole koskaan kertonut siitä edes Edelinelle.

Kun äiti, Selene ja Alvar ovat kyllästyneet minun ja Lofturin keskusteluun parhaista lautapeleistä, äiti ja Selene nappaavat Lofturin matkalaukut. Alvar ehtii ottaa vain toisen omista matkalaukuistaan, ennen kuin minä ja Loftur kiirehdimme kilvan ottamaan toisen. Lopulta Loftur saa laukun itselleen ja juoksee laukkua kantaen karkuun Alvarin ja Selenen kohotellessa kulmiaan toisilleen.

Lentokentältä ei ole kotiin kuin muutama kilometri. Työnnämme matkalaukut takakonttiin, äiti istuutuu ratin taakse ja Selene hänen viereensä. Me muut työnnymme takapenkille. Loftur on lyhyin joten hänen osakseen lankeaa istua keskellä, mikä on "pahin mahdollinen kohtalo minkä ystävälleen voi suoda", kuten Salim sanoo. Loftur istuu kuitenkin sadankuudenkymmenenseitsämän sentin pituudessaan lainkaan valittamatta, mihin Luca ja Salim eivät koskaan kykenisi. Mukavaa, että pojat saavat jälleen joukkoonsa järjen äänen.

Äiti ajaa kapeaa kotikujaamme pitkin ja pysäköi auton etupihalle. Hyppäämme autosta ja otamme Lofturin matkalaukusta hänen ja Alvarin yövaatteet ja hammasharjat. Vietyämme ne ylääkertaan Adrewin vanhaan huoneeseen, jossa pojat nukkuvat, palaamme alakertaan päivälliselle. Isä on tehnyt kalakeittoa ja leiponut sämpylöitä. Syömme ja juttelemme tulevasta kouluviikosta. Isä, joka oli nuorena itsekin uimari, intoutuu puhumaan parhaista valmennustekniikoista Alvarin kanssa. Kesken kaiken hänen puhelimensa kuitenkin soi.

Isä nousee pöydästä ja astuu ruokasalin lasiovista terassille puhumaan. Hän nyökyttelee toinen käsi taskussa ja potkiskelee ruskeita lehtiä pois terassilta. Hetken päästä hän palaa taas sisälle. "Blackwellistä soitettiin, minun pitää lähteä käymään paikan päällä", sen kummempia selittelemättä hän lähtee, ja pian kuulemme pihalta starttaavan auton moottorin. Äiti ottaa isän lautasen ja vie sen jääkaappiin odottamaan isän paluuta.

Isä ei ole palannut vielä kahdeksaltakaan, milloin minä ja Aron olemme ehtineet hävitä Lofturille kerran Monopolyssa ja  Selenelle kolmesti Cluedossa. Istumme yläkerran takkahuoneen sohvalla ja katselemme islantilaisia YouTube-videoita, joista minä ja Selene emme ymmärrä mitään. "Pitäisikö mennä iltapalalle?" Selene ehdottaa lopulta. Ei ole edes myöhä, mutta nukkumaanmeno houkuttelee YouTubea enemmän. Alvar nyökkää ensimmäisenä ja nousee sohvalta. Loftur ja minä seuraamme perässä.

Keittiössä on pimeää ja napsautan valot päälle. Äidin ja Isän makuuhuoneesta kajastaa valoa, ja arvelen, että äiti on siellä lukemassa jotain kirjaa. Selene latoo pöydälle leipää, voita ja minä laitan teeveden kiehumaan. Päätämme ottaa vielä yhden UNO-pelin samalla, kun syömme. Tällä kertaa minä ja Alvar löylytämme Selenen ja Lofturin. Neljännen hävityn pelin jälkeen lautapelimestarit anelevat armoa. Kättelemme Alvarin kanssa ja kumarramme näkymättömälle yleisölle. "Olet paras tai ainakin melkein yhtä hyvä kuin minä", myönnän Alvarille.

Tee on juotu ja leivätkin syöty. Loftur ja Alvar lähtevät pesemään hampaitaan, samoin Selene. Jään täyttämään tiskikonetta ja luutuan pöydät muruista. Pihalta kuuluu viimeinkin auton ääni, ja tiedän isän palanneen. Laitan vedenkeittimen uudestaan päälle, sillä isä haluaa varmasti juodan teetä ennen nukkumaanmenoa, samoin äiti. Sitten kävelen kuistiin. 

"Hei, isä..." aloitan, kun isä avaa oven. Jätän lauseen kuitenkin kesken, kun huomaan isän ilmeen. Töissä on täytynyt käydä jotain. En ole varmaan koskaan nähnyt isää noin vihaisena. Tarkemmin ajatellen, en ole koskaan nähnyt häntä tosissaan raivostuneena. Nyt kuitenkin käsi puristuu lukitun työsalkun kahvan ympärille niin, että suonet erottuvat ihon alla. Isä ei edes riisu kenkiään marssiessaan suoraan portaita ylös. Työhuoneen ovi paukahtaa ja jään yksin seisomaan pimeään eteiseen.

---

Seuravana aamuna edellisen illan suuttumus tuntuu täysin haihtuneen. Yritän etsiä merkkejä suuttumuksesta isän kasvoilta, mutta kun tämä huomaa tuijotukseni, käännän katseeni äkkiä pois. Voin kuvitella isän kohauttamassa olkiaan, kun tämä avaa auton oven Lofturille. Istuudun tämän viereen ajatuksiini vaipuneena. Isä viheltelee radiosta kuuluvan kappaleen tahtiin, ja  Selene lukee kotoa nappaamastaan sanomalehdestä tuoreimpia uutisia. Maailma on normaali, mutta jokin on kuitenkin pielessä syvällä pinnan alla.

Isä jättää meidät koulun porteille. Otamme jälleen matkalaukut ja lähdemme raahamaan niitä poikien asuntolaan. Alvar kaivaa taskustaan hänen ja Lofturin huoneen avaimen. "Oletko varma, että meillä on yhä sama huone kuin viime vuonna?" Loftur kysyy kulmiaan kohottaen.

"Ois kai meille siitä ilmotettu, jos huoneet olisi vaihtuneet", Alvar sanoo ja kääntää avainta lukossa. Ilmeisesti koulun tapoihin ei kuulu ilmoittaa huoneiden vaihdoksesta, sillä törmäämme suoraan  Mateo Ridaudan ja Neo Castellon huoneeseen. Koska kello ei ole vielä edes seitdemää, Mateo ja Neo ovat unessa, mutta heräävät oven aukeamiseen. Pojat tuijottavat islantilaisia ja kanadalais-walesilais-englantilaisia tunkeilijoita kulmat koholla. Mateo nousee sängystään ja peitämme Selenen kanssa äkkiä toistemme silmät. "Voitte, kyllä avata silmänne", Mateo sanoo hekotellen. "Minulla on pyjama ylläni."

Neo Castello sen sijaan vilkaisee minua kerran mitään sanomattomasti ja kääntää kylkeään. Hänellä on ensimmäinen tunti vapaata, joten hänen ei tarvi herätä vielä pitkään aikaan. Minulla ja Knuttsoneilla taas tulee kiire etsiä kaksosille uusi huone ja sitten vielä ehtiä tunneille. Ruokatuntiin mennessä kaikki on kuitenkin ennallaan. Salim ja Loftur kiistelevät jalkapallosta, Luca yrittää tasapainotella kahden puolen välillä, Bambi ja Edeline suunnittelevat retkeä antiikkiliikkeeseen, Alicella on kiire tennistreneihin ja Alvar on Marien ja Jimmyn paras ystävä. Sellaista arkea sitten.