Rakkaus vuotaa verta 2.0

16. Katuhuumeet

Edeline

Ryntään halamaan Minnietä ja Bambia, kun saavun koulun aulaan matkalaukkuni kanssa. Loma oli virkistävä ja mukavaa vaihtelua sisäoppilaitosarkeen, mutta kavereita ehti tulla ikävä. Kinghamissa ei kavereita ihan hirveästi ollut, loma meni sisarusten ja Bradleyn seurassa. Bradleyn, joka lähti eilen takaisin Stanfordiin. Bradleyn, joka sai ajatukseni sekoamaan ja tuntemaan oudon tunteen syvällä sisimmässäni.

"Ihana nähä teitä", sanon Minnielle ja Bambille halatessamme.

Lähdemme viemään matkalaukkuamme minun ja Minnien huoneeseen. Sää ulkona on kylmä ja tuulinen. Asuntoloista loistaa lämmin valo luoden varjoja pimeälle polulle. Tämä vuodenaika on yksinkertaisesti kaikista masentavin ja hirvein, kylmää, märkää ja pimeää. Mutta onneksi ei tarvitse olla yksin vaan saa viettää aikaa maailman parhaimpien ystävien kanssa, mitä maan päällä on tarjolla.

Bambi avaa oven ja tallustamme yläkertaan. Minun ja Minnien huone näyttää juuri siltä, miltä se näytti lähtiessäkin. Minnie on jo levittänyt matkalaukkunsa sisällön huoneen lattialle, mikä on juuri Minnien tapaista. Matkustuksesta väsyneenä sammun lähes samantien sängylleni. Ja kylläpä uni maistuu!

Kouluarki palaa normaaleihin uomiinsa. Ratsastustunnit jatkuvat viikottain ja Minniellä on kiire jalkapalloharjoituksissa, sillä heidän uusi valmentajansa on ottanut päämääräkseen, ei enempää eikä vähempää kuin Lounais-Englannin lukioiden mestaruuden. Lucaa näen tuskin lainkaan, enkä ole varma onko se hyvä vai huono asia, ehkä molempia. Kaipaan Bradleyta, mutta en tiedä onko hän jäämässä vain ystäväksi.

Kaksi viikkoa loman jälkeen arki alkaa jo maistua puulta. Samat vanhat rutiinit ja naamat alkavat jo pikkuhiljaa ärsyttämään ja kaivelemaan. Ainoa positiivinen asia on tammikuussa järjestettävät talvitanssiaiset, jotka saavat oppilaissa säpinää aikaiseksi. Monet ovat hankkineet mekkonsa jo aikoja sitten, mutta itselläni se on vielä hakusessa. Pariakaan en ole vielä löytänyt, vaikka potentiaalisia vaihtoehtoja olen katsonut sillä silmällä. Tiedän kuitenkin Bambin menevän Salimin kanssa ja Alicen Lofturin. 

Eräänä tavallista harmaampana perjantaina, kun olemme ruokailussa nauttimassa päivän ateriaamme, avaan suuni, sillä olen tylsistynyt päivien kulkuun.

"Mennäänkö illalla kapakkaan, jotain säpinää pitää keksiä", leukailen Minnielle. Minnie kohottaa hetkeksi katseensa harmaasta puurostaan ja sanoo:

 "Okei, mutta ei sitten mitään katuhuumeita, mulla on huomenna jalkapallotreenit."

----

Illalla raahaudun kirjastosta huoneeseeni, jossa säikähdän Minnien sängyllä istuvaa tummavaatteista poikaa. Kurkustani pääsee hiljainen äännähdys. Poika kääntää päätään ja tajuan, että hupparin hupun alta ilkikurisesti katsovat silmät kuuluvat Minnielle. Viskaan häntä tyynyllä, ja Minnie vajoaa sängylleen nauramaan.

"Mikä homma tämä nyt on?" kysyn, kun huomaan Minnien viikanneen minunkin sängylleni mustat farkut, hupparin ja tummanvihreän lippalakin. Omat valkoiset lenkkarinikin ovat kadonneet ja niiden tilalle on ilmestynyt pari raskaita maihareita.

"Valeasu kapakkaan, tietysti", Minnie sanoo ja korjailee lippiksensä asentoa. Pitkänä ja lyhythiuksiena hän on kuin ilmetty Mickey, mutta minulla ei taida olla mitään toivoa muuttua Eddieksi pelkän lippiksen ja hupun avulla. Siihen tarvittaisiin tukanleikkuu ja kahdenkymmenen sentin kasvupyrähdys. 

Kiskon vaatteet joka tapauksessa ylleni, Minnien avatessa ikkunaa. Letitän hiukseni pois tieltä ja vedän maiharit jalkaan. Ne ovat vanhat, mutta hyvässä kunnossa ja yllättävän mukavat jalassa. Kun lopulta olen valmis, Minnie on jo kiipeämässä palotikkaita pitkin. En tajua, miten hän onnistuu olemaan kiinnittämmättä huomiota kaikkiin niihin ruosteisiin nauloihin, jotka pitävät tikkaat kiinni seinässä vain nipin napin. Hivuttaudun ikkunan ulkopuolelle tarttuen tikkaista kiinni. Lyhyt vilkaisu maahan saa minut haukkomaan henkeäni. Lähden varovaisesti laskeutumaan alas pitäen katseen suoraan edessäni.